Translate

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Päällikkö ja Pirpanat maalauspuuhissa

Ei se ihan nappiin mennyt. Vaikka periaatteessa ihan hyvin alkoi.


Sain nimittäin, tässä keskikesän kynnyksellä päähäni, että nuo sängyt, jotka olemme aikanaan Kajaanin serkuilta saaneet sinisinä, ovat väärän väriset.

Liekö pesänrakennusviettiä, vai mitä, mutta samalla, kun olin noiden 6- ja 7-vuotiaiden rämäpäisten poikieni kanssa uimahallissa, (jossa muuten se 7-vuotias hyppäsi vitosesta, ja se 6-vuotias kolmosen ponnulta) ajelimme RTV:n kautta.

Josko tässä äidin vapaapäivän iloksi maalaisimme sängyt jollain kivalla värillä.
Viisainta tietenkin olisi ollut itse päättää yksin mielessään sänkyjen väri, eikä ottaa kahta poikaa mukaan rautakauppaan.
Nimittäin hyllyjen välissä saattaa kuulua monenlaista ääntä, jos kaksi poikaa ja heidän äitinsä yrittää päästä sopuun yhdestä sängyn väristä.

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen palasimme autolle kahden maalipurkin kanssa. Sen mustan, joka ei pudonnut rautakaupan lattialle. Ja sen vihreän, joka putosi, mutta onneksi meni luttuun vain sen verran, että kantajan kädet vain sotkeentuivat vihreiksi.
Yhdessä painelimme kannen uudelleen tiiviisti kiinni.


Kotona sitten tyhjensimme huoneen lattialta 40 Aku Ankkaa, 5 paitaa, 4 housut, ja mitä vielä...
Heittelimme peitot ja patjat tuuletettaviksi ja lastasimme lattian.

Sitten tartuimme hommiin.
Noin 110 erilaista tarraa, jalkapalloilijaa ja autonkuvaa rapsutimme irti, ja pojat mutisivat ääneen, että ei olisi kuulemma kannattanut liimailla tarroja sängyn kylkiin.

Aikamme rapsutimme, ja rätillä viimeistelimme ja niin saimme aukaista maalipurkit.

Se toinen, hiukan rauhallisempi, otti onkeensa ohjeet, ja maalasi järkevän huolellisesti.
Mutta se toinen... Se, joka on kuin väkkärä... Pyöri milloin maalatun sängyn laidassa, milloin pisaroissa, jotka olivat pudonneet sanomalehdille... Välillä putosi pensseli maahan.

Toisinaan maalia oli liikaa - ja kun siitä muistutti, seuraavaksi maalia oli niin niukasti, että mustan maalin alta pilkisti sen vanhan maalin raidat.

Kun reilun tunnin olimme siinä touhunneet, aloin opastaa itseäni seuraavaa maalausharjoittelua varten.
Ei olleet poikalapset aiemmin maalipensseliin koskeneet.
Ja minä laiskiainen... En viitsinyt kantaa sänkyjä autotalliin, vaan näppärästi ajattelin homman hoituvan, kun huoneen tyhjentää riittävän tyhjäksi.

Juuri edellisenä päivänä oli armas siippani, ehkä ensimmäistä kertaa lähes 17 vuoden avioliittomme aikana, pakannut sanomalehtilaatikon tyhjäksi - ja käsittämättömäksi yllätyksekseni vienyt lehdet ihan kierrätykseen asti.
Kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa nielin pettymykseni, ja samalla iloitsin siitä, että näin oli tapahtunut.

Siksi olimme poikien kanssa hiukan niukoilla suojamateriaaleilla työn touhussa.
Ja olisi kai ne riittäneet, jos en olisi ollut työn touhussa sähkövatkaimen kanssa.


Niin saimme kaiken ohjeistuksen, opastuksen, lattian rätillä siivoamisen, ja kaiken touhub ja tohinan jälkeen ensimmäisen kerroksen maalia sekä mustaan, että vihreään sänkyyn, ja hiljaa mielessäni päätin, että sen toisen kerroksen käyn sivelemässä vähin äänin, kunhan poikakullat ovat jossain leikkipuistossa pelaamassa jalkapalloa.

Seuraavaana aamuna lähdin onnellisena töihin, ja illaksi suunnittelin mukavaa maalaussessiota...

Kunnes tulin kotiin, ja pojat silmät loistaen kertoivat, että olivat armaan siippani luvalla käyneet vähän maalailemassa.

Hetken jo meinasin hermostua...
Oli siippani ajatellut, että pojille mukavaa tekemistä.

"Kuvittelin vain, että pojilla on homma kesken, ja tietenkin sanoin, että voivat jatkaa, jos kerta homma on kesken!"

Niinpä niin. Olihan se hiukan kesken, totta.

- Onko maalipurkit kiinni?
Ja kauhuissaan olevan näköinen kuusivuotias juoksi tarkistamaan.

- Missä pensselit on?
Tietenkin siellä sanomalehtien päällä kuivumassa.

Hohhoijakkaa, ajattelin, ja pyysin pensselit vesipurkkiin likoamaan kummipojan synttärien ajaksi.

Iltasella sitten hipsin yläkertaan tekemään sen toisen kierroksen - ja mitä näin?

Kaksi sänkyä, joiden päädyissä ja laidoissa oli runsaan maalinsivelyn takia hyvät valumat ympäriinsä. - Elävä puupinta, ajattelin, ja aloin luoda silmäyksiä ympärilleni...

Se mustan sängyn mies oli päästänyt luovuutensa valloilleen - ja sivellyt kätensä maalilla - ja länttässyt käden kuvia sängyn päätyyn...



Myös poikien huoneen kaappiin oli tullut luovat koristeet.



Joku kaapin ovi oli ilmeisesti saanut jotain maalia - ja taiteilija oli tullut katumapäälle, oli "pessyt" maalit pois.

Vihreä sänky oli saanut mustia raitoja.




Illan hiljaisina hetkinä tein suuria linjauksia maalaamisesta. Kovasti ajattelin kaikkea rakastavaa luovista pojistani...


Aikani sudittuani sängyt oli maalattu toiseen kertaan - ja aloin unelmoida huoneen sisustamisesta poikien huoneeksi.

Armas siippani kävi tilanneanalyysissä myös, ja kertoi, että lattian laminaatista maali lähtee ihan näppärästi oikeilla aineilla.

Mitähän seuraavaksi lasten kanssa maalaisin?