Vuoden ensimmäinen jumppa

Ne oli vähän tuon näköiset, tai ei oikeastaan sittenkään yhtään tuollaiset, mutta nuo kivat värit, musta ja pinkki niissä oli.

Nimittäin niissä jumppakengissä, jotka viime syksynä ostin aloittaessani ihan säännöllisen jumppaamisen torstaisin.
Niitä kaupassa ihastelin, mukavalta tuntui jalkaan. Sitten maksoin ne - ja muutaman kerran sain niitä jumpassa käyttääkin - kunnes ne hävisivät.
Ei löydy mistään. Ei sitten mistään .

Joka ikinen torstai, kun kahtakymmentä vaille kuusi alan tehdä lähtöä jumppaan, vietän hiljaisen tai äänekkään hetken niiden muistolle. Jumppakengät. Ne ihanat.

Eilen oli taas jumppa. Mulle vuoden ensimmäinen. Olin ollut siellä viimeksi marraskuun lopussa, Sitten työ imaisi ja loma, ja sitten se loppui.

Ne lenkkaritkin, joilla sitten aloin paikkaamaan niitä ihania jumppakenkiä, oli hukassa, Muutenkin, kun ajattelinkin koko jumppaa, tuntui työläältä.
Ympäriinsä näin - ihan minne katsoinkin - kovin houkuttelevia kotitöitä. Mitä kaikkea saisinkaan aikaan, kun skippaisin koko jumpan. Voisin pestä pyykkiä, kaivella varastosta kuopukselle isompaa haalaria, auttaa yhtä kokeisiin lukemisessa. Voisin laittaa tiskialtaan oikein kiiltäväksi... Yhtään ei koko jumppa tuntunut menemisen arvoiselta.

En tiedä mitä tuo talon toinen Päällikkö naamani asennosta päätteli, mutta kovasti oli passittamassa jumppaan.
Kaikki verukkeet selitin, ja viimein keksin tuon, että ei ole edes kengät tallessa ja istuin keittön sohvalle ihmettelemään talomme kenkähävikkiä.

Joillakin ihmisillä on tavaroidenetsimisgeeni - ja sitten joillakin ei. Minulla ei ole. Ei aavistustakaan siitä.  Sinne se hävisi kodariin, varastoon - ja viimein asuntoautoon, ojensi lenkkarit - ja toivotti mukavaa jumppaa!

Onneksi vähän myöhästyin,,,
Jumppa, jossa käyn, kestää puolitoista tuntia. Ensimmäinen 45 minuuttia menee vauhdikkaammin. Sitten tehdään vatsa ja selkä, ja mitä lie kaikkea.
Sitten venytellään huolella. Viimeinen vartti on rentoutuminen.

Ai että oli taas mukavaa.
Ja mikä opettaja! Lopuksi hän sanoi:
"Voitte sitten halata itseänne, ja kiittää itseäsi siitä, että olet tullut tänne jumppaan. Ja että huolehdit itsestäsi, hyvinvoinnistasi, terveydestäsi ja kunnostasi.
Lopuksi voit kiittää itseäsi siitä, että olet juuri sellainen, kuin olet."

Eihän kukaan näe, jos jumpassa tulee kyyneleet silmiin, eihän?

Kännykkäkaappi

Ei meidän äideillä ollut tällaisia mietteitä.
Kun tuli ilta, mentiin nukkumaan, ja sillä sipuli.  Aina tietysti autettiin kotihommissa ja muutenkin toteltiin, eikö?

Ja tämä Päällikön päähänpisto ottaa niin paljon aivoon, että ei ole ihan varmaa onko koko Suomen maassa niin erikoisen ihmeellisiä vanhempia kuin meillä!

Joululomalla Pirpana nukkui 12 tuntia - ja sillä aikaa kännykkään oli ilmestynyt 1200 watsapp-viestiä. Samainen Pirpana leipoi noin vartin - 78 viestiä.
Ihan mahdotonta on, kun Pirpanat kulkee pää kännykässä ja kling kling vaan kuuluu joka paikasta.

Eräänä iltana etsin erään Pirpanan kännykkää sovitusta yösäilytyspaikasta, keittiön pöydältä, turhaan - ja kello oli kaksi yöllä! Oli antanut sen  kyllä, kuten kuuluukin, latauspisteeseen.

Sitten hyväuskoiset Päälliköt lähtevät nukkumaan ja Pirpanat hiipivät aarteidensa luo.

Kun kahdelta yöllä sitten itse lähdin hiippailemaan Pirpanan huoneeseen, hän nukkui syvää unta maaten aarteensa päällä. - Joka kilisi ja kilisi koko ajan!
Hiukan sitä sitten siitä tutkittiin, ja siellä seitsemän muutakin yökukkujaa kilistelivät aarteitaan.

Onko tuo ihme, jos aamulla vähän kiukuttaa?

Sattui sopivasti niin, että luokan muutkin vanhemmat olivat hermostuneet kännyköihin.
Saimme yhdessä sovittua, että muiltakin kerätään kännykät kouluaamuja edeltävinä iltoina klo 21 pois. Kiitos yhteistyöstä!

Mitä teillä tehdään yöllä? Meillä ei enää ränkätä kännyköitä.

Joku viisas kertoi taannoin, että selkeäpäämääräiset lapset tarvitsevat vanhempia, jotka keräävät kännykät yöllä lukittuun kaappiin. Ihailen sellaisia. Minäkin haluan olla selkeäpäämääräinen vanhempi.

Haluan taata lapsilleni yöunet.

Mm. Ikealla on tarjolla monenlaista lukittavaa kaappia. Hinnat alkavat parista kympistä.

Yhden sellaisen ostin.
Viisain ostot vähään aikaan.  Siellä on monta yötä nukkunut omakin kännykkäni, eikä pään vieressä enää säteile mikään.

Ihania unia koko Suomen maahan!

Tämä aarrekaappi on Ikealta myös, maksoi 69 €, mutta sopii keittiöön ihan hyvin. Reunaan porattiin reikä latureita varten ja sieltä niitä piuhoja sitten roikkuu. Sinne mahtuu hiiret, tabletit ja tarvittaessa paljon muutakin.

Auttaakohan tämä, vai kerätäänkö koko kännykät pois ;)?













Tässä toinen vaihtoehto

Päivän pähkinä

Maanantaisin valmistaudun kuoroharjoituksiin. Niin tänäänkin, ja aloin soitella eilen käsiini saamaa näppärää sovitusta uudesta laulusta.

Ei tullut tällä kertaa soittamisesta mitään, kun juuttui kosketin pohjaan. Tarkemmin tutkittuna koskettimien välissä oli kaksi pähkinän puolikasta.

Ei. En tiedä mitään siitä, miten ne sinne olivat menneet. Meillä ei olohuoneessa saa syödä mitään, joten ilmeisesti ovat pudonneet puusta.

Kaivausyritykset tyrehtyivät paksuihin sormiini, ja hätiinhakemani veitsi työnsi pähkinän vain syvemmälle.

Alkoi pianon purkaminen.

Kansi auki, etulevy pois, koskettimien suojakansi pois ja vielä yksi lauta, mikä lie irti ruuvimeisseleillä.

Siitä ne sitten lähtevät koskettimet irti, nostelemalla, ja pähkinä pian myös.

Imuri haettiin. Oli jokunen pölyhiukkanenkin eksynyt väleistä.

Eikä siinä kaikki. Aarteita alkoi löytyä lisää. Aina uutta kosketinta nostaessa uusia aarteita.

Hammastikku, 7-vuotiaan Pirpananeidin tarravauvakuva, tarra nuotin kuvalla,

10 pennin hopeanvärinen kolikko, hiuspinni, pätkä riisinuudelia, vihreä pyöreä laastari; 6-vuotiaan Pipanamme kummien tyttären tarrakuva, 5 centin kolikko, 2 centin kolikko, kirppupelin nappula, 2 nappia, vaaleanpunainen ja valkoinen, vihreä tarra, narunpätkä, klemmari, paperin pala rei´ittäjän roska. Luvaton määrä pölyä. 

Kun kaikki koskettimet oli irti, imuroin sisuksen ja pyyhin rätillä. Kaverikin oli. 7-vuotias mahatautinen kotipäiväläinen. Helppohan oli aarteita etsiä, kun Pirpana kirjaili ylös mitä löytyi. Ja näppärästi sai koskettimia paikalleen. Niissä on numerot.

Kun piano oli imuroitu ja jynssätty sisältä puhtaaksi, kasattiin se takaisin.

Sitten tietysti piti kirjoittaa siitä vielä juttu.

Siihen se harjoitteluaika sitten menikin.

Mitä muuten teidän pianon sisällä on?

Pirpanat ja raha

Pirpanan rahataulukko

No kaikenlaisia rahapusseja tietysti kokeiltiin. Lopputulos oli se, että rahat oli pitkin ja poikin, auton lattioilla, sängyn alla ja milloin missäkin. Ei tiennyt Pirpana mikä on euro tai mikä vitonen.

Tuollaiset lasten rahapussit kehittelin. Ovat olleet käytössä jo monta vuotta. Nuo on keittiön seinällä. Jokaisella lapsella oma laminoitu aavitonen. Tuossa aavitosen puolella on tarranauhaa, pehmeämpi puoli on tuossa aavitosessa. 

Keittön laatikossa on "rahapussi", jossa on näitä leikkirahoja. 

Kun Pirpana saa jostakin rahaa, vaikka euron tai vitosen, se kuskaa ne Päällikön lompakkoon, ja pankkiiri antaa "rahoistaan" vastaavan määrän muovirahaa lapsen rahataulukkoon.

Jos on oltu pidemmällä lomamatkalla, taulukot on otettu mukaan ja peliä pelattu reissussakin.

Päällikön "rahat". Rahat laminoitu ja tarranauhan karhea puoli on rahan takana.

Tämä systeemi toimii tällaisessa pikkumuksujen taloudessa. Kenelläkään ei ole epäselvää, kenen raha mistäkin löytyy. Jos lapsille antaa jotakin rahaa joskus jostakin, ja sitä 50 centin kolikkoa ei ole missään, voi tuolta laatikosta vaan laittaa listalle. 

Kun ollaan kaupoilla ja Pirpana katselee kaihoisasti jonkun tavaran perään, hänellä on muistissaan usein aika tarkkaankin mitä taulokossa on. Päällikkö lainaa rahaa Pirpanalle, ja taulokosta napsastaan kotia tullessa rahat takaisin Päällikön rahalaatikkoon.

Mitä tarvitset? 

Pikku hetken aikaa, väritulostimen ja laminointikoneeseen vajaan aanelosen yhdelle lapselle.

Yhden muksun rahapuljaukseen tarvitaan

1 * 10 cnt

2 * 20 cnt

1 * 50 cnt

1 * 1 €

2 * 2 €

1 * 5 €

1 * 10 €

2 * 20 €

1 * 50 €

Kopsasin nuo rahojoen kuvat ihan tuolta Suomen pankin sivuilta Wordiin, laminoin ja leikkelin. 

Jos haluat, voit laittaa mulle sähköpostia ja laitan liitteenä tiedoston. 

Kasakirjuri

Tämä on kaikista maailman aiheista tylsin.  Niin tylsä, että juuri ja juurikaan tästä ei voi edes kirjoittaa. Mutta jos kovasti kuitenkin tekee mieli jotain kirjoitella, niin välillä on hyvät  aiheet hukassa. Siksi kirjoitan siitä, mitä teen tavallisesti, aina. Arkena ja pyhänä. Lähes päätoimisesti, pieniä taukoja lukuunottamatta. Ja mitä pidempi tauko, sen suurempi urakka.

Siinä leivinuunin luukun vieressä on kaappi, johon nojaa lasta.
Tarkemmin sanottuna teräväkuivain.
Sellainen säädettävällä varrella varustettu lasta, jolla saa romut kerättyä lattialta.
Ostin sen Tampereelta, siivoustarvikeliikkeestä, kun 7-vuotias edeltäjänsä oli kulunut puhki.

Kun aamulla herään, vähän touhuan, ja aika pian otan sen lastan. Vetelen kasan.
Pari lusikkaa, kolme paritonta sukkaa, kaksi Aku Ankkaa, housut, paita, eilisillan viimeisten askartelujen silput, pariton lapanen... Mitä lie. Noin sata tavaraa.

Sitten alan mekkaloimaan, ja Pirpanat rientävät erinäisin selityksin ja vaikerruksin avukseni kasaa tyhjentämään.
Kun kasasta on vienyt kymmenen tavaraa paikalleen, saa rastin.
Kun rasteja on kymmenen, saa euron.

Kaikki muutkin hommat on pisteytetty. Kokeillaan nyt tätä. Sen kuulin joltain viisaammalta äidiltä. Että kun kotityöt pisteyttää, voi vaan aamulla sanoa, että sulla on tänään 17 pistettä - ja simsalabim - kaikki hommat hoituvat rivakasti, ja lapset valitsevat hommista mieleisensä.

Meillä se ei ihan noin suloisesti hoidu.
Silti kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Kaikki ne hommat, joita nakitetaan lapsille, pisteytettiin.

Homma alkoi siitä, että kuinka tylsää on viedä kymmenen tavaraa paikalleen. Se on yhden pisteen tylsyys. Tiskikone on viisi. Veskin siivous 12. Pyykkikori 5, ja niin edelleen. Halkoja hakee kolmella pisteellä ja kuopukselle voi tehdä soijamaitopullon, kun pisteitä napsahtaa 2.

Ei kotitöistä tarvitse aina maksaa. Eikä viikkorahojakaan tarvitse antaa... Mutta tämä on jotain niiden sekoitusta. Viikkorahoista en ole pitänyt koskaan. Se on sellaista turhaa toimeentulotukea, joka passivoi.
Työtä ja palkka. Niin voi saada meillä rahaa.


Mutta se kasa.

Kuinka äiti-ihminen voi turhautua kasalasta kädessään ympäri taloa kulkemiseen, ja kasan tyhjentelijöiden huhuiluun. Näin joululomalla sotkeminen on tietysti päätoimista, kun eivät käy välillä sotkemassa kouluja ja päiväkoteka.

Haloo... kasalle äkkiä! Kakskytviis tavaraa siitä nyt jokainen, ja homma on selvä.

Tapaninpäivänä VIISI kertaa vetelin päivässä lattian rojut kasaan. Ja silti on sellainen olo, että rojua on lattialla!

Tietysti olisi järkevää, että talossa ei olisi yhtään tavaraa, mitä siihen kasaan kertyy. Sekään ei tunnu hyvältä. Mutta että viisi kertaa päivässä olohuoneen, keittiön ja eteisen lastaamalla saa aina puoli kuutiota romua!

Pirpanoiden mielestä kasatouhussa jännintä on olla KASAKIRJURI.
Kasakirjuriksi pääsee se, joka on todettu oikeudenmukaiseksi ja reiluksi kirjanpitäjäksi.
Joskus kirjuriksi pääsee se, joka ensimmäisena kerää kymmenen tavaraa. Joskus isi kirjuroi.

Kaikki haluaisivat siihen.
Kynä käteen ja jokaisen nimi paperiin. Sitten sille kirjurille aina näytetään, että kaksi tavaraa on kädessä - ja kasakirjuri merkkaa tukkimiehen kirjanpidolla, että kaksi tavaraa on lähtenyt.

Ei se niin helppoa aina ole. Joku tietysti huiputtaa. Ottaa lattialta viisi legoa, jotka ovat olleet yhdessä nipussa, ja levittelee ne osiin. Sitten näyttää kirjurille, ja kirjuri sanookin, että "tuosta saat yhden pisteen". Sotahan siitä syttyy.
Äiti. Tuo ei anna pisteitä. Mulla on tässä viis leegoa ja Pirpana ei anna kuin yhden pisteen.
Tilannetta selvittämään tarvitaan Päällikkö. Antamaan kasakirjurin ja alaisen väliseen sotaan työnohjausta.

Kasatyöläisiin mahtuu myös lintsareita.
Sellaisia, jotka reippaasti keräävät tavarat käsiinsä - ja heittävät ensimmäisen nurkan taakse.
Kasalintsari saa lisää kannettavia tavaroita.

Joskus, kun lastaamisesta on ollut taukoa liian kauan,  tarvitaan kasapomo. Kasapomo saa määräillä, kuka minkäkin tavaran vie. Kasapomon tehtävä on vaikea, sillä pomon pitäisi itse keksiä kaikkien tavaroiden paikat. Päällikkö istuu toisinaan siinä tehtävässä.

Nokkelimmat ovat keksineet, että kun kasalle tulee heti kutsun kuultuaan, on tarjolla selkeimmät ja helpoimmat tavarat. Viimeinen ottaa rikkalapion ja harjan.

Sitten, kun tietty määrä romua on kuskattu, kirjuri kirjoittaa: VAPAA!
Se Pirpana on taas vapaa lähtemään ympäri taloa kulkemaan -. ja sotkemaan seuraavaa kasaa.

Paras levittäjä on kuopus. Vuotiainen.
Niin herttaista miestä ei maailmassa toista ole, mutta on vaan tehokas sotkija. Jos jonnekin on jäämyt puhtaan pyykin kori väärään paikkaan, alta aikayksikön on pikku-Pirpana vuorannut pyykeillä lattian.
Keittiön laatikot tyhjentyvät myös tehokkaasti.
Joskus laskin, että jos tunnissa tuollainen pikku-Pirpana levittää sata tavaraa, nin tuollainen yksi konttaaja levittää kuudessa tunnissa kuusisataa, ja yhdeksän Pirpanaa reilut viisi tuhatta.

Tietenkin he istuvat joitakin sekunteja paikallaan...
Ja ainoastaan pelkästään paikallaan istumisesta ei tule kummempaa sotkua.
Mutta aika pian liikkumisen alettua alkaa tavaraa levitä.

Jos varovaisestikin lasken... Niin kolme kasaa päivässä, noin 100 tavaraa per kasa,  tekee vuodessa hyvin paljon reilun 100 000 tavaraa.

Nyt, arvoisa lukijani, tarvitsen käytännön apua!
Voitko auttaa minua kirjoittamaan kyllästymisenestolaulun, jota laulan, kun lastaan niitä askartelusilppuja, parittomia sukkia ja AkuAnkkoja sinne kasaan?