Oli siellä muitakin. En ollut yksin. Me istuttiin ja
kuunneltiin. Tai siis monet istui ja kuunteli silloin, kun annoin aamupalaa lapsille
siinä etuteltassa, ja kuuntelin toisella korvalla, kun Suviseurojen avajaiset
kuuluivat, siitä pallomankasta. Suviseuroissa voi kuunnella alueelle
rakennetuista kaiuttimista, jos sattuu hyvin kuulumaan, tai sitten voi säätää
pallomankasta kanavan sille taajuudelle, josta koko kesän tulee kaikkien
kesäseurojen ohjelmat.
Alkuun lauloivat tuttuun tapaan suvivirren. Toivottivat kaikki
tervetulleeksi. Tänä vuonna puhuivat siitä ilosta, minkä uskominen tuo.
Tuli piispan vuoro. Joka vuosi piispa on saanut
kutsun avajaisiin. Vähän jännitti. Antaakohan uskoa niin kuin ennen? Piispa
puhui paimenista, ja siitä ilosta, minkä enkelien viesti toi heille. Yhtäkkiä kesken aamutohinan, kuulen kysymyksen: ”Ystäväni,
millä tulilla sinä lämmittelet?”
Tämän härdellin keskellä havahdun. Tässä minä lämmittelen.
Pallomankan ääressä. Tässä on minun nuotioni. Ostin sen kolmellakympillä. Poski
alkaa kastua. Tänne me taas tultiin, pakattiin kaikki tarvittavat. Selvittiin
automatkasta. Saatiin leiri levitettyä.
Kun täältä kohta mennään kotiin, ei sammu nuotio vieläkään.
Voin aukaista läppärin, ja viritella tulet taas. Kuunnella niitä, mistä kuuli
vain pätkän.
Ei tultu turhaan. En olisi jaksanut ollenkaan. Jos äiti
olisi saanut päättää, tänä vuonna oltaisi jääty kotiin. Niin hirveä työ,
pakkaaminen, pyykkäys ja muistaminen. Ei maltettu jäädä pois. Kun kesän alussa
lapsilta kysyttiin toiveita, että mitä kesällä haluatte tehdä, oli vastaus
yhteinen – ainakin Suviseuroihin.
Avajaiset päättyivät. Aamupala saatiin syötyä. Siinä samalla
etutelttaa raotti kysymys: ”Äiti. Silloin, kun se pieni poika vei ne eväät, ne
viisi leipää ja kalat. Ni oliko silloinkin niinku Suviseurat?”
Lämmitteleekö nuokin?
Mietin alkavaa päivää… Virittelisinkö tulet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti