Translate

maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivätunnelmissa

Äitienpäivänä ajatukset vaeltavat... Mietin lasteni syntymähetkiä, omaa ja puolisoni äitiä, pohdin omaa äitiyttäni.  Muistelin mummoloitani, ja ihan sen tuoksun muistan tarkasti. Mietin erilaisten ystävieni päivää.

Äitienpäivänä on helppo olla omasta tehtävästään kiitollinen. Ilman rakkaita lapsiani en olisi äiti.

En tietäisi miltä tuntuu positiivinen raskaustesti, vauvan odotus,  sen ensimmäiset, hennot liikkeet  vatsassa. Ultrasta tulostettu kuva. Synnyttämisen jännittäminen.  Synnyttämisen hetket. Vastasyntyneen ensiparkaisu, sen märkä iho rintani päällä. Imettäminen. Lapsen täydellinen luottamus hoitooni.

En tietäisi miten tärkeää on lohduttaa. Halata.  Kutittaa, pussata,  paijata,  kuiskata,  antaa ruokaa, silittää, laittaa laastari ja kirjoittaa kokeeseen nimi.

En tietäisi millaista on valvoa niin paljon,  että silmät seisovat päässä, ja kiukku pursuaa päivällä, kun palveluksia pyydetään.

En mitään niin hienoa voi tietää. Muutoin, kuin saamani tehtävän kautta.
Kun minusta silloin joskus tuli äiti.

Tänään ajatukseni kulkivat myös niihin vuosiin, kun oman lapsen kaipuu tuntui kipuna, joka oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Mitä Luoja suunnittelee? Eikö minusta ole äidiksi? Enkö pysty? Enkö pärjää? Kaipaanko omaa lasta koko elämäni ajan?

Onko lenko niin huono, että minulle ei anneta vastuuta lapsesta?

Äitienpäivä on monelle myös kipujen päivä.

Olen ajatellut sinua ystäväni, joka rukoilet puolisoa.  Ei ilman puolisoa voi tulla äidiksi.

Olen muistanut sinua,  joka et tiedä, kuka äitisi on. Olen miettinyt teitä, jotka olette jo joutuneet äidistä luopumaan. Ja teitä, jotka lapsia olette pyytäneet, ja vielä on Luoja jättänyt vastausta vaille.

Olen muistanut sinua, joka haluaisit unohtaa äitisi, ja kodin ikävät muistot. Sinua, jolta äiti kielsi harrastamisen,  ja sinua, jota äiti ei auttanut opiskelemaan. Ja sinua, jonka äiti on paras ystäväsi, ja sinua,  jonka äiti jätti sinut toisen äidin hoivaan.

Olen muistanut myös sinua, joka et enää mitenkään jaksaisi olla äiti. Ja sinua, joka olet äiti omille, ja äidin sijainen monelle muulle.
Muistin teitä, jotka saitte yhden. Ja teitä, jotka saitte useamman.

Lämpimiä ajatuksia myös äideille, joilla on erityinen tehtävä erityislapsen tai -lasten kanssa.  Jokainen päivä on rikas, ja välillä raskas.

Tässä meitä on juhlan viettäjiä.

Kyynelsilmin iloitsevia. Suruansa itkeviä.  Sitä sisälleen kätkeviä, ja sitä toisille jakavia.


Tänään, äitienpäivän jälkeen maanantaina, toivotan siunattua,  tavallista päivää sinulle.

Voimia ja iloa, tähän ainutlaatuiseen hetkeen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti