Translate

torstai 22. kesäkuuta 2017

Munavelliä ja taukopusu

Semmoinen onni on potkaissut tätä seutua, että joku kanankasvattaja myy lähimunia aina kolmen viikon välein tuolla kylällä.

Joskus kysäisin, että montako kennoa pitää ostaa, että ajelet aina meidän kautta, kun sillä kananmunanjakeluautolla aina huristelet?

Sovimme sitten, että joka kerta saa viisi kennoa meille pudottaa. Makselen aina tilille. 

Niin se taas koitti jakelupäivä ja rouva kanankasvattaja viestitteli ja maksoin kennot. 

Jostain syystä olin aika huonovointinen, mahatautia ollut muksuilla...  ja istuin vaan sohvalla, lapset aukaisivat oven ja lupasin jättää kennot ihan siihen eteisen ovelle, ja rouva jatkoi matkaa. 

Siinä sitten reipas kouluunmenevä tyttäreni halusi auttaa. 

Kantoi ensin kennon, ja pian kaksi kennoa päällekkäin - ja kas kappas. Käsi lipesi ja kaksi kennoa oli kokkelina lattialla. 

Jostain ihmeellisestä syystä vointi huononi edelleen ja keksin komentaa lapsia siivoamaan sitä kananmumasotkua. 

Hyvä tarkoitus oli, että ehjät kerätään talteen ja keltainen velli lapioidaan pois. 

Eipä aikaakaan, kun keittiöstä alkoi kuulua ilakoinnin ääniä. 

Räts. Naurua. Kops. Naurua - ja pian koko ulkoileva porukka oli kertynyt sisälle, ja viikari siellä piti ohjaksia käsissä ja nauroi 3-vuotiaan tollouksille. 

Näemmä oli käynyt niin, että 3-vuotias oli huomanmut lattialle pudonneen sotkun lisäksi hellalla turvassa olleet kanammunat, ja riensi niitä ihmettelemään. 

Ihmetellessään tietenkin oli myös hellalla hyvässä tallessa olleet kennot kopsahtaneet lattialle, ja 3-vuotias, sekä se viikari, jonka ikää en tähän kehtaa kirjoittaa, ottivat ilon irti hetkestä. 

Voi aikuisuus ja tylsyys. Millon tuo hetkestä nauttiminen on lakannut? Milloin minusta tuli tylsä?






Homma meni niin, että viikari tai toinen raksauttivat kananmunan päähänsä rikki - ja se toinen nauroi. 
Vuorotellen. 

Sitten keräsin voimani ja kömmin keittiöön. 

Näky oli toivoton. 

Sitä ensimmäistä kennosotkua oli kaksi tyttöä siivoamassa lastojen ja kaapimien kanssa, ja sen toisen kennokasan äärellä oli perheen kaikki neljä poikaa. 

Ihan järkeväm rauhallisesti itse itseäni syytellen talutin poikia siitä ensin suihkuun ja kaksi nuorinta laitoin lotraamaan ammeeseen. 

Sinne perään yhden paimenen posmensin, mutta paimen kyllästyi ammevalvontaan aika pian, ja jatkoi lattian kaapimista.

Heti paimenen pakenemisen huomattuani lähdin ammevalvontaa itse suorittamaan, ja siellä oli kahdella pojalla ilmiriita siitä, kumpi saa lotrata pienemmässä ja kumpi isommassa ammeessa. 

Se pienempi, joka ei vielä osaa puhua, tietää kuitenkin mitä milloinkin haluaa. 

Selvää on, että molemmat tuollaisissa tilanteissa haluavat aina sitä samaa, parempaa ammetta, mikä se milloinki sitten sattuu olemaan. 

Se isompi, joka osaa jo puhua, ei kuitenkaan osaa neuvotella... ja tällä kertaa juuri sillä hetkellä, kun pesuhuoneeseen astuin, yllätim hänet mottaamasta sitä puhetaidotonta.

Siitäkös minä sain kimmokkeen hermostua! Minu vauvaa et lyö, etkä ikinä maailmassa ketään tuolla tavalla kohtele... ja olin niin typerä toimissani, eten viitsi edes kirjoittaa. 

Tuosta mottasusta suuttuneena päätin lopettaa pikkupoikien ammelotruut ja komensin heidät suhkum kautta pois. 

Se nuorempi puhetaidoton oli jo mottasusta toipunut, mutta siitä sitten hernostui, kun ammeesta pois komennettiin. 

Niin kiljui mottaaja, mottastu ja molempien äiti. Keskimmäinen eniten sitä, että lupaavasti alkanut kylpeminen liian nopeasti päättyi.

Keittiön ohi kuljn pyyhkeeseen kääritty kuopus kainalossani. Kodinhoitohuoneeseen jöi äidin posmennuksesta suuttunut 3-vuotias, joka juuri hetki sitten oli nauttinut elämästään isoveljeään naurattaen ja kananmunia särkien. 

Keittiön lattialla oli n. 75 rikkinäistä kananmunaa ja suihkuun juoksevien päähänsä äsken munia särkeneiden jaloissa oli muutama kananmuna lisää. 

Seitsemän suuta kai vellin on pian latkinut, välähti päässäni, ja pyysin lasten hakea sekä kissaäidit, että kissanpoikaset lattian siivoukseen. 

Eivät olleet pentupolot ennen munavellissä laattalattialla luistelleet, ja pian kaikki viisi kissanpentua oli keltaisissa kuorrutuksissa sekä jaloistaan, että koko turkeiltaan. 

Komensin. Niin, että tapahtui. - Hakekaa isä tänne ja äkkiä. 

Itse menin sohvalle istumaan musta lohduttomasti itkevä käärö sylissäni. 

Hengittelin syvään sisään ja ulos. 

Pian saapui armas siippani sisälle... ja vaikka joissakin tilanteissa joudun jäyhähköstä puolisostani hakemaan keskusteluseuraa, niin tällä kertaa hänellä olikin tarve seurusteluun. 

- Mitä täällä tapahtuu? 

Jatkoin edelleen meditointiani, koska muuhun ei minusta ollut. 

Pyöräytim oikeaa kättäni ilmassa ja osoitin vuoroin moppia ja vuoroin lattiaa. 

- siis mikä täällä on? 

Jatkoin viittomistani, ja musta pyyhekäärö sylissäni edelleen kantoi kaunaa kylpemisen päättymisestä. 

- Sopiiko, että keskustellaan joskus toiste, huusin ja pyörittelin nyt jo silmiäni käsien lisäksi. 

- nii mut kerro... hän jatkoi, ja huutelin hengitysharjoitusteni keskeltä, että ehdotan keskustelua noin tunnin päästä. Juuri nyt keskityn hengittämiseen. Se on tärkeintä. 

Niin moppasi rakas puolisoni vellin lattialta ja kuopukseni leppyi suloiseksi itsekseen. 

Pian iltapalaksi keiteltiin kattilassa lähitilan luomumunia, ja armas siippani pääsi jatkamaan touhujaan. 

- Pusu munien kunniaksi, huikkasin hänen lähtiessään pihalle takaisin.  

Pusun sain. ❤

perjantai 12. toukokuuta 2017

Mielikuvitus-Pertti



(kuva koottu Googlen kuvahaun kuvista)


Kyllä Pirpanaa nauratti.

Tulin kotiin ja eskaripirpana kertoi: 
- Äiti, Pelasin Uunoo mielikuvitus-Pertin kanssa - ja voitin koko ajan. 

Jaahas. No miten sitä pelasit?

- No jaoin kortit mulle ja Pertille. Itelle jaoin kaikki jekut ja Pertille vaan tavallisia. Yks vaan jekku sille.

Ja mää sain koko ajan määrätä mitä se tekee.

Voitin ihan koko ajan.

Aitoa naurua ja iloa.

Mitähän noin hauskaa ite alkaisin tehdä tuon samaisen pertin kanssa?

Kävelykoulussa



Aika vaikeata se oli.
Ensin kyllä opettivat seisomaan. Ei polvet notkolla. 
Vatsa sisään. Syvät vatsalihakset aktiiviseksi. Lavat taskuun. Ryhti hyvä. Leuka ihan vähän alemmaksi.


Sitten piti kävellä juhlasali päästä päähän.

Näitä asioita piti oikein miettiä:
- onko molemmat askeleet saman mittaisia
- onko paino tasaisesti molemmilla jaloilla
- kantapää menee maahan ensimmäisenä
- kädet heiluvat rennosti vieressä
- katse eteen päin

Ei se sen vaikeampaa ole - käveleminen.

torstai 11. toukokuuta 2017

Hirviön iltarukous

On onnellista, kun mulla on pieniä poikia.

Nukutin pieniä. Koska iskä ei ollut kotona, sai halukkaat tulla meidän huoneeseen. (Täällä on nyt 8 nuorinta.)

3-vuotias pyytää - iitaukous.
Aloitan tuttuun tapaan:
"Jeesus lasten ystävä, katso pientä pilttiä..."

Ei ku mää oon hiiviö. Mää haluun hiiviön iitaukouksen.

Asia selvä.

Rakas taivaan isä.
Sinä näet täällä tämän pienen hirviön.
Siunaa tätä pientä hirviötä. Anna hänelle levollinen yöuni ja varjele ja siunaa hirviön perhettä, äitiä, iskää ja sisaruksia. Aamen.

Sieltä lattialta, patjalta kuuluu viikarin suusta:
- äiti. Oli hyvä iltarukous. Piä mullekki hirviön rukous.

Ei. Ei sulle voi pitää hirviön iltarukousta, kun et ole hirviö. Sinä olet viikari.
- joo viikarin iltarukous mulle.

Rakas Taivaan Isä. Tässä tämä pieni viikari on menossa nukkumaan.
Varjele ja siunaa tätä viikaria.

Kun viikarin päässä välähtää jotain vaarallista, lähetä enkelisi suojelemaan tätä viikaria.
Rakas Taivaan Isä. Auta että tämä viikari ei kiusaisi ketään koulussa eikä tulisi itse kiusatuksi.
Anna viikarille levollinen yöuni. Ja auta että viikari saa pian unen päästä kiinni.
Siunaa ja varjele viikarin perhettä
Aamen.
Ja hyvä Jumala.
Varjelethan viikarin ja hirviön äitiä ja isää...
Anna äidille voimia oikein toimia viikarin ja hirviön ja koko porukan kanssa.
Varjele hirviö ja viikari ja koko perhe aina uskomassa.
Huokaus. Ja kaikki muutkin asiat. Aamen.

Päällikkö ja PIrpanat on nyt myös facebookissa

Aika pitkä tauko oli täällä Bloggerissa, mutta säännöllisesti sain kannustavie tekstikyselyjä, jotan taidanpa taas kirjoitella.

Parastahan se on, jos näkee, että joku näitä lukee.

Täällä Bloggerin palvelimen sivuilla on tilastot, joista näkee missä päin maailmaa, ja kuinka moni näitä lukee.

Tietenkin olen iloinen, jos joku kommentoi jotain. Se yllyttää jatkamaan.

Siitäkin olen iloinen, jos joku kertoo saaneensa jonkun "tartunnan" näiden juttujen jälkeen.
Jaettu ilo on moninkertainen.

Facebookin sivuista saa toki käydä tykkäämässä.
Tietysti sekin on hauskaa, jos joku jakaa näitä juttuja.

Vaikka siellä facessa. Tai linkkinä Watsapissa.

Kaikista hauskinta on, jos jaetussa jutussa on sen lähde... Esim, sellaisenaan jaettu runo on vähän kyseenailaista... Mutta jos laittaa linkin tänne, niin vastaanottaja pääsee lukemaan jutun täältä blogista.

Mukavia lukuhetkiä.


Jos joskus olet lukiessasi miettinytm että mitähän hullua tuossa perheessä tapahtuu ... ... hetkinä... niin vinkkaa.
Voin ehkä kertoa.

Tietysti sen pitää olla tarpeeksi päätöntä. Ihan tavallisista päivistä ei viitsi kirjoittaa ;)

Kiva, kun täällä vielä käyt ja näitä luet,

terveisin Pirpanapäällikkö

Päällikölläkin on päällikkö





Sattui niin mukavasti, että meidän tiskikonetta kipeästi kaivattiin muualle.
Aukkohan siihen tuli, ja aloin unelmoida.

Oi jos Asko tulisi meidän keittiöön, arki muuttuisi mukavaksi. Tiski sujuisi... olisi ilo laittaa ainakin puolet tiskivuoresta aina kerralla pyörimään.

Kaikki kaverit kehuivat Askoa. Siis kaikki. Ainakin ne, joilla oli Asko.
Asko tiesi itse arvonsa. Asķo maksoi enemmän kuin muut. Mutta Asko on super.
Kävi niin, etten ollut tuolle talon toiselle päällikölle ehtinyt Askosta puhua. En tiennyt mitä Hän sanoisi. Onko Hän valmis maksamaan siitä, että super-Asko tulee ja tekee kahden tavallisen hommat kerralla.
Minä niin tuota tiskivuorta inhoan.
Tiedättehän, että kun 12 ihmistä syö 5 ruokaa päivässä, ja valmistetaan aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala... ja kaikki koululaiset syövät tietenkin eri välipalaa... koska meillä saa leipoa ja tehdä munakasta ja pirtelöä - tiskiä tulee jonkin verran.

Eräänä ihan tavallisena lauantaina pölähti päällikköni päällikkö meille kylään.
Päällikölläni on yksi paikka, jossa hön on rivissä kuten muut.
Se on hirvimetsä.

Siellä on päällikkö, joka sanelee systeemit - ja muut tottelevat.

Tämä suuri metsäm sankari tuli meille ihan tavallisena lauantaina kylään - eikä näyttänyt hurjalta ollenkaan.
Hänen päällikkökaverinsa oli näet lähtenyt lomalle, ja hän lasten kanssa vietti isälapsiöaatuaikaa.
Mikäs sen somempaa kuin tuoda lapset sirkukseen - meille. Kiitos vaan käynnistä, mukava kun kävit.
I
lta sujui leppoisasti... muksuja oli siinä n. 15 ja aikuisia kolme. Saunassa kävivät ja iltapalalle alettiin.
Niin leppoisa oli tuo hirvipäällikkö, että tarttui tiskikoneen täyttämiseen. Eikä siinä vielä kaikki - jutteli siinä samalla että se se on Asko hyvä tässä hommassa.

Muuta ei tarvittu. Jos päällikön päällikkö sanoo, että Asko on hyvä, ei oikeastaan päällikön mielipidettä enää tarvittu.
Ajatelkaa.
Joku voi ajatella ihan uusiksi jonkun arkisen asian - tiskikoneen. Että jollekin tulee mieleen laittaa koneeseen kolme koria!
Sinne sujahti koko altaan täysi astioita. 

Kiitos käynnistä, hirvipäällikkö.

Kolahti




Ketään ei varmaan yllätä, jos tänne blogiinkin kirjoitan siitä, että usein sunnuntaina käymme seuroissa. Kirjoitan siitä, vaikka tavallaan se on vähän arka aihe. Oikeastaan siitä seuroissa käymisestä usein tulee puheeksi vain niiden kanssa, jotka siellä itsekin käyvät.

Muissa tilanteissa helpommin tulee sanottua, vaikka että ei olla sunnuntaina kotona. Ollaan koko perheen kanssa - mutta illalla sitten taas ollaan. Tai muuta ympäripyöreätä.

Miten sitä onkin vähän arka siinä asiassa.
Joka tapauksessa, viime pyhän saarnaa olen muistellut pitkin viikkoa.

Sattui niin, että emme edes myöhästyneet, koska alkuun olikin laulettu monta laulua.

Alkurukouksessa puhuja kiitti:
Me, rakas Taivaan Isä, kiitämme myös niistä vastoinkäymisistä mitä olet meille antanut...
Jäin miettimään... enpä ole tuota hoksannutkaan. Että kiittää niistä.

En muista mikä teksti oli. Enkä paljon muutakaan. Niin tiivis on usein tunnelma penkissä. Jaettiin siinä puuvärejä ja otettiin syliin ja muistutettiin lapsia, että kuunnellaanpa... 
yksi meidän pirpana istuu rauhassa vain, jos silitän häntä koko ajan.


Jossain vaiheessa havahduin...

"Siellä saattaa penkissä istua joku, joka miettii että näkeeköhän se Taivaan Isä meille ollenkaan? Kuuleeko se meitä? Ja näkeekö se ollenkaan tätä minun osaani ja tehtävääni..."

Se kuulosti niin siltä, että nyt on minun ajatukset tuossa...

Sitten se puhuja saarnasi kaikki synnit anteeksi. Nekin epäilykset.

Epäilykset on sellaisia... että niistä voi tulla vaikka uskomisen esteitä.

Että alkaa vaikka miettiä onko koko Jumalaa edes olemassa... Tai alkaa Eevan tavoin miettiä, että sanoiko se Junala todella niin?

Tai alkaa arjessa miettiä, että onkohan Jumala unohtanut minut ja meidän perheen kokonaan.

Taas luvattiin, että kaikki saa uskoa anteeksi. Ne epäilyksetkin.
Arvatkaapa, että olen tuota puhetta pitkin viikkoa muistellut.

Osui kohdalle. Juuri minulle.

Koukkupula



Oletko koskaan kokenut koukkupulaa? Jos olet, ei minun tarvitse selittää. 

Jos et ole, avaan hiukan.



Koukkupula iskee silloin, kun joutuu istumaan paikallaan kauan. Esim yli 5 minuuttia. Ja ei ole kohteliasta ränkätä kännykkää. 

Tai muuten vaan on kivempi kuunnella toisten juttuja, tai jutella itsekin.


Mutta pysyäkseni paikallaan, tarvitsen koukun ja lankaa.



Koukkupula on täysin ennakoimaton. Se ei tule mieleen silloin, kun lähtee kotoa.
Kotoa lähtiessä on usein kiire. Niim kiire, ettei oinein ehdi ajatella kaikkia asioita loppuun asti.
Eikä pysty kuvittelemaankaan, että jo aika pian tulee hetki, jolloin joutuu istumaan paikallaan, ainakin  5 minuuttia.

Vaikka autossa. Tai kylässä. Tai sellaisessa kokouksessa, jonka osanottajat tietävät, että joidenkin on helpompi keskittyä käsiteltävään asiaan ja hiljaa olemiseen, kun on kädessä koukku ja lankaa. Joissakin kokouksissa sen räpläämisenergian voi käyttää pöytäkirjan tekemiseen. Silloinkin on helppo istua paikallaan. 

Onneksi monissa paikoissa jo tiedetään, että käsityö, johon ei tarvitse keskittyä ohjeiden kanssa, parantaa monien keskittymistä.

No niin. Jos sinulla on sekä silloin tällöin tuleva koukkupula, että olet luonteeltasi boheemi ja laitat näitä koukkua ja lankoja eri paikkoihin, kasseihin, pussukoihin, makuuhuoneen yöpöydälle ja moneen muuhunkin paikkaan, voi lopputulos olla tällainen, että kodin perusteellisen maritussiivouksen yhteydessä löydät n. 60 virkkuukoukkua!

Jos muuten joskus tarvitset virkkuukoukkua, voin lainata. Virkkaaminen on mukavaa!
Puikoista voin joskus puhua erikseen. 

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Äiti mitä tekemistä?



Siltä varalta, että joku lapsi joskus sanoo, että ei ole mitään tekemistä...
(kuva lainattu netistä)

Sisällä:
Tehdään synttärikortteja varastoon
Askarrellaan vanhoista lehdostä kaikenlaista
Hemmottelukylpy, saunotaan kauan
Voi kirjoittaa kummeille / serkuille / isovanhemmille kirjeet
Tehdään keppihevoset,  radat, ja pidetäänkisat
Leivotaan, laitetaan ruokaa. Etsitään uusia reseptejä
Käsityöt ja askartelut. Materiaalit askartelukaapista tai luonnosta. Vaikka pahvilaatikkoon joku taideteos
Voi tehdä esitelmän unelmamatkakohdemaasta
Pyydetään vieraita / mennään kylään
Selataan läpi cd-levyjä ja tehdään löytöjä. Kuunnellaan musiikkia.
Luetaan sarjakuvia tai kirjoja
Kirjoitetaan runoja ja tarinoita
Kirjoitetaan päiväkirjaa
Kuunnellaan rentoutumislevyä
Rakennetaan majaa sisälle tai ulos
Tehdään kepeistä tai tulitikuista hienoja rakennuksia
Tehdään palapelejä
Pelataan lautapelejä, ristinollaa, laivanupotusta
Saunotaan rauhasssa, kauan. Tuoksuja, saunahunajaa, vilvoittelua...
Legot, vaikka koko päivänä ei muuta kuin legoja koko perhe
Junaradat
Valokuvataan vaikka sisaruksia. Juhla- tai roolivaatteet päälle
Valokuvataan kukkia / luontoa
Tehdään kampauksia, netistä löytyy ohjeita tai kirjastossa on kampauskirjoja
Hierontaa sisaruksille / vanhemmille / lapsille
Päiväunet / päivälöhöily
Nukutaan siskonpedissä olkkarissa
Pyydetään vaikka lähellä asuva ystäväperhe yökylään
Järjestellään oman huoneen kaapit ja tavarat siistiksi
Soitetaan pianoa / nokkahuilua. Opetellaan vaikka pari laulua päivässä
Lauletaan tuttuja ja uusia lauluja
Tehdään oma lautapeli askartelu ja siihen säännöt. Kuvia voi leikata vanhoista lehdistä.
PIdetään salaatti-ilta, pitsailta tai  Juhlapäivällinen ja loihditaan hieno kattaus
Tehdään kesäpäiväkirjaa ja kuvita sitä
Leikitään kauppaa
Tehdään näytelmiä, lausutaan runoja, opetellaan niitä tai loruja ulkoa
Tehdään sukupuu
Rakentaan temppurata olohuoneeseen tai ulos
Tehdään kunnon kotileikki; keittiöt, oikeat vaipat nukeille jne...
Katsellaan vanhoja valokuvia, joissa kaikki on pieniä
Teipataan maalarinteipistä autoratoja sisälle tai tehdä niitä hiekkalaatikolle tai jonnekin vaikka kepeistä
Nojatuolikarttaretki, valitaan kohde ja tutkitaan sitä porukalla
Hemmotteluhoito: äiti leikkaa ja viilaa kynsiä, rasvaa ja hieroo ihoa, päätä, jalkoja, käsiä, mitä asiakas pyytääkään
Piirakan tekeminen itse poimituista marjoista
Ystävän kanssa kahville(äiti) tai eväsretkelle(äiti. Tai lapset!)
Omasta huoneesta turhat tavarat pois
Talon huonekalujen uudelleenjärjestely
Keittiön verhokapan yhdessä tekeminen kangasväreillä
Koko perheen medoaton päivä / viikko
Rooliasut
Päivä äidin / isän vaatteissa
Bongataan uusia reseptejä netistä ja laitetaan ihan uusia ruokia
Vaihdetaan verhot tai sänkypeitot
Kehystetään koulussa tehtyjä kuvistöitä
Katsellaan valokuvia, kun vanhemmat oli pieniä
Opetellaan uusi tekstaustyyli, netissä ohjeita ja kirjasinmalleja
Origameja, paperitaitoksia
Paperinukkeja, niille vaatteita
Taitellaan paperista laatikoita, isommasta pienempään, montako eri kokoista? Materiaalin voi ottaa vaikka vanhoista lehdistä
Tilkkutaideteos
Yhteistaideteos
Tehdään vanhoista koulukirjoista kaikki tehtävät ja lisätehtävät, mitkä jäi tekemättä
Sormiväreillä pesuhuoneessa maalaaminen. Vaikka vesirokkoa voi leikkiä. Tai tehdä seepran pikkuveljestä, jos äitillä riittää huumoria...

Ulkona:

Kivien maalaaminen
Onkiminen / Kalastaminen
Birgitanpolun laavut
Piirakkamarjojen poiminta
Saippuakuplien puhaltelu kunnon koneella
Neliapilan etsintää
Trampoliini täyteen ilmapalloja / palloja ja pomppimaan
Trampoliininäytös / esitys, johon suunnitelman tekeminen ja musiikki
Kukkien poimiminen, kukka-asetelmat
Saunavastsan tekeminen
Aarteenetsintää kotipihassa
Lettukestit / piknik takapihalla
Nuotio omalle pihalle
Syödään ulkona koko päivä
Mennä telttaan yöksi tai päivällä leikkimään, lukemaan rauhassa
Tehdään koirille temppuratoja
Hypätään ruutua, twistiä, hyppynarua
Käydään tervehtimässä naapuria
Leikitään rönttöä, 10 tikkua laudalla, Nurkkajussia,
Rakennetaan upea hiekkalinna ja rakennelmat hiekkalaatikolle
Vesisotaa
Neppiminen
Bongaa eläimiä ja pidä niistä päiväkirjaa
Tutustutaan lintujen ääniin
Pestään mattopyykkiä kotipihan asfaltilla tai pesuhuoneessa
Harrastetaan vesi-ilmapalloilua hellepäivänä
Heitetään tikkaa  tai käpyjä ämpäriin
Mansikoiden kerääminen timotein varteen
Kastellaan kukkia ja hoidetaan puutarhaa
Laitetaan salaattia tms. kasvamaan
Tehdään kasvikansio, prässätään kasveja ja tutkitaan niitä


Lähdetään jonnekin:

Leikkipuistoon, vaihteeksi jonnekin muualle. Kesällä suljettujen Päiväkotien / koulujen pihoille. Toiseen kaupunginosaan?
Kirjasto, voi kuunnella vaikka jotain. Vaikka säännöllisesti aina maanantaisin.
Poliisimuseo, ilmainen
Vehoniemen automuseo, ilmainen
Uimaan lähirannalle, tai kauemmas. Eri rannalle, kuin tavallisesti
Eväsretki metsään, laavulle. Nuotiolla lettuja, tikkupullia
Liikennepuistoon kotikuntaan tai naapuriin
Mäyriään, Rantalaan tai Lastukkaan uimaan ja saunaan
Pururadalle lenkkeilemään
Käydä katsomassa Lempäälän kanavaa
Retki tallille
Yyteriin rannalle
Poriin http://www.kirjurinluoto.fi/puisto.html
Valkeakosken seikkailupuisto ja seitsemän sillan lenkki
Onkimaan
Veneretkelle saareen
Torille ihmisiä ihmettelemään
Junalla johonkin jännään paikkaan, kuten Helsinkiin. 2.
Taidemuseopäivä
Kotiseutumuseo Kuokkalassa - historiasta löytyy varmasti kirjallista materiaalia kirjastosta.
Karttaretket = jokainen saa ehdottaa paikan kartalta ja katsellaan googlettamalla kuvia ko paikkakunnasta. Lähistöllä paljon kauniita...


Mitä mnuuta voisi tehdä, kun on tylsää?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kirppiksellä




Niin se kolea lauantai koitti, kun oli varattu kirppispöytä peräkonttikirppikselle.

Pirpanat oli siivonneet kaappejansa,  hinnoitelleet,  käyneet luopumistaistelua, suunnitelleet mitä kaikkea niillä rahoilla tehdään, mitä kirppikseltä saa.

Omat vaatekaapit ja kangasvarastot kävin läpi...



Kyllä oli paljon turhaa tavaraa talossa.

Hiljaista oli myyntikojulla sitten itse tapahtumassa.

Eipä aikaakaan,  kun rohkea Pirpana innostui kailottamaan:

"Tänne päin! hyvät asiakkaat.
Täyttäkää kotiin turhalla romulla.
Halvalla lähtee!"

Ei kulkenut vielä asiakasvirrat meidän kojulle,  mutta naapuripöytien myyjien suut kääntyivät hymyyn.

Itse en tiennyt,  olisinko kieltänyt, vai ollut hänestä ylpeä.

Pian Pirpana etsi autosta pahvinpalan,  kirjoitti siihen "Kirppis", ja lähti kaupan parkkipaikan reunoille huutelemaan.


Kun joku käveli peräkonttimme viereen, Pirpana ehdotti: Kelpaisiko rouvalle rasva?

Eikä lannistunut kymmenestä ei-vastauksesta... Yhdelle rouvalle möi Yves Rocherin yhden kerran kokeillut rasvat, josta sai itse sai valtavan ihottuman.

Rouva kehui tyttöä, hymyili, ja osti. Synttärilahjaksi saatu rasva vaihtui rahaksi vitosella.

Yhdelle pariskunnalle hän ehdotti: "Tästä voisi ostaa hyvän kirjan vaikka tuleville lapsenlapsille jo etukäteen! "

Mukava päivä oli.

Bisneksessä olisi kuitenkin vielä ollut toivomista.

Paikka maksoi 6€.

Itse möin yhden puseron 3€:lla ja 2,5m kangasta 25€:lla.

Yksi tytöistä möi 2 vihkot, 2 €, toinen Aku Ankkoja eurolla, ja osti venäläisen marsalkan asun 15 eurolla.

Voisikohan kuitenkin tienata jollain vähän paremmin?

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Päällikkö ja Pirpanat kanakaupoilla


Ei ollut käynyt mielen vieressäkään alkaa kanafarmariksi.

Joulupukki oli suunnitellut toisin.
Tuli meille Kukko olallaan.

Pukki kertoi, että sen nimi on Erkki. Aikansa kaakatti siinä lahjojen jaon aikana olohuoneessamme, ja kun toiveikkaasti odotimme, että kaakatus kohta loppuu, pukki karkasi parvekkeen ovesta,  huikkasi ovella heipat - ja Erkki jäi meille.

Siinä sitä sitten ihmettelimme. Komea Kukko olohuoneessa,  ja koko perhe ympärillä aukomassa lahjapaketteja.


Siellä se autotallin nurkassa asusteli ja kiekui aina, kun tuli autolla pihaan.

Kun kelit lämpenevät, Erkki pääsi autotallista vapaaksi ja alkoi pitää järjestystä pihassa.

Kaikesta kuitenkin huomasi, että Erkillä taisi olla ikävä vaimoa. Yksinään tepasteli poikamies pitkin tonttia, kaivoi matoja kukkaruukusta, ja komensi kissat pois ruokakupeiltaan silloin, kun Hän itse sattui olemaan raksuja vailla.

Koiranhäkin viereen Kukko meni vähän niitä ärsyttämään. Kookotti siinä, pyöri ja pöyhi itseään, ja ei ollut moksiskaan, kun koirat hyppivät vasten aitaa. Pullisteli vain. Komea Hän kyllä onkin.



Sitten se päivä tuli, että lähdimme hakemaan hänelle vaimoja. Hellyimme ostamaan kaksi. Molemmille pikkutytöille omat kanat.

Matkaan saimme kana-asiantuntijan, jolta kyselin neuvoja.
Mistä tiedän millainen kana on valittava?

- No minä tiedän. Sen pitää olla lapsille ystävällinen,  ei äkäinen. Heltta hyvä. Terveen näköinen.

Selvä. No niinpä tietysti. Kanan luonne on tietenkin helppo havaita ja heltta-analyysi käy kai käden käänteessä.
Löysimme kanalan.

Jo pihassa tiesimme saapuneemme oikeaan paikkaan. Sen päiväinen kotkotus kuului monesta suunnasta.


Hyvältä näytti nätti munakorikin.

Isäntä astui karsinaan ja hätisteli kaksi kanaa laatikkoon.


Kannoimme kanalaatikot autoon ja saimme vähän rehua, kiviä ja munitusta.

Myyjä kertoi, että munitusrehua pitää antaa joka päivä. Samoin kiviä tai kuivatettuja munan kuoria. Kuivatettuja siksi, että jos menee antamaan kerran niitä märkiä, sen jälkeen kana syö aina omat munansa. Ja jos ei anna munitusrehua,  muniminen loppuu.

Tekevät munansa kuulemma aamupäivisin, vaikka pahvilastikkoon.  Yöksi pitää olla orsi,  sinne kiipeävät nukkumaan.


Autossa pääsi toiselta tytöltä itku. Ei saanutkaan itse valita kansansa. Kovasti selvitimme, että näytti siltä, että nämä kanat eniten halusivat lähteä meille. Tyttö suostui. 

Tämän jutun loppuun  olisi näppärä kirjoittaa, että sen pituinen se.

Mutta ei.
Huomenna menen kuntaan ja täytän kanatilallisen ilmoituksen.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Torstai, osa II

Siinä oli paketit sitten ihmeteltävänä ja arvata saattaa, että päällimmäisenä haaveena oli päästä koneita testaamaan.

Mutta ei puhettakaan. Kello 17 pelmahtaa synttäreitä viettämään toistakymmentä 10-vuotiasta, ja jotakin tolkkua pitäisi saada keittiön pinnoille, kakku pitäisi leipoa ja olohuoneen lattialta kolata kaikenlaista.

Jätin paketit ja aloin touhuta. Kuopus halusi vain ja ainoastaan olla äidin lähellä.  Mieluimmin maaten. Että saa rauhassa syödä. Nukahtaa,  ja jatkaa taas.

Puhelin soi, ja joku kysyi saako kaveri tulla.
- Saa tulla,  jos laitetaan yhdessä synttäreitä.  Siivotaan ja laitetaan tarjottavat.

Patistelin muksuja. Sain vauvan tyytyväiseksi ja yritin livahtaa synttärisankarin kanssa kauppaan. Istuin autoon ja käynnistin
...
Akku tyhjä. Kello oli kolme ja toinen auto oli huollossa. Firman auto oli työntekijällä lainassa, kun sen auto oli rikki.

Tehtiin kauppalista ja ajateltiin soittaa sille toiselle päällikölle,  että tuo tullessaan. Minkäs tälle.

Kaukaa alkoi kuulua itkua. Voimakasta.  Erilaista.


Sieltä naapurin setä ja toiseksi vanhin poika tulevat yhdessä ja poika pitelee kättään.  Naamassa punaista. Suu väärin päin.

Pyörä oli mennyt ojaan.

Käsi kipeänä, paita suttuisena, polvessa naarmuja,  huulessa hampaan kolo. Hampaat  heiluen.

Tutkittiin. Ikävältä näytti käsi. Ei voinut heiluttaa eikä puristaa. Luu törrötti ranteen kohdalla rumasti.  Murtuneelta näytti.

Naapuri tarjosi autoaan.
Kiitos.  Mieluusti otin vastaan.

Joku toi puhtaan paidan. Joku kosteuspyyhkeet,  ihmepussin, jolla tilanteessa kuin tilanteessa saa paljon iloa. Naama putsattiin.

Pakastimesta haettiin keittojuurespussi. Pari pyyhettä. Paistinlasta  käden tueksi ja äititerveydenhoitaja teki hienon paketin.

Ensimmäinen vastaantullut huivi sai toimia kolmioliinana.

Taisi olla virhe. Se oli väärän värinen.

Potilas oli saada hepulin. Itku yltyi ja yltyi. Tyttöjen värinen liina. Yäk.
Kaikella 8-vuotiaan ällötyksenilmaisuvoimalla tuli selväksi, että liina oli ruma.

Niin noustiin ruman liinan, paistinlastan, keittojuurespussin, parin pyyhkeen ja rumaa liinaa peittävän hupparin ympäröimän pojan kanssa autoon ja Ajeltiin terveyskeskukseen.

Poika sai lähetteen Acutaan ja fiksumman kääreen.

Lääkäri laski antamieni särkylääkkeen määriä. Siinä mutisin,  että taisin antaa vähän reilusti. Eikös Panadolia saa antaa 15mg per painotalo?

- Kyllä. Ootko sää alan ihmisiä? kysyi lääkäri ihmetellen.

No en en. Mulla vaan on näitä lapsia kymmenen. Että jokunen päivystyskäynti on jo takana.

- Eli olet.

Niin.  Ehkä olen alalla?

Päällikön päiväkirjasta. Torstai. Osa I



Ihan tavallisesti sekin torstai alkoi. Lapset vuorollaan sulkivat kodin oven. Jäätiin kuopuksemme kanssa kaksin.  Oli nukuttu huonosti. Tai vaikka niin, että "useita kertoja". 

Sitten tuli viesti ja puhelu. Sellaiset, jotka tekevät tavallisesta päivästä joulun, juhannuksen ja kaikki juhlat samalle päivälle... 

 Postin kuriiri soitti,  että tuo paketin. Unelmien täyttymyksen. Sellaista ei naisen elämässä voi tapahtua kuin korkeintaan kerran,  että samana päivänä saa saumurin ja ompelukoneen.  

Olisin voinut kiljua.  Jaa olenko kotona? Täällähän minä päätoimisesti päivystän ja odotan pakettia. Sitä, josta olen unelmoinut pitkään. 

Olisi tehnyt mieli siivota koti. Käydä suihkussa. Laittaa hiukset, kattaa kahvipöytä postipojalle. Levittää punainen matto... Tätä tietä tänne päin.  Tervetuloa. 

Vihdoin ovikello soi. Onko oikea talo? Jo vain.  Tänne saa tuoda.

Siinä estelin jalkojani hyppimästä.  Suutani kiljumasta.  

Kun vihdoin rouva postipoika kantoi paketin eteiseen, en enää malttanut mieltäni. 
- Voi ihanaa. Kiitos. Siinä on mulle ompelukone ja saumuri!!! 

Mutta mitä sanoo postipoika?

- Jaa teillä on Kukko? 
No juu on on. Ja sitten puhuttiin kukosta... Kukko tarvitsee kaveriksern kanoja.  

No kyllä tietenkin. Mutta ei tässä nyt kanoja jouda googlaamaan, jos on pakettien aukomiset ja kaikki...

Sitten se lähti.
Kello oli silloin vasta tavallisena torstaina 12. 


maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivätunnelmissa

Äitienpäivänä ajatukset vaeltavat... Mietin lasteni syntymähetkiä, omaa ja puolisoni äitiä, pohdin omaa äitiyttäni.  Muistelin mummoloitani, ja ihan sen tuoksun muistan tarkasti. Mietin erilaisten ystävieni päivää.

Äitienpäivänä on helppo olla omasta tehtävästään kiitollinen. Ilman rakkaita lapsiani en olisi äiti.

En tietäisi miltä tuntuu positiivinen raskaustesti, vauvan odotus,  sen ensimmäiset, hennot liikkeet  vatsassa. Ultrasta tulostettu kuva. Synnyttämisen jännittäminen.  Synnyttämisen hetket. Vastasyntyneen ensiparkaisu, sen märkä iho rintani päällä. Imettäminen. Lapsen täydellinen luottamus hoitooni.

En tietäisi miten tärkeää on lohduttaa. Halata.  Kutittaa, pussata,  paijata,  kuiskata,  antaa ruokaa, silittää, laittaa laastari ja kirjoittaa kokeeseen nimi.

En tietäisi millaista on valvoa niin paljon,  että silmät seisovat päässä, ja kiukku pursuaa päivällä, kun palveluksia pyydetään.

En mitään niin hienoa voi tietää. Muutoin, kuin saamani tehtävän kautta.
Kun minusta silloin joskus tuli äiti.

Tänään ajatukseni kulkivat myös niihin vuosiin, kun oman lapsen kaipuu tuntui kipuna, joka oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Mitä Luoja suunnittelee? Eikö minusta ole äidiksi? Enkö pysty? Enkö pärjää? Kaipaanko omaa lasta koko elämäni ajan?

Onko lenko niin huono, että minulle ei anneta vastuuta lapsesta?

Äitienpäivä on monelle myös kipujen päivä.

Olen ajatellut sinua ystäväni, joka rukoilet puolisoa.  Ei ilman puolisoa voi tulla äidiksi.

Olen muistanut sinua,  joka et tiedä, kuka äitisi on. Olen miettinyt teitä, jotka olette jo joutuneet äidistä luopumaan. Ja teitä, jotka lapsia olette pyytäneet, ja vielä on Luoja jättänyt vastausta vaille.

Olen muistanut sinua, joka haluaisit unohtaa äitisi, ja kodin ikävät muistot. Sinua, jolta äiti kielsi harrastamisen,  ja sinua, jota äiti ei auttanut opiskelemaan. Ja sinua, jonka äiti on paras ystäväsi, ja sinua,  jonka äiti jätti sinut toisen äidin hoivaan.

Olen muistanut myös sinua, joka et enää mitenkään jaksaisi olla äiti. Ja sinua, joka olet äiti omille, ja äidin sijainen monelle muulle.
Muistin teitä, jotka saitte yhden. Ja teitä, jotka saitte useamman.

Lämpimiä ajatuksia myös äideille, joilla on erityinen tehtävä erityislapsen tai -lasten kanssa.  Jokainen päivä on rikas, ja välillä raskas.

Tässä meitä on juhlan viettäjiä.

Kyynelsilmin iloitsevia. Suruansa itkeviä.  Sitä sisälleen kätkeviä, ja sitä toisille jakavia.


Tänään, äitienpäivän jälkeen maanantaina, toivotan siunattua,  tavallista päivää sinulle.

Voimia ja iloa, tähän ainutlaatuiseen hetkeen!



lauantai 30. tammikuuta 2016

Kukkaleipiä ja sämpylöitä



Tarttui Tallinnasta muutakin, kuin käsityötarvikkeita. 

Kävimme vähän kauempana keskustasta ruokakaupassa,  ja näin aivan syötävän kauniin leivän. 

En ymmärrärtänyt tarkemmin tutkia ja kuvata, mutta sen muistan, että se näytti kukalta. 

Tänään porukalla sen tekemistä harjoiteltiin, ja nättihän siitä tuli.

Taikina tehtiin pikkusiskon maukkaalla ohjeella:

1,5l vettä
1-2 palaa hiivaa
1,5 rkl sokeria 
2rkl suolaa
320g Neljän viljan hiutaleita
320g kaurahiutaleita 
1,3kg vehnäjauhoja 
1,5dl öljyä

Punnittiin 500g taikinapalanen ja laitettiin 8 osaan. 

Suurin palanen keskelle ja 7 ympärille.

Ennen uuniin laittamista voideltiin vedellä ja laitettiin päälle auringonkukan- ja seesaminsiemeniä

 


Kyllä maistui Pirpanoille!