Maanantaisin valmistaudun kuoroharjoituksiin. Niin
tänäänkin, ja aloin soitella eilen käsiini saamaa näppärää sovitusta uudesta
laulusta.
Ei tullut tällä kertaa soittamisesta mitään, kun juuttui
kosketin pohjaan. Tarkemmin tutkittuna koskettimien välissä oli kaksi pähkinän
puolikasta.
Ei. En tiedä mitään siitä, miten ne sinne olivat menneet.
Meillä ei olohuoneessa saa syödä mitään, joten ilmeisesti ovat pudonneet
puusta.
Kaivausyritykset tyrehtyivät paksuihin sormiini, ja hätiinhakemani
veitsi työnsi pähkinän vain syvemmälle.
Alkoi pianon purkaminen.
Kansi auki, etulevy pois, koskettimien suojakansi pois ja
vielä yksi lauta, mikä lie irti ruuvimeisseleillä.
Siitä ne sitten lähtevät koskettimet irti, nostelemalla, ja
pähkinä pian myös.
Imuri haettiin. Oli jokunen pölyhiukkanenkin eksynyt
väleistä.
Eikä siinä kaikki. Aarteita alkoi löytyä lisää. Aina uutta
kosketinta nostaessa uusia aarteita.
Hammastikku, 7-vuotiaan Pirpananeidin tarravauvakuva, tarra
nuotin kuvalla,
10 pennin hopeanvärinen kolikko, hiuspinni, pätkä
riisinuudelia, vihreä pyöreä laastari; 6-vuotiaan Pipanamme kummien tyttären tarrakuva,
5 centin kolikko, 2 centin kolikko, kirppupelin nappula, 2 nappia,
vaaleanpunainen ja valkoinen, vihreä tarra, narunpätkä, klemmari, paperin pala rei´ittäjän
roska. Luvaton määrä pölyä.
Kun kaikki koskettimet oli irti, imuroin sisuksen ja pyyhin
rätillä. Kaverikin oli. 7-vuotias mahatautinen kotipäiväläinen. Helppohan oli
aarteita etsiä, kun Pirpana kirjaili ylös mitä löytyi. Ja näppärästi sai koskettimia
paikalleen. Niissä on numerot.
Kun piano oli imuroitu ja jynssätty sisältä puhtaaksi,
kasattiin se takaisin.
Sitten tietysti piti kirjoittaa siitä vielä juttu.
Siihen se harjoitteluaika sitten menikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti