Translate

torstai 22. kesäkuuta 2017

Munavelliä ja taukopusu

Semmoinen onni on potkaissut tätä seutua, että joku kanankasvattaja myy lähimunia aina kolmen viikon välein tuolla kylällä.

Joskus kysäisin, että montako kennoa pitää ostaa, että ajelet aina meidän kautta, kun sillä kananmunanjakeluautolla aina huristelet?

Sovimme sitten, että joka kerta saa viisi kennoa meille pudottaa. Makselen aina tilille. 

Niin se taas koitti jakelupäivä ja rouva kanankasvattaja viestitteli ja maksoin kennot. 

Jostain syystä olin aika huonovointinen, mahatautia ollut muksuilla...  ja istuin vaan sohvalla, lapset aukaisivat oven ja lupasin jättää kennot ihan siihen eteisen ovelle, ja rouva jatkoi matkaa. 

Siinä sitten reipas kouluunmenevä tyttäreni halusi auttaa. 

Kantoi ensin kennon, ja pian kaksi kennoa päällekkäin - ja kas kappas. Käsi lipesi ja kaksi kennoa oli kokkelina lattialla. 

Jostain ihmeellisestä syystä vointi huononi edelleen ja keksin komentaa lapsia siivoamaan sitä kananmumasotkua. 

Hyvä tarkoitus oli, että ehjät kerätään talteen ja keltainen velli lapioidaan pois. 

Eipä aikaakaan, kun keittiöstä alkoi kuulua ilakoinnin ääniä. 

Räts. Naurua. Kops. Naurua - ja pian koko ulkoileva porukka oli kertynyt sisälle, ja viikari siellä piti ohjaksia käsissä ja nauroi 3-vuotiaan tollouksille. 

Näemmä oli käynyt niin, että 3-vuotias oli huomanmut lattialle pudonneen sotkun lisäksi hellalla turvassa olleet kanammunat, ja riensi niitä ihmettelemään. 

Ihmetellessään tietenkin oli myös hellalla hyvässä tallessa olleet kennot kopsahtaneet lattialle, ja 3-vuotias, sekä se viikari, jonka ikää en tähän kehtaa kirjoittaa, ottivat ilon irti hetkestä. 

Voi aikuisuus ja tylsyys. Millon tuo hetkestä nauttiminen on lakannut? Milloin minusta tuli tylsä?






Homma meni niin, että viikari tai toinen raksauttivat kananmunan päähänsä rikki - ja se toinen nauroi. 
Vuorotellen. 

Sitten keräsin voimani ja kömmin keittiöön. 

Näky oli toivoton. 

Sitä ensimmäistä kennosotkua oli kaksi tyttöä siivoamassa lastojen ja kaapimien kanssa, ja sen toisen kennokasan äärellä oli perheen kaikki neljä poikaa. 

Ihan järkeväm rauhallisesti itse itseäni syytellen talutin poikia siitä ensin suihkuun ja kaksi nuorinta laitoin lotraamaan ammeeseen. 

Sinne perään yhden paimenen posmensin, mutta paimen kyllästyi ammevalvontaan aika pian, ja jatkoi lattian kaapimista.

Heti paimenen pakenemisen huomattuani lähdin ammevalvontaa itse suorittamaan, ja siellä oli kahdella pojalla ilmiriita siitä, kumpi saa lotrata pienemmässä ja kumpi isommassa ammeessa. 

Se pienempi, joka ei vielä osaa puhua, tietää kuitenkin mitä milloinkin haluaa. 

Selvää on, että molemmat tuollaisissa tilanteissa haluavat aina sitä samaa, parempaa ammetta, mikä se milloinki sitten sattuu olemaan. 

Se isompi, joka osaa jo puhua, ei kuitenkaan osaa neuvotella... ja tällä kertaa juuri sillä hetkellä, kun pesuhuoneeseen astuin, yllätim hänet mottaamasta sitä puhetaidotonta.

Siitäkös minä sain kimmokkeen hermostua! Minu vauvaa et lyö, etkä ikinä maailmassa ketään tuolla tavalla kohtele... ja olin niin typerä toimissani, eten viitsi edes kirjoittaa. 

Tuosta mottasusta suuttuneena päätin lopettaa pikkupoikien ammelotruut ja komensin heidät suhkum kautta pois. 

Se nuorempi puhetaidoton oli jo mottasusta toipunut, mutta siitä sitten hernostui, kun ammeesta pois komennettiin. 

Niin kiljui mottaaja, mottastu ja molempien äiti. Keskimmäinen eniten sitä, että lupaavasti alkanut kylpeminen liian nopeasti päättyi.

Keittiön ohi kuljn pyyhkeeseen kääritty kuopus kainalossani. Kodinhoitohuoneeseen jöi äidin posmennuksesta suuttunut 3-vuotias, joka juuri hetki sitten oli nauttinut elämästään isoveljeään naurattaen ja kananmunia särkien. 

Keittiön lattialla oli n. 75 rikkinäistä kananmunaa ja suihkuun juoksevien päähänsä äsken munia särkeneiden jaloissa oli muutama kananmuna lisää. 

Seitsemän suuta kai vellin on pian latkinut, välähti päässäni, ja pyysin lasten hakea sekä kissaäidit, että kissanpoikaset lattian siivoukseen. 

Eivät olleet pentupolot ennen munavellissä laattalattialla luistelleet, ja pian kaikki viisi kissanpentua oli keltaisissa kuorrutuksissa sekä jaloistaan, että koko turkeiltaan. 

Komensin. Niin, että tapahtui. - Hakekaa isä tänne ja äkkiä. 

Itse menin sohvalle istumaan musta lohduttomasti itkevä käärö sylissäni. 

Hengittelin syvään sisään ja ulos. 

Pian saapui armas siippani sisälle... ja vaikka joissakin tilanteissa joudun jäyhähköstä puolisostani hakemaan keskusteluseuraa, niin tällä kertaa hänellä olikin tarve seurusteluun. 

- Mitä täällä tapahtuu? 

Jatkoin edelleen meditointiani, koska muuhun ei minusta ollut. 

Pyöräytim oikeaa kättäni ilmassa ja osoitin vuoroin moppia ja vuoroin lattiaa. 

- siis mikä täällä on? 

Jatkoin viittomistani, ja musta pyyhekäärö sylissäni edelleen kantoi kaunaa kylpemisen päättymisestä. 

- Sopiiko, että keskustellaan joskus toiste, huusin ja pyörittelin nyt jo silmiäni käsien lisäksi. 

- nii mut kerro... hän jatkoi, ja huutelin hengitysharjoitusteni keskeltä, että ehdotan keskustelua noin tunnin päästä. Juuri nyt keskityn hengittämiseen. Se on tärkeintä. 

Niin moppasi rakas puolisoni vellin lattialta ja kuopukseni leppyi suloiseksi itsekseen. 

Pian iltapalaksi keiteltiin kattilassa lähitilan luomumunia, ja armas siippani pääsi jatkamaan touhujaan. 

- Pusu munien kunniaksi, huikkasin hänen lähtiessään pihalle takaisin.  

Pusun sain. ❤

perjantai 12. toukokuuta 2017

Mielikuvitus-Pertti



(kuva koottu Googlen kuvahaun kuvista)


Kyllä Pirpanaa nauratti.

Tulin kotiin ja eskaripirpana kertoi: 
- Äiti, Pelasin Uunoo mielikuvitus-Pertin kanssa - ja voitin koko ajan. 

Jaahas. No miten sitä pelasit?

- No jaoin kortit mulle ja Pertille. Itelle jaoin kaikki jekut ja Pertille vaan tavallisia. Yks vaan jekku sille.

Ja mää sain koko ajan määrätä mitä se tekee.

Voitin ihan koko ajan.

Aitoa naurua ja iloa.

Mitähän noin hauskaa ite alkaisin tehdä tuon samaisen pertin kanssa?

Kävelykoulussa



Aika vaikeata se oli.
Ensin kyllä opettivat seisomaan. Ei polvet notkolla. 
Vatsa sisään. Syvät vatsalihakset aktiiviseksi. Lavat taskuun. Ryhti hyvä. Leuka ihan vähän alemmaksi.


Sitten piti kävellä juhlasali päästä päähän.

Näitä asioita piti oikein miettiä:
- onko molemmat askeleet saman mittaisia
- onko paino tasaisesti molemmilla jaloilla
- kantapää menee maahan ensimmäisenä
- kädet heiluvat rennosti vieressä
- katse eteen päin

Ei se sen vaikeampaa ole - käveleminen.

torstai 11. toukokuuta 2017

Hirviön iltarukous

On onnellista, kun mulla on pieniä poikia.

Nukutin pieniä. Koska iskä ei ollut kotona, sai halukkaat tulla meidän huoneeseen. (Täällä on nyt 8 nuorinta.)

3-vuotias pyytää - iitaukous.
Aloitan tuttuun tapaan:
"Jeesus lasten ystävä, katso pientä pilttiä..."

Ei ku mää oon hiiviö. Mää haluun hiiviön iitaukouksen.

Asia selvä.

Rakas taivaan isä.
Sinä näet täällä tämän pienen hirviön.
Siunaa tätä pientä hirviötä. Anna hänelle levollinen yöuni ja varjele ja siunaa hirviön perhettä, äitiä, iskää ja sisaruksia. Aamen.

Sieltä lattialta, patjalta kuuluu viikarin suusta:
- äiti. Oli hyvä iltarukous. Piä mullekki hirviön rukous.

Ei. Ei sulle voi pitää hirviön iltarukousta, kun et ole hirviö. Sinä olet viikari.
- joo viikarin iltarukous mulle.

Rakas Taivaan Isä. Tässä tämä pieni viikari on menossa nukkumaan.
Varjele ja siunaa tätä viikaria.

Kun viikarin päässä välähtää jotain vaarallista, lähetä enkelisi suojelemaan tätä viikaria.
Rakas Taivaan Isä. Auta että tämä viikari ei kiusaisi ketään koulussa eikä tulisi itse kiusatuksi.
Anna viikarille levollinen yöuni. Ja auta että viikari saa pian unen päästä kiinni.
Siunaa ja varjele viikarin perhettä
Aamen.
Ja hyvä Jumala.
Varjelethan viikarin ja hirviön äitiä ja isää...
Anna äidille voimia oikein toimia viikarin ja hirviön ja koko porukan kanssa.
Varjele hirviö ja viikari ja koko perhe aina uskomassa.
Huokaus. Ja kaikki muutkin asiat. Aamen.

Päällikkö ja PIrpanat on nyt myös facebookissa

Aika pitkä tauko oli täällä Bloggerissa, mutta säännöllisesti sain kannustavie tekstikyselyjä, jotan taidanpa taas kirjoitella.

Parastahan se on, jos näkee, että joku näitä lukee.

Täällä Bloggerin palvelimen sivuilla on tilastot, joista näkee missä päin maailmaa, ja kuinka moni näitä lukee.

Tietenkin olen iloinen, jos joku kommentoi jotain. Se yllyttää jatkamaan.

Siitäkin olen iloinen, jos joku kertoo saaneensa jonkun "tartunnan" näiden juttujen jälkeen.
Jaettu ilo on moninkertainen.

Facebookin sivuista saa toki käydä tykkäämässä.
Tietysti sekin on hauskaa, jos joku jakaa näitä juttuja.

Vaikka siellä facessa. Tai linkkinä Watsapissa.

Kaikista hauskinta on, jos jaetussa jutussa on sen lähde... Esim, sellaisenaan jaettu runo on vähän kyseenailaista... Mutta jos laittaa linkin tänne, niin vastaanottaja pääsee lukemaan jutun täältä blogista.

Mukavia lukuhetkiä.


Jos joskus olet lukiessasi miettinytm että mitähän hullua tuossa perheessä tapahtuu ... ... hetkinä... niin vinkkaa.
Voin ehkä kertoa.

Tietysti sen pitää olla tarpeeksi päätöntä. Ihan tavallisista päivistä ei viitsi kirjoittaa ;)

Kiva, kun täällä vielä käyt ja näitä luet,

terveisin Pirpanapäällikkö

Päällikölläkin on päällikkö





Sattui niin mukavasti, että meidän tiskikonetta kipeästi kaivattiin muualle.
Aukkohan siihen tuli, ja aloin unelmoida.

Oi jos Asko tulisi meidän keittiöön, arki muuttuisi mukavaksi. Tiski sujuisi... olisi ilo laittaa ainakin puolet tiskivuoresta aina kerralla pyörimään.

Kaikki kaverit kehuivat Askoa. Siis kaikki. Ainakin ne, joilla oli Asko.
Asko tiesi itse arvonsa. Asķo maksoi enemmän kuin muut. Mutta Asko on super.
Kävi niin, etten ollut tuolle talon toiselle päällikölle ehtinyt Askosta puhua. En tiennyt mitä Hän sanoisi. Onko Hän valmis maksamaan siitä, että super-Asko tulee ja tekee kahden tavallisen hommat kerralla.
Minä niin tuota tiskivuorta inhoan.
Tiedättehän, että kun 12 ihmistä syö 5 ruokaa päivässä, ja valmistetaan aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala... ja kaikki koululaiset syövät tietenkin eri välipalaa... koska meillä saa leipoa ja tehdä munakasta ja pirtelöä - tiskiä tulee jonkin verran.

Eräänä ihan tavallisena lauantaina pölähti päällikköni päällikkö meille kylään.
Päällikölläni on yksi paikka, jossa hön on rivissä kuten muut.
Se on hirvimetsä.

Siellä on päällikkö, joka sanelee systeemit - ja muut tottelevat.

Tämä suuri metsäm sankari tuli meille ihan tavallisena lauantaina kylään - eikä näyttänyt hurjalta ollenkaan.
Hänen päällikkökaverinsa oli näet lähtenyt lomalle, ja hän lasten kanssa vietti isälapsiöaatuaikaa.
Mikäs sen somempaa kuin tuoda lapset sirkukseen - meille. Kiitos vaan käynnistä, mukava kun kävit.
I
lta sujui leppoisasti... muksuja oli siinä n. 15 ja aikuisia kolme. Saunassa kävivät ja iltapalalle alettiin.
Niin leppoisa oli tuo hirvipäällikkö, että tarttui tiskikoneen täyttämiseen. Eikä siinä vielä kaikki - jutteli siinä samalla että se se on Asko hyvä tässä hommassa.

Muuta ei tarvittu. Jos päällikön päällikkö sanoo, että Asko on hyvä, ei oikeastaan päällikön mielipidettä enää tarvittu.
Ajatelkaa.
Joku voi ajatella ihan uusiksi jonkun arkisen asian - tiskikoneen. Että jollekin tulee mieleen laittaa koneeseen kolme koria!
Sinne sujahti koko altaan täysi astioita. 

Kiitos käynnistä, hirvipäällikkö.

Kolahti




Ketään ei varmaan yllätä, jos tänne blogiinkin kirjoitan siitä, että usein sunnuntaina käymme seuroissa. Kirjoitan siitä, vaikka tavallaan se on vähän arka aihe. Oikeastaan siitä seuroissa käymisestä usein tulee puheeksi vain niiden kanssa, jotka siellä itsekin käyvät.

Muissa tilanteissa helpommin tulee sanottua, vaikka että ei olla sunnuntaina kotona. Ollaan koko perheen kanssa - mutta illalla sitten taas ollaan. Tai muuta ympäripyöreätä.

Miten sitä onkin vähän arka siinä asiassa.
Joka tapauksessa, viime pyhän saarnaa olen muistellut pitkin viikkoa.

Sattui niin, että emme edes myöhästyneet, koska alkuun olikin laulettu monta laulua.

Alkurukouksessa puhuja kiitti:
Me, rakas Taivaan Isä, kiitämme myös niistä vastoinkäymisistä mitä olet meille antanut...
Jäin miettimään... enpä ole tuota hoksannutkaan. Että kiittää niistä.

En muista mikä teksti oli. Enkä paljon muutakaan. Niin tiivis on usein tunnelma penkissä. Jaettiin siinä puuvärejä ja otettiin syliin ja muistutettiin lapsia, että kuunnellaanpa... 
yksi meidän pirpana istuu rauhassa vain, jos silitän häntä koko ajan.


Jossain vaiheessa havahduin...

"Siellä saattaa penkissä istua joku, joka miettii että näkeeköhän se Taivaan Isä meille ollenkaan? Kuuleeko se meitä? Ja näkeekö se ollenkaan tätä minun osaani ja tehtävääni..."

Se kuulosti niin siltä, että nyt on minun ajatukset tuossa...

Sitten se puhuja saarnasi kaikki synnit anteeksi. Nekin epäilykset.

Epäilykset on sellaisia... että niistä voi tulla vaikka uskomisen esteitä.

Että alkaa vaikka miettiä onko koko Jumalaa edes olemassa... Tai alkaa Eevan tavoin miettiä, että sanoiko se Junala todella niin?

Tai alkaa arjessa miettiä, että onkohan Jumala unohtanut minut ja meidän perheen kokonaan.

Taas luvattiin, että kaikki saa uskoa anteeksi. Ne epäilyksetkin.
Arvatkaapa, että olen tuota puhetta pitkin viikkoa muistellut.

Osui kohdalle. Juuri minulle.

Koukkupula



Oletko koskaan kokenut koukkupulaa? Jos olet, ei minun tarvitse selittää. 

Jos et ole, avaan hiukan.



Koukkupula iskee silloin, kun joutuu istumaan paikallaan kauan. Esim yli 5 minuuttia. Ja ei ole kohteliasta ränkätä kännykkää. 

Tai muuten vaan on kivempi kuunnella toisten juttuja, tai jutella itsekin.


Mutta pysyäkseni paikallaan, tarvitsen koukun ja lankaa.



Koukkupula on täysin ennakoimaton. Se ei tule mieleen silloin, kun lähtee kotoa.
Kotoa lähtiessä on usein kiire. Niim kiire, ettei oinein ehdi ajatella kaikkia asioita loppuun asti.
Eikä pysty kuvittelemaankaan, että jo aika pian tulee hetki, jolloin joutuu istumaan paikallaan, ainakin  5 minuuttia.

Vaikka autossa. Tai kylässä. Tai sellaisessa kokouksessa, jonka osanottajat tietävät, että joidenkin on helpompi keskittyä käsiteltävään asiaan ja hiljaa olemiseen, kun on kädessä koukku ja lankaa. Joissakin kokouksissa sen räpläämisenergian voi käyttää pöytäkirjan tekemiseen. Silloinkin on helppo istua paikallaan. 

Onneksi monissa paikoissa jo tiedetään, että käsityö, johon ei tarvitse keskittyä ohjeiden kanssa, parantaa monien keskittymistä.

No niin. Jos sinulla on sekä silloin tällöin tuleva koukkupula, että olet luonteeltasi boheemi ja laitat näitä koukkua ja lankoja eri paikkoihin, kasseihin, pussukoihin, makuuhuoneen yöpöydälle ja moneen muuhunkin paikkaan, voi lopputulos olla tällainen, että kodin perusteellisen maritussiivouksen yhteydessä löydät n. 60 virkkuukoukkua!

Jos muuten joskus tarvitset virkkuukoukkua, voin lainata. Virkkaaminen on mukavaa!
Puikoista voin joskus puhua erikseen.