Translate

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Äiti mitä tekemistä?



Siltä varalta, että joku lapsi joskus sanoo, että ei ole mitään tekemistä...
(kuva lainattu netistä)

Sisällä:
Tehdään synttärikortteja varastoon
Askarrellaan vanhoista lehdostä kaikenlaista
Hemmottelukylpy, saunotaan kauan
Voi kirjoittaa kummeille / serkuille / isovanhemmille kirjeet
Tehdään keppihevoset,  radat, ja pidetäänkisat
Leivotaan, laitetaan ruokaa. Etsitään uusia reseptejä
Käsityöt ja askartelut. Materiaalit askartelukaapista tai luonnosta. Vaikka pahvilaatikkoon joku taideteos
Voi tehdä esitelmän unelmamatkakohdemaasta
Pyydetään vieraita / mennään kylään
Selataan läpi cd-levyjä ja tehdään löytöjä. Kuunnellaan musiikkia.
Luetaan sarjakuvia tai kirjoja
Kirjoitetaan runoja ja tarinoita
Kirjoitetaan päiväkirjaa
Kuunnellaan rentoutumislevyä
Rakennetaan majaa sisälle tai ulos
Tehdään kepeistä tai tulitikuista hienoja rakennuksia
Tehdään palapelejä
Pelataan lautapelejä, ristinollaa, laivanupotusta
Saunotaan rauhasssa, kauan. Tuoksuja, saunahunajaa, vilvoittelua...
Legot, vaikka koko päivänä ei muuta kuin legoja koko perhe
Junaradat
Valokuvataan vaikka sisaruksia. Juhla- tai roolivaatteet päälle
Valokuvataan kukkia / luontoa
Tehdään kampauksia, netistä löytyy ohjeita tai kirjastossa on kampauskirjoja
Hierontaa sisaruksille / vanhemmille / lapsille
Päiväunet / päivälöhöily
Nukutaan siskonpedissä olkkarissa
Pyydetään vaikka lähellä asuva ystäväperhe yökylään
Järjestellään oman huoneen kaapit ja tavarat siistiksi
Soitetaan pianoa / nokkahuilua. Opetellaan vaikka pari laulua päivässä
Lauletaan tuttuja ja uusia lauluja
Tehdään oma lautapeli askartelu ja siihen säännöt. Kuvia voi leikata vanhoista lehdistä.
PIdetään salaatti-ilta, pitsailta tai  Juhlapäivällinen ja loihditaan hieno kattaus
Tehdään kesäpäiväkirjaa ja kuvita sitä
Leikitään kauppaa
Tehdään näytelmiä, lausutaan runoja, opetellaan niitä tai loruja ulkoa
Tehdään sukupuu
Rakentaan temppurata olohuoneeseen tai ulos
Tehdään kunnon kotileikki; keittiöt, oikeat vaipat nukeille jne...
Katsellaan vanhoja valokuvia, joissa kaikki on pieniä
Teipataan maalarinteipistä autoratoja sisälle tai tehdä niitä hiekkalaatikolle tai jonnekin vaikka kepeistä
Nojatuolikarttaretki, valitaan kohde ja tutkitaan sitä porukalla
Hemmotteluhoito: äiti leikkaa ja viilaa kynsiä, rasvaa ja hieroo ihoa, päätä, jalkoja, käsiä, mitä asiakas pyytääkään
Piirakan tekeminen itse poimituista marjoista
Ystävän kanssa kahville(äiti) tai eväsretkelle(äiti. Tai lapset!)
Omasta huoneesta turhat tavarat pois
Talon huonekalujen uudelleenjärjestely
Keittiön verhokapan yhdessä tekeminen kangasväreillä
Koko perheen medoaton päivä / viikko
Rooliasut
Päivä äidin / isän vaatteissa
Bongataan uusia reseptejä netistä ja laitetaan ihan uusia ruokia
Vaihdetaan verhot tai sänkypeitot
Kehystetään koulussa tehtyjä kuvistöitä
Katsellaan valokuvia, kun vanhemmat oli pieniä
Opetellaan uusi tekstaustyyli, netissä ohjeita ja kirjasinmalleja
Origameja, paperitaitoksia
Paperinukkeja, niille vaatteita
Taitellaan paperista laatikoita, isommasta pienempään, montako eri kokoista? Materiaalin voi ottaa vaikka vanhoista lehdistä
Tilkkutaideteos
Yhteistaideteos
Tehdään vanhoista koulukirjoista kaikki tehtävät ja lisätehtävät, mitkä jäi tekemättä
Sormiväreillä pesuhuoneessa maalaaminen. Vaikka vesirokkoa voi leikkiä. Tai tehdä seepran pikkuveljestä, jos äitillä riittää huumoria...

Ulkona:

Kivien maalaaminen
Onkiminen / Kalastaminen
Birgitanpolun laavut
Piirakkamarjojen poiminta
Saippuakuplien puhaltelu kunnon koneella
Neliapilan etsintää
Trampoliini täyteen ilmapalloja / palloja ja pomppimaan
Trampoliininäytös / esitys, johon suunnitelman tekeminen ja musiikki
Kukkien poimiminen, kukka-asetelmat
Saunavastsan tekeminen
Aarteenetsintää kotipihassa
Lettukestit / piknik takapihalla
Nuotio omalle pihalle
Syödään ulkona koko päivä
Mennä telttaan yöksi tai päivällä leikkimään, lukemaan rauhassa
Tehdään koirille temppuratoja
Hypätään ruutua, twistiä, hyppynarua
Käydään tervehtimässä naapuria
Leikitään rönttöä, 10 tikkua laudalla, Nurkkajussia,
Rakennetaan upea hiekkalinna ja rakennelmat hiekkalaatikolle
Vesisotaa
Neppiminen
Bongaa eläimiä ja pidä niistä päiväkirjaa
Tutustutaan lintujen ääniin
Pestään mattopyykkiä kotipihan asfaltilla tai pesuhuoneessa
Harrastetaan vesi-ilmapalloilua hellepäivänä
Heitetään tikkaa  tai käpyjä ämpäriin
Mansikoiden kerääminen timotein varteen
Kastellaan kukkia ja hoidetaan puutarhaa
Laitetaan salaattia tms. kasvamaan
Tehdään kasvikansio, prässätään kasveja ja tutkitaan niitä


Lähdetään jonnekin:

Leikkipuistoon, vaihteeksi jonnekin muualle. Kesällä suljettujen Päiväkotien / koulujen pihoille. Toiseen kaupunginosaan?
Kirjasto, voi kuunnella vaikka jotain. Vaikka säännöllisesti aina maanantaisin.
Poliisimuseo, ilmainen
Vehoniemen automuseo, ilmainen
Uimaan lähirannalle, tai kauemmas. Eri rannalle, kuin tavallisesti
Eväsretki metsään, laavulle. Nuotiolla lettuja, tikkupullia
Liikennepuistoon kotikuntaan tai naapuriin
Mäyriään, Rantalaan tai Lastukkaan uimaan ja saunaan
Pururadalle lenkkeilemään
Käydä katsomassa Lempäälän kanavaa
Retki tallille
Yyteriin rannalle
Poriin http://www.kirjurinluoto.fi/puisto.html
Valkeakosken seikkailupuisto ja seitsemän sillan lenkki
Onkimaan
Veneretkelle saareen
Torille ihmisiä ihmettelemään
Junalla johonkin jännään paikkaan, kuten Helsinkiin. 2.
Taidemuseopäivä
Kotiseutumuseo Kuokkalassa - historiasta löytyy varmasti kirjallista materiaalia kirjastosta.
Karttaretket = jokainen saa ehdottaa paikan kartalta ja katsellaan googlettamalla kuvia ko paikkakunnasta. Lähistöllä paljon kauniita...


Mitä mnuuta voisi tehdä, kun on tylsää?

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kirppiksellä




Niin se kolea lauantai koitti, kun oli varattu kirppispöytä peräkonttikirppikselle.

Pirpanat oli siivonneet kaappejansa,  hinnoitelleet,  käyneet luopumistaistelua, suunnitelleet mitä kaikkea niillä rahoilla tehdään, mitä kirppikseltä saa.

Omat vaatekaapit ja kangasvarastot kävin läpi...



Kyllä oli paljon turhaa tavaraa talossa.

Hiljaista oli myyntikojulla sitten itse tapahtumassa.

Eipä aikaakaan,  kun rohkea Pirpana innostui kailottamaan:

"Tänne päin! hyvät asiakkaat.
Täyttäkää kotiin turhalla romulla.
Halvalla lähtee!"

Ei kulkenut vielä asiakasvirrat meidän kojulle,  mutta naapuripöytien myyjien suut kääntyivät hymyyn.

Itse en tiennyt,  olisinko kieltänyt, vai ollut hänestä ylpeä.

Pian Pirpana etsi autosta pahvinpalan,  kirjoitti siihen "Kirppis", ja lähti kaupan parkkipaikan reunoille huutelemaan.


Kun joku käveli peräkonttimme viereen, Pirpana ehdotti: Kelpaisiko rouvalle rasva?

Eikä lannistunut kymmenestä ei-vastauksesta... Yhdelle rouvalle möi Yves Rocherin yhden kerran kokeillut rasvat, josta sai itse sai valtavan ihottuman.

Rouva kehui tyttöä, hymyili, ja osti. Synttärilahjaksi saatu rasva vaihtui rahaksi vitosella.

Yhdelle pariskunnalle hän ehdotti: "Tästä voisi ostaa hyvän kirjan vaikka tuleville lapsenlapsille jo etukäteen! "

Mukava päivä oli.

Bisneksessä olisi kuitenkin vielä ollut toivomista.

Paikka maksoi 6€.

Itse möin yhden puseron 3€:lla ja 2,5m kangasta 25€:lla.

Yksi tytöistä möi 2 vihkot, 2 €, toinen Aku Ankkoja eurolla, ja osti venäläisen marsalkan asun 15 eurolla.

Voisikohan kuitenkin tienata jollain vähän paremmin?

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Päällikkö ja Pirpanat kanakaupoilla


Ei ollut käynyt mielen vieressäkään alkaa kanafarmariksi.

Joulupukki oli suunnitellut toisin.
Tuli meille Kukko olallaan.

Pukki kertoi, että sen nimi on Erkki. Aikansa kaakatti siinä lahjojen jaon aikana olohuoneessamme, ja kun toiveikkaasti odotimme, että kaakatus kohta loppuu, pukki karkasi parvekkeen ovesta,  huikkasi ovella heipat - ja Erkki jäi meille.

Siinä sitä sitten ihmettelimme. Komea Kukko olohuoneessa,  ja koko perhe ympärillä aukomassa lahjapaketteja.


Siellä se autotallin nurkassa asusteli ja kiekui aina, kun tuli autolla pihaan.

Kun kelit lämpenevät, Erkki pääsi autotallista vapaaksi ja alkoi pitää järjestystä pihassa.

Kaikesta kuitenkin huomasi, että Erkillä taisi olla ikävä vaimoa. Yksinään tepasteli poikamies pitkin tonttia, kaivoi matoja kukkaruukusta, ja komensi kissat pois ruokakupeiltaan silloin, kun Hän itse sattui olemaan raksuja vailla.

Koiranhäkin viereen Kukko meni vähän niitä ärsyttämään. Kookotti siinä, pyöri ja pöyhi itseään, ja ei ollut moksiskaan, kun koirat hyppivät vasten aitaa. Pullisteli vain. Komea Hän kyllä onkin.



Sitten se päivä tuli, että lähdimme hakemaan hänelle vaimoja. Hellyimme ostamaan kaksi. Molemmille pikkutytöille omat kanat.

Matkaan saimme kana-asiantuntijan, jolta kyselin neuvoja.
Mistä tiedän millainen kana on valittava?

- No minä tiedän. Sen pitää olla lapsille ystävällinen,  ei äkäinen. Heltta hyvä. Terveen näköinen.

Selvä. No niinpä tietysti. Kanan luonne on tietenkin helppo havaita ja heltta-analyysi käy kai käden käänteessä.
Löysimme kanalan.

Jo pihassa tiesimme saapuneemme oikeaan paikkaan. Sen päiväinen kotkotus kuului monesta suunnasta.


Hyvältä näytti nätti munakorikin.

Isäntä astui karsinaan ja hätisteli kaksi kanaa laatikkoon.


Kannoimme kanalaatikot autoon ja saimme vähän rehua, kiviä ja munitusta.

Myyjä kertoi, että munitusrehua pitää antaa joka päivä. Samoin kiviä tai kuivatettuja munan kuoria. Kuivatettuja siksi, että jos menee antamaan kerran niitä märkiä, sen jälkeen kana syö aina omat munansa. Ja jos ei anna munitusrehua,  muniminen loppuu.

Tekevät munansa kuulemma aamupäivisin, vaikka pahvilastikkoon.  Yöksi pitää olla orsi,  sinne kiipeävät nukkumaan.


Autossa pääsi toiselta tytöltä itku. Ei saanutkaan itse valita kansansa. Kovasti selvitimme, että näytti siltä, että nämä kanat eniten halusivat lähteä meille. Tyttö suostui. 

Tämän jutun loppuun  olisi näppärä kirjoittaa, että sen pituinen se.

Mutta ei.
Huomenna menen kuntaan ja täytän kanatilallisen ilmoituksen.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Torstai, osa II

Siinä oli paketit sitten ihmeteltävänä ja arvata saattaa, että päällimmäisenä haaveena oli päästä koneita testaamaan.

Mutta ei puhettakaan. Kello 17 pelmahtaa synttäreitä viettämään toistakymmentä 10-vuotiasta, ja jotakin tolkkua pitäisi saada keittiön pinnoille, kakku pitäisi leipoa ja olohuoneen lattialta kolata kaikenlaista.

Jätin paketit ja aloin touhuta. Kuopus halusi vain ja ainoastaan olla äidin lähellä.  Mieluimmin maaten. Että saa rauhassa syödä. Nukahtaa,  ja jatkaa taas.

Puhelin soi, ja joku kysyi saako kaveri tulla.
- Saa tulla,  jos laitetaan yhdessä synttäreitä.  Siivotaan ja laitetaan tarjottavat.

Patistelin muksuja. Sain vauvan tyytyväiseksi ja yritin livahtaa synttärisankarin kanssa kauppaan. Istuin autoon ja käynnistin
...
Akku tyhjä. Kello oli kolme ja toinen auto oli huollossa. Firman auto oli työntekijällä lainassa, kun sen auto oli rikki.

Tehtiin kauppalista ja ajateltiin soittaa sille toiselle päällikölle,  että tuo tullessaan. Minkäs tälle.

Kaukaa alkoi kuulua itkua. Voimakasta.  Erilaista.


Sieltä naapurin setä ja toiseksi vanhin poika tulevat yhdessä ja poika pitelee kättään.  Naamassa punaista. Suu väärin päin.

Pyörä oli mennyt ojaan.

Käsi kipeänä, paita suttuisena, polvessa naarmuja,  huulessa hampaan kolo. Hampaat  heiluen.

Tutkittiin. Ikävältä näytti käsi. Ei voinut heiluttaa eikä puristaa. Luu törrötti ranteen kohdalla rumasti.  Murtuneelta näytti.

Naapuri tarjosi autoaan.
Kiitos.  Mieluusti otin vastaan.

Joku toi puhtaan paidan. Joku kosteuspyyhkeet,  ihmepussin, jolla tilanteessa kuin tilanteessa saa paljon iloa. Naama putsattiin.

Pakastimesta haettiin keittojuurespussi. Pari pyyhettä. Paistinlasta  käden tueksi ja äititerveydenhoitaja teki hienon paketin.

Ensimmäinen vastaantullut huivi sai toimia kolmioliinana.

Taisi olla virhe. Se oli väärän värinen.

Potilas oli saada hepulin. Itku yltyi ja yltyi. Tyttöjen värinen liina. Yäk.
Kaikella 8-vuotiaan ällötyksenilmaisuvoimalla tuli selväksi, että liina oli ruma.

Niin noustiin ruman liinan, paistinlastan, keittojuurespussin, parin pyyhkeen ja rumaa liinaa peittävän hupparin ympäröimän pojan kanssa autoon ja Ajeltiin terveyskeskukseen.

Poika sai lähetteen Acutaan ja fiksumman kääreen.

Lääkäri laski antamieni särkylääkkeen määriä. Siinä mutisin,  että taisin antaa vähän reilusti. Eikös Panadolia saa antaa 15mg per painotalo?

- Kyllä. Ootko sää alan ihmisiä? kysyi lääkäri ihmetellen.

No en en. Mulla vaan on näitä lapsia kymmenen. Että jokunen päivystyskäynti on jo takana.

- Eli olet.

Niin.  Ehkä olen alalla?

Päällikön päiväkirjasta. Torstai. Osa I



Ihan tavallisesti sekin torstai alkoi. Lapset vuorollaan sulkivat kodin oven. Jäätiin kuopuksemme kanssa kaksin.  Oli nukuttu huonosti. Tai vaikka niin, että "useita kertoja". 

Sitten tuli viesti ja puhelu. Sellaiset, jotka tekevät tavallisesta päivästä joulun, juhannuksen ja kaikki juhlat samalle päivälle... 

 Postin kuriiri soitti,  että tuo paketin. Unelmien täyttymyksen. Sellaista ei naisen elämässä voi tapahtua kuin korkeintaan kerran,  että samana päivänä saa saumurin ja ompelukoneen.  

Olisin voinut kiljua.  Jaa olenko kotona? Täällähän minä päätoimisesti päivystän ja odotan pakettia. Sitä, josta olen unelmoinut pitkään. 

Olisi tehnyt mieli siivota koti. Käydä suihkussa. Laittaa hiukset, kattaa kahvipöytä postipojalle. Levittää punainen matto... Tätä tietä tänne päin.  Tervetuloa. 

Vihdoin ovikello soi. Onko oikea talo? Jo vain.  Tänne saa tuoda.

Siinä estelin jalkojani hyppimästä.  Suutani kiljumasta.  

Kun vihdoin rouva postipoika kantoi paketin eteiseen, en enää malttanut mieltäni. 
- Voi ihanaa. Kiitos. Siinä on mulle ompelukone ja saumuri!!! 

Mutta mitä sanoo postipoika?

- Jaa teillä on Kukko? 
No juu on on. Ja sitten puhuttiin kukosta... Kukko tarvitsee kaveriksern kanoja.  

No kyllä tietenkin. Mutta ei tässä nyt kanoja jouda googlaamaan, jos on pakettien aukomiset ja kaikki...

Sitten se lähti.
Kello oli silloin vasta tavallisena torstaina 12. 


maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivätunnelmissa

Äitienpäivänä ajatukset vaeltavat... Mietin lasteni syntymähetkiä, omaa ja puolisoni äitiä, pohdin omaa äitiyttäni.  Muistelin mummoloitani, ja ihan sen tuoksun muistan tarkasti. Mietin erilaisten ystävieni päivää.

Äitienpäivänä on helppo olla omasta tehtävästään kiitollinen. Ilman rakkaita lapsiani en olisi äiti.

En tietäisi miltä tuntuu positiivinen raskaustesti, vauvan odotus,  sen ensimmäiset, hennot liikkeet  vatsassa. Ultrasta tulostettu kuva. Synnyttämisen jännittäminen.  Synnyttämisen hetket. Vastasyntyneen ensiparkaisu, sen märkä iho rintani päällä. Imettäminen. Lapsen täydellinen luottamus hoitooni.

En tietäisi miten tärkeää on lohduttaa. Halata.  Kutittaa, pussata,  paijata,  kuiskata,  antaa ruokaa, silittää, laittaa laastari ja kirjoittaa kokeeseen nimi.

En tietäisi millaista on valvoa niin paljon,  että silmät seisovat päässä, ja kiukku pursuaa päivällä, kun palveluksia pyydetään.

En mitään niin hienoa voi tietää. Muutoin, kuin saamani tehtävän kautta.
Kun minusta silloin joskus tuli äiti.

Tänään ajatukseni kulkivat myös niihin vuosiin, kun oman lapsen kaipuu tuntui kipuna, joka oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Mitä Luoja suunnittelee? Eikö minusta ole äidiksi? Enkö pysty? Enkö pärjää? Kaipaanko omaa lasta koko elämäni ajan?

Onko lenko niin huono, että minulle ei anneta vastuuta lapsesta?

Äitienpäivä on monelle myös kipujen päivä.

Olen ajatellut sinua ystäväni, joka rukoilet puolisoa.  Ei ilman puolisoa voi tulla äidiksi.

Olen muistanut sinua,  joka et tiedä, kuka äitisi on. Olen miettinyt teitä, jotka olette jo joutuneet äidistä luopumaan. Ja teitä, jotka lapsia olette pyytäneet, ja vielä on Luoja jättänyt vastausta vaille.

Olen muistanut sinua, joka haluaisit unohtaa äitisi, ja kodin ikävät muistot. Sinua, jolta äiti kielsi harrastamisen,  ja sinua, jota äiti ei auttanut opiskelemaan. Ja sinua, jonka äiti on paras ystäväsi, ja sinua,  jonka äiti jätti sinut toisen äidin hoivaan.

Olen muistanut myös sinua, joka et enää mitenkään jaksaisi olla äiti. Ja sinua, joka olet äiti omille, ja äidin sijainen monelle muulle.
Muistin teitä, jotka saitte yhden. Ja teitä, jotka saitte useamman.

Lämpimiä ajatuksia myös äideille, joilla on erityinen tehtävä erityislapsen tai -lasten kanssa.  Jokainen päivä on rikas, ja välillä raskas.

Tässä meitä on juhlan viettäjiä.

Kyynelsilmin iloitsevia. Suruansa itkeviä.  Sitä sisälleen kätkeviä, ja sitä toisille jakavia.


Tänään, äitienpäivän jälkeen maanantaina, toivotan siunattua,  tavallista päivää sinulle.

Voimia ja iloa, tähän ainutlaatuiseen hetkeen!



lauantai 30. tammikuuta 2016

Kukkaleipiä ja sämpylöitä



Tarttui Tallinnasta muutakin, kuin käsityötarvikkeita. 

Kävimme vähän kauempana keskustasta ruokakaupassa,  ja näin aivan syötävän kauniin leivän. 

En ymmärrärtänyt tarkemmin tutkia ja kuvata, mutta sen muistan, että se näytti kukalta. 

Tänään porukalla sen tekemistä harjoiteltiin, ja nättihän siitä tuli.

Taikina tehtiin pikkusiskon maukkaalla ohjeella:

1,5l vettä
1-2 palaa hiivaa
1,5 rkl sokeria 
2rkl suolaa
320g Neljän viljan hiutaleita
320g kaurahiutaleita 
1,3kg vehnäjauhoja 
1,5dl öljyä

Punnittiin 500g taikinapalanen ja laitettiin 8 osaan. 

Suurin palanen keskelle ja 7 ympärille.

Ennen uuniin laittamista voideltiin vedellä ja laitettiin päälle auringonkukan- ja seesaminsiemeniä

 


Kyllä maistui Pirpanoille!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Päällikön pyssyt


Ajettiin hotellin pihaan.

Siinä sitä alettiin porukalla ihmetellä,  että mihin laitetaan meidän matkatavarat. Kivääri ja haulikot.

Sattui nimittäin niin, että tuli yhtäaikainen puute sekö lomasta, että käsityötarvikkeista.

Silloin on tietysti käsitöiden harrastajalle sopiva lomakohde Tallinnassa, Karnaluksilla.

Matlaseuraakin järjestyi. Mukaan lähti se toinen päällikkö, ystävä, ja hänen metsästävä miehensä.

Yhtäkkiä ne miehet keksivät lähteä villisikajahtiin sillä aikaa, kun me tutkimme perinpohjaisesti tulevaisuuden käsityömahdollisuuksia ja kaikenlaista siihen liittyvää tarviketta.

Touhuhan siitä alkoi kaikkine asepasseineen ja papereineen, mutta siitä saa se toinen päällikkö itse selostaa enemmän.

Nyt oltiin kuitenkin hotellin pihassa ja monestakin  syystä tuli mieleen,  että saattaa olla niin, että aseita ei ole hyvä säilyttää autossa.

Hurjalta tuntui ajatus siitäkin, että turvakaukalon, lastenvaunujen ja matkatavaroiden lisäksi päällikkö ja hänen ystävänsä lompsivat haulikot olallaan hotellin aulan läpi huoneeseen.

Paniikkihan siitä seuraisi. Kaksi järkälettä metsällemeneville sopivine huolettomine risupartoineen. Turvakaukalo, matkatavarat...
Kyllä olisi kuhina ja hössötys alkanut.

Niin saimme tehtävän.
No kysykää sitten respasta missä metsästysturistit säilyttävät aseitaan.

Kuulostipa hienolta. Että ihan metsästysturistit.

Mentiin lappuja täyttämään ja ihan hiljaa sipatettiin, että metsästysturisteja metsästysturisteja. Minne aseet?

Ei ymmärtänyt meitä nuori nainen. Pää pyöri ja suu kävi.
Hunting tourist. Hunting Hunting. Ja ei.
Minä piirtämään pyssyn kuvaa paperille ja kädellä näyttämään ampumista ja suulla sanomaan pam.

Ei löytynyt sanavarastosta haulikko eikä kivääriä, ja kohta me pyytämään, että Google -kääntäjä nyt tarvitaan ja sieltähän se löytyi, metsästysase.

Silloin  tyttö juoksun kanssa siitä ampaisi kohti vartijaa, joka tuimakatseisena, ehkä elämänsä tehtävän juuri saaneena rykäisi tärkeästi:
- Minä olen myös poliisi. Vastaan tämän talon turvallisuudesta.

Me selittämään, että kyllä kyllä.  Meillä on aseita autossa ja setä röhistelemään vielä lisää.
- Meillä on laki. Meillä on säännöt. Kröhöm.

Ja me kuiskaamaan ihan hiljaa, että kukaan ei kuule... Että kyllä kyllä.  Mutta nyt on niin, että me olemme metsästysturisteja ja kaikki metqästysluvat, paperit ja asepassit ja aseenkantoluvat on kunnossa, (helpotuksen huokaus näkyi vartijan kasvoilta), mutta haluamme vaan tietää, että säilytämmekö aseita autossa vai hotellihuoneessa.

- Ei. Ei kummassakaan.

Ja kohta hän kaivamaan taskusta avaimia ja me katsomaan, kuinka aseet asiallisesti säilytetään.

Ei loppunut huolet vartijoita.
- Vilaustakaan aseista ei saa näkyä yhdellekään asiakkaallemme.

Me miettimään miten ihmeessä saamme ne sinne asekaappiin kannettua ilman vilausta.

Sitten välähti.  Onhan meillä vauva! Ja vauvan vaunut. Laitamme pyssyt vaunuun nukkumaan,  peittelemme matolla ja sydänfleesellä ja viemme ne nätisti nukkumaan käskettyyn paikkaan.



Kun aamu koitti, ja hotellin väki nukkui, haki metsästäjät pyssynsä ja kantoivat mattorullat sydänfleeseineen autoon.

Ja me jäimme miettimään, onko viisasta olla peloissaan, jos oma rakas puoliso on villisikametsällä Latvian rajalla.
Pelkäisitkö sinä?

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vaatekaappi


Kuusi viikkoa kaappeja koluttuani onneksi joulu ja lasten sairastelut toivat toivotun tauon. 

Kyllä olikin mukava omassa kodissaan tehdä ihan muuta kuin siivota kaappeja!  Uima-altaaseen laskettiin vesi ja joka päivä saunottiin ja uitiin kauan siellä hyisessä vedessä. 

Se lähes viimeinen kaappi kuitenkin samalla yhtäältä vaivasi mieltä, toisaalta hiukan huoletti. Oma vaatekaappi.

Tiesin, että sitä pitäisi kohdella rajuun ottein. Olin sellaista yrittänytkin.

Silti se pursusi.

Sopivasti tuli teini ostamaan koneaikaa, ja tarjoilin monenlaista kauppaa.  Siivoa veski. Siivoa keittiön pöydät ihan siistiksi. Laita kolme koria puhdasta pyykkiä paikalleen.  Eih. Kaikki tyhmiä.

Vielä tarjosin: tyhjennä mun vaatekaappi pyykkikoreihin. Laita sieltä kaikki turhat vaatteet pois.

Jo alkoi silmät kiiltää. Paljonko saan?

No yhtä monta minuuttia, kun siihen menee.

Niin aloitti teini homman, joka selvästi oli mieleinen. 

- Sori äiti.  Mun pitää nyt laittaa näitä täältä aika raakalla kädellä.

- Sori äiti. Mä sanon nyt ihan suoraan,  että näistä voi suurimman osan laittaa menee.


Irvistyksiä. Silmien pyörityksiä. Kysyviä katseita. Vilpitöntä naurua.

Poistettavien kasa.

Sitten kasa, jota ensin mietin, että mitä sinne kerää?
OMAANKÄYTTÖÖNSÄPÖLLITTÄVIEN kasa. Jaa joku järkevä vaate kuitenkin. 

- Hei tää äiti on kakskymppisen bilehilen paita.

Ja se lähti sinne omaan kasaan.

Kohta käppäili isäntä ja katseli touhua huolestuneena. 
- Muista sitten kohtuudella. Jos viet liikaa, alkaa äiti kohta sanoa, että sillä ei oo mitään vaatteita ja sen pitää mennä ostamaan uusia!

Homma jatkui.

- Noh. Tätä saat pitää korkeintaan kotona.

- Tää. No okei.  Menee sulla töissä.

- Tää laitetaan menee.

Ja minä upposin Saksan-matkamuistoihin. Sen paidan olin saanut 15 vuotta sitten,  kun anoppini kanssa olin mieheni siskon luona Saksassa. Eih. Tuo on niin ohut. Mutta tavattoman lämmin.
- No okei. Saat pitää sitä niin kauan, kuin oot hommannut uuden.

- Äiti tätä saat pitää talvellakin, kun käyt lenkillä. Mä tiiän, että sä tarviit jotain lämmintä. Vaikka tää onkin ihan. Sanonko mikä.


Tuo minun rakas teini. 
Kiitos tästä. Ei mulla olisi tästä itse mitään tullutkaan.

Hyvin sopii, että kannan nuo vaatteet varastoon. Ja jahka seuraavan kerran lähtee täältä yöksi jonnekin,  niin sitten hipsin vielä joku kerta sinne vaatekaupoille ;). 

Kukaan ei muuten ole kertonut, miten paljon omista lapsista on uudenlaista iloa sitten, kun niillä alkaa tulla huumoria ja niistä on jo kunnolla juttukaveria. Mitähän kivaa elämä vielä tarjoaakaan?

maanantai 28. joulukuuta 2015

Päälliköt ja Pirpanat Raksissa


Ajeltiin naapurikaupungin keskustassa ihan huvikseen,  koko sirkus. Katseltiin jouluvaloja. Siinä ne mukavasti autossa pysyvät ihan ojennuksessa,  kaikki turvavöissä kiinni, kovin paljon kukaan ei sotke, kun ei ole tavaraakaan, mitä levittää.

Enemmän pitäisi istua autossa. Jos dieseli olisi halvempaa, voisi tämän tästä pakata Pirpanat autoon istumaan. Huvin vuoksi.

Kovasti laiskotti ajatus ruoanlaitosta, ja yllytin toisen päällikön ajamaan auton Raxiin.

Pirpanat innostuivat tietysti heti. Paitsi se yksi, joka ei tykkää koskaan mistään ruuasta muutenkaan. Paitsi lihakeitosta.

Ehdoksi sovittiin, että isot valkkaavat yhden pienen, josta huolehtii. Oli nopea huutokauppa ja kaikki saivat mieleisensä.

Tietysti vähän jännitti ja pidin perussaarnat. Sitten ootte ihmisiksi. Ja erityisesti ette huuda.


Mikäs siinä oli katsellessa. Isäntä kantoi vauvan kaukalon. Isot taluttivat pieniä. Minä hymyilin.



Vauva ymmärsi nukkua.


Varmuuden vuoksi laitoin Faceen päivityksen, että pitäkää ihmiset peukkuja. Olemme koko perheellä Raxissa. Ymmärtäviä peukkuja tuli heti paljon.

Kohta joku tiedotti, että praitti on hyvää.

Yksi isosisko selitti hoidokilleen, että semmoinen sääntö on, että salaattia pitää ottaa.

Taas hymyilin. En minä sellaisesta ollu tänään puhunut mitään.  Onko tosiaan niin, että lapset alkavat itsekin arvostaa niitä asioita, mistä olemme niille puhuneet.

2-vuotiaan lautanen näytti tältä, ja pikkuisen lipsuin palvelupäätöksessäni, nappasin pojan kainaloon, ja vein tarjoilupöydän ääreen. 
"Aluu", sanoi poika, ja pyöritti päätään joka ikisen ruuan vieressä. 
Se tarkoittaa, että en halua, enkä aio syödä. Ihana poika, joka on pikkuisen jo alkanut puhua.


Kun katsoin pöydän alle, hymyilin taas. Tämä "poika" oli lähtiessä ihan ite valinnut kenkänsä.  Tiedättekö... Meillä ei vaatteisiin menisi penniäkään, jos minä en niitä ostelisi.

Se sama 'poika' kohta tiedotti, että tämä on sitten samalla iltapala. Jos nimittäin sitä ei erikseen tiedota, lapset alkavat heti kotiin päästyään pyytää iltapalaa.


Pian teini kertoi, että joku koulukaveri oli tykännyt hänen kuvastaan instanssa. Kohta 8-vuotias poika tiedotti, että oon täys kuin Turusen pyssy. 


Eipä aikaakaan,  kun tämä herra alkoi tarkentaa. 
Mitä se tarkoittaa,  että on täys kuin Turusen pyssy?

Emme me tienneet.  Isi alkoi googlata.

1708 Lieksassa Venäjän puolelle tehtiin ryöstöretki. Mukana retkellä oli Turunen niminen mies, joka laittoi pyssynsä täyteen saalista, että ei paluumatkalla Suomen rajalla voinut laukaista kunnianlaukauksia. Pyssy oli liian täynnä. Siitä jäi sanonta.

Niin onnellisena. Niin kiitollisena istuin autoon. 

Mitään hullua ei tapahtunut.  Minun rakkaillani on taas maha täynnä ruokaa.

torstai 24. joulukuuta 2015

Enkelin viesti

Jouluilta painuu hämärään,
voisinko jo hetken viivähtää?
Jospa tähdet ja sanoma jouluinen
veisi kaiken kiireen arkisen.
Enkö kuule, kun enkeli viestin tuo:
Tule,  pysähdy sinäkin lapsen luo.

Näen, hän nukkuu unta rauhaisaa.
Ei hän tiedä murheista tämän maan.
Siinä vierellä hetken saan levähtää,
valo taivaan matkaa lämmittää.
Tässä kuulen, kun enkeli viestin tuo,
tule pysähdy sinäkin lapsen luo..

Joulun lapsi sai kuorman raskaimman.
Ristin kantoi,  voitti kuoleman,
siksi kerran on valmiina meillekin
ikijoulu, kiitos loputon.
Kuule, ystävä, enkeli viestin tuo:
Tule,  pysähdy sinäkin lapsen luo.

                   pirpanapaallikkö 2014

Voit kuunnella laulun tästä

Enkelin viesti

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kinkkukaupassa


Siellä me oltiin tyttöjen kanssa aatonaattona Prismassa, ja todettiin, että kinkut on loppu.

Olisi siinä ollut sellainen 11 euroa kilolta maksava ekoluomuhyperkinkku, jota pyörittelin, ja mietin maksaako kinkusta satasen, vai vietämmekö joulua ilman kinkkua.

Kumpikin vaihtoehto tuntui yhdentekevältä, sillä armas siippani kertoi samalla, kun tarkistin hänen toivekirjailijansa nimeä, että vauva oksentaa kaiken, mitä hälle saa juotettua.

Sekin vielä. Ei siis riittänyt, että kolme viikkoa on joku ollut sairaana.
Aamulla nousi vauvalle kuume, ja nyt se oksentaa.

Sitten välähti,  että soitan oman kylän S-markettiin, josta kerrottiin, että monenlaista kinkkua on vielä myytävänä.

Hiukan epäluuloisena nostin varmuuden vuoksi kyytiin pari valmista kilon pukkukinkkua ja koitin miettiä miltä sinappi maistuu tuollaisen päällä jouluaattona.


Myyjä pyöri S-marketissa sopivasti kinkkuhyllyjen luona inventaariopiipparin kanssa ja heitin hälle, kun kerta kello oli jo varttia vaille yhdeksän,  ja oli aatonaattoilta, että kai myyt nuo jo puoleen hintaan?

Ei. En voi antaa.

Sitten hän alkoi ihmetellä, että vakuumi on auennut.

- No hyvä. sittenhän se on puolen hinnan kinkku.

Myyjä hymyili.
- En saisi myydä tätä ollenkaan.

- Juu no sepä sattui mukavasti. Voin kyllä huolehtia sen roskiin.

Sitten myyjä jo nauroi.
Pian kinkussa oli keltaiset tarrat.

Ai että hymyilytti. Saatiinpas kinkkua tänäkin jouluna!



lauantai 19. joulukuuta 2015

Tonttujen touhua

Kiitos vaan Tokmannin Pepsitölkit ja Lidlin jäätelötoimittajat, viimeistelitte Pirpanoiden työmotivaation.

Aiemmin olin ominut sen itselleni. Lapsuuskodissa, ja oman perheen perustettuanikin. Saunan siivoamiseen liittyi paljon muistoja koko elämäni ajalta.

Itsekästähän olisi pitää niin mukava homma aina vain itsellään, ja ajattelin suoda joulusaunan siivoamisen ilon myös Pirpanoille. Asiaa oli valmisteltu monta päivää ja vihdoin sovittu, että perjantaina koulun jälkeen porukalla siivotaan.

Hommaa vähän ennakointiin jo edellisenä päivänä,  pojat sai kerätä shampoot, pyykit ja kaiken mahdollisen koreihin.

Perjantai koitti ja jo soi puhelin yhden kieppeillä - saanko tulla teille?
- No muuten kyllä, mutta me ollaan muksujen kanssa sovittu,  että tänään siivotaan sauna.
- Ei se mitään,  mää haluun siivota teidän juu kanssa!
- No sitten passaa.

Niin alkoi riemunkiljunta puhelimen toisessa päässä ja pian sain seitsemäm uikkaripukuista saunansiivouskaveria aloittamaan uurastuksen.

Palkaksi oli sovittu ikiomat Pepsitölkit ja jätskiä.

Etsittiin harjoja, rättejä ja pesuaineita.

Sovittiin, että ei loorata lämmintä vettä koko varaajaa tyhjäksi, vaan aloitellaan kylmällä vedellä, joka meillä ei maksa mitään.

Eipä aikaakaan,  niin joku jo roiskasi toisen päälle vettä ja kiljuminenhan siitä alkoi.

Joku oli saanut paremman harjan ja toinen suihkutteli toisen mielestä liian pitkään ja se toinen olisi jo halunnut läträtä letkulla.

Kehotin laittamaan pesuvettä ammeeseen, niin hupskeikkqa, yksi jo siellä uikkarisillaan harjoittelee avantokautta varten.

Siitä se taas kiljuminen yltyi,  kun ei toisille passannut, että pesuvedessä istuu poika. Vaikea siinä on rättiä pestä.

Kohta lorautin ammeeseen hiukan pesuainetta, ja nimesin sen myrkkyvedeksi. Niin loppui uimatouhu, kaikkihan sen ymmärtävät,  ettei myrkkyvedessä kannata uida.

Sattui sitten ääni toiselta puolelta taloa kehoittamaan minut loikoil... ei kun ruokkimaan vauvaa, ja jätin tehoseitsikon saunaan.

Pian joku jo jotakin kantelemaan ja minä antamaan jäätelövaroituksia. Jos touhu jatkuu, ei jäätelöä.

Sain vauvan syötettyä ja kiiruhdin siivoajia paimentamaan.
- Minä olin siinä ensin.
- Ei kun minä
- Mee kauemmas nyt siitä
- Elä töni nyt mua...

Ja pian jo toinen itkua vääntää - ja minä ihmettelemään,  että mistä on kyse?

Siitä, kumpi heistä saa kaivaa moskaa lattiakaivosta!

Anna mun kaikki kestää!!!

Kyllä olen kuullut,  itseasiassa istuessani Gordonin perheviestintäkurssilla, että terveet lapset riitaantuvat noin vartin välein.
Sitö olen mielessäni pohtinut ja jakanut sen kymmenellä...  Ja laskenut välillä minuutteja,  että näin, juuri näin terveet lapset toimivat.

Gordonin mukaan eivät edes riitele, vaan heille tulee tarveristiriitoja.

Siis että noilla kahdella on tappel... tarveristiriita siitä kumpi saa siivota lattiakaivosta moskaa.

Kaivoja oli onneksi neljä, ja hyvin riitti kaikille moskankaivamista. Joku halusi tehdä sen kumihanskat kädessä, toinen nautti siivoamisen ilosta paljain hanskoja.

- Jee tää on ihanaa, huuteli se kaveri aina välillä, ja piti fiilistä yllä.

Kohta keksi vanhin, 10-vuotias, laittaa jalkojen alle kaksi hankaussientä ja saippuaa,  ja alkoi luistella. Toiset matkivat.
Kohta seassa teki piruetteeja se,  joka haluaisi alkaa harrastaa taitoluistelua.


Pian oli pesty lattiat, seinät, lauteet, ammeet, kauhat ja vadit, putsattu lattiakaivot ja iloittu siististä saunasta ja pesuhuoneesta. Kelpaisi tässä jouluna saunoa.

Loppuun pieni mainos: jos haluat väriä elämään,  tai siistit pesutilat, ota yhteyttä Päällikköön ja Pirpanoihin. Me hoitelemme homman.



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tavaravirta


Jotkut tietenkin siivoavat joka päivä kaappejansa. Eivätkä tee siitä sen kummempaa numeroa.

Toisin kuin toiset, esimerkiksi minä.
Nimittäin tästä kuuden viikon kaapinsiivouskohtauksesta tietää nyt muutama sata facekaveriani, kaikki läheiset ystävät, blogin lukijat, äiti, sisarukset ja heidän puolisonsa, ja ties ketkä vielä! Ai niin... Siis osansa siitä on tietysti saanut rakas puolisoni ja kaikki lapsemme.

Parasta on ollut se, että monesta suunnasta olen saanut kannustusta.
Ehdottomasti mukavinta on ollut kuulla, miten siivousinto on flunssan tavoin tarttunut, ja moni on tullut sanomaan, että on saanut postauksista virtaa oman kotinsa siivoamiseen.

Ihan huippua. Että minä tartutaan siivousintoa. Minä.  Kaappisiivouksen esikuva ja motivaattori.  Jes. Kaikkia uusia ulottuvuuksia tämä viides vuosikymmen tuokin tullessaan.

Tiedä, vaikka saisin tästä itselleni ammatin. Kaappien siivoaja. Siivousmotivaattori. Ammattiraivaaja.

Tänään en kuitenkaan tiennyt miten päin olisi hyvä olla.

Siinä samalla,  kun siivoilin viimeisiä hyllyä kodunhoitohuoneestamme, ja selkkasin lähes loputtomantuntuisia lastemme vaatevuoria, eräs kuoromme pirtsakka altto kertoi saaneensa siivousviiruksen ja kiitteli tartunnasta - ja osoitti runsaan kiitollisuutensa tuomalla meidän muksuille neljä laatikollista vaatteita.
- Ajattelin, että kun olet vauhtiin kerta päässyt  vauhtiin, niin voit sitten samalla käsitellä nämä meidänkin lasten vaatteet.

Oih kiitos. Olen sanaton.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Sen lorun loppu


Siellä me oltiin koulun myyjäisissä myyntipöydän takana tyttäreni kanssa ja ihailimme piparkakkutaloa, jonka oli taiteillut luokan näppäräsorminen tyttö.

Kauan sitä katselimme ja viimeisten minuuttien aikana sen sitten nappasin mukaamme.

Paljon tarttui muutakin jouluksi, viimeisten minuuttien aikaan useiden luokkien myyntipöydissä oli kaikki puoleen hintaan. Ei vitosen taatelikakkua raski jättää ostamatta.

Iltaruuaksi ostettiin loput puurot ja sopat, ja soppa-astiakin, kun ei muuten olisi sitä saatu kuskattua.

Kaikille riitti kantamista autoon. Iloisesti siinä jutusteltiin, kunnes


se piparkakkutalo vain yhtäkkiä sujahti sellofaanien välistä maahan!

Että sitten harmitti. Että miten voi talo pudota.  Miten se voi olla mahdollista?


Kävelin autolle ja pakkasin ostoksia.

Aloin jäsennellä ajatuksiani.
Oikeastaan piparkakkutaloa me ei oltu tänne tultu ostamaankaan.
Koko talo oli yleensäkin tehty tytön luokan myyjäisiin rahan keruuta varten - ja sen tehtävän se oli tehnytkin. Lisäksi talon leipoja oli oppinut paljon sitä tehdessään.

Lisäksi... Jos olisin sen meille kotiin asti vienyt, niin ressihän siitä olisi tullut.  Koko ajan olisi pitänyt sitä vahtia, ettei jonkun pienet sormet käy sitä närppimässä.
Sitten kuitenkin, kun olisin ollut hetken pois kotoa, olisi joku taittunut siitä palan ja ollut salaa hiljaa, ja kohta mua olisi alkanut suututtaa koko piparitalo...

Että oikeastaan paljon parempi,  että meni mokoma talo rikki.

Ja vielä...

Jotta voi oppia kantamaan piparkakkutaloa, pitää saada harjoitella piparkakkutalon kantamista. Vasta aikuisena tietää miten vaikeaa se on.

Autossa, siinä liikenneympyrän kohdalla, kun se litran riisipuurokuppi kaatui penkille, alkoi jo hiukan ärsyttää,  mutta siitä en kirjoita eri juttua ;)