Translate

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kirjekaveri

Hymyilyttää. Oikein hykerryttää. Kun kerta tästä kirjoittamisesta kovasti tykkään, niin pitäähän sitä sitten kirjoitella joka paikkaan.
Minulla on uusi kirjekaveri Alex. 

Laitoin hänelle onnittelut, kun hän aloitti uudessa työtehtävässään. Hän piti puhetta, meidän lapset katsoivat sitä koneelta uteliaana, tarkasti - ja laitoin sen kuvan hänelle, toivottelin onnea ja työn iloa. Toki annoin hänelle myös eväitä  Että hän muistaisi juuri minua ja minun elämäntilannettani, niinhän toki kaikki saavat tehdä, eikös? Kirjoitin siis, että muistattehan meitä suuriakin perheitä, kun teette päätöksiä.

Sain silloin häneltä kiitoksen:
"Kiitos xxxxx viestistä. Lämmitti kovasti. Alex"

Nyt kirjoitin hänelle uudestaan. Sain vastauksen.
Ja niinhän se menee, että kaikki toki puhuvat oman asiansa puolesta... Niin minäkin. Ymmärrän, että joka paikasta pitää leikata, mutta pikkuisen kaikilta, eikö  ?
Tässä viimeinen kirjeenvaihtomme:

"Arvoisa pääministeri. Laitoin jokin aikaa sitten onnittelut ja muistutuksen siitä, että täällä hyvässä Suomessa asuu myös meitä, joilla on isot perheet.
Koen. että lapsien lukumäärä tekee meistä rikkaita.

Olen huolestuneena seurannut lapsilisäkeskustelua. Silloin, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi, lapsilisä, 90 € ei hetkauttanut talouttamme millään muotoa. Tällä hetkellä, kun lapsia on 9, lapsilisät muodostavat perheessämme prosentuaalisesti aika mittavan osuuden kuukausituloistamme. Toivoisin edelleen, että te, arvoisat päättäjät, muistaisitte, että suuriakin perheitä on olemassa...

Monta kertaa päätöksiä tehdään keskivertoajattelutavalla. Suurperheelle lapsilisäleikkaus on mittava summa vuosittain. Yhdessäkään median esittämässä laskelmassa ei ole koskaan näkynyt mitä leikkaukset tekevät euromääräisesti suurissa perheissä, joissa muutenkin kaikkien laskentatapojen mukaan elämän rikkaudesta huolimatta eletään aika niukoilla rahoilla, laskipa ne sitten miten päin tahansa. Viisautta päätöksiin.

T. xxxx xxxxxxxxxx, yhdeksän pirpanan äiti Paikkakunnalta X

Sain häneltä illansuussa ihan henkilökohtaisen vastauksen:

"Kiitos xxxx palautteestasi, arvostan kovasti."

Kiitos kirjeestä, Alex.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti