Translate

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Päällikkö ja Pirpanat maalauspuuhissa

Ei se ihan nappiin mennyt. Vaikka periaatteessa ihan hyvin alkoi.


Sain nimittäin, tässä keskikesän kynnyksellä päähäni, että nuo sängyt, jotka olemme aikanaan Kajaanin serkuilta saaneet sinisinä, ovat väärän väriset.

Liekö pesänrakennusviettiä, vai mitä, mutta samalla, kun olin noiden 6- ja 7-vuotiaiden rämäpäisten poikieni kanssa uimahallissa, (jossa muuten se 7-vuotias hyppäsi vitosesta, ja se 6-vuotias kolmosen ponnulta) ajelimme RTV:n kautta.

Josko tässä äidin vapaapäivän iloksi maalaisimme sängyt jollain kivalla värillä.
Viisainta tietenkin olisi ollut itse päättää yksin mielessään sänkyjen väri, eikä ottaa kahta poikaa mukaan rautakauppaan.
Nimittäin hyllyjen välissä saattaa kuulua monenlaista ääntä, jos kaksi poikaa ja heidän äitinsä yrittää päästä sopuun yhdestä sängyn väristä.

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen palasimme autolle kahden maalipurkin kanssa. Sen mustan, joka ei pudonnut rautakaupan lattialle. Ja sen vihreän, joka putosi, mutta onneksi meni luttuun vain sen verran, että kantajan kädet vain sotkeentuivat vihreiksi.
Yhdessä painelimme kannen uudelleen tiiviisti kiinni.


Kotona sitten tyhjensimme huoneen lattialta 40 Aku Ankkaa, 5 paitaa, 4 housut, ja mitä vielä...
Heittelimme peitot ja patjat tuuletettaviksi ja lastasimme lattian.

Sitten tartuimme hommiin.
Noin 110 erilaista tarraa, jalkapalloilijaa ja autonkuvaa rapsutimme irti, ja pojat mutisivat ääneen, että ei olisi kuulemma kannattanut liimailla tarroja sängyn kylkiin.

Aikamme rapsutimme, ja rätillä viimeistelimme ja niin saimme aukaista maalipurkit.

Se toinen, hiukan rauhallisempi, otti onkeensa ohjeet, ja maalasi järkevän huolellisesti.
Mutta se toinen... Se, joka on kuin väkkärä... Pyöri milloin maalatun sängyn laidassa, milloin pisaroissa, jotka olivat pudonneet sanomalehdille... Välillä putosi pensseli maahan.

Toisinaan maalia oli liikaa - ja kun siitä muistutti, seuraavaksi maalia oli niin niukasti, että mustan maalin alta pilkisti sen vanhan maalin raidat.

Kun reilun tunnin olimme siinä touhunneet, aloin opastaa itseäni seuraavaa maalausharjoittelua varten.
Ei olleet poikalapset aiemmin maalipensseliin koskeneet.
Ja minä laiskiainen... En viitsinyt kantaa sänkyjä autotalliin, vaan näppärästi ajattelin homman hoituvan, kun huoneen tyhjentää riittävän tyhjäksi.

Juuri edellisenä päivänä oli armas siippani, ehkä ensimmäistä kertaa lähes 17 vuoden avioliittomme aikana, pakannut sanomalehtilaatikon tyhjäksi - ja käsittämättömäksi yllätyksekseni vienyt lehdet ihan kierrätykseen asti.
Kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa nielin pettymykseni, ja samalla iloitsin siitä, että näin oli tapahtunut.

Siksi olimme poikien kanssa hiukan niukoilla suojamateriaaleilla työn touhussa.
Ja olisi kai ne riittäneet, jos en olisi ollut työn touhussa sähkövatkaimen kanssa.


Niin saimme kaiken ohjeistuksen, opastuksen, lattian rätillä siivoamisen, ja kaiken touhub ja tohinan jälkeen ensimmäisen kerroksen maalia sekä mustaan, että vihreään sänkyyn, ja hiljaa mielessäni päätin, että sen toisen kerroksen käyn sivelemässä vähin äänin, kunhan poikakullat ovat jossain leikkipuistossa pelaamassa jalkapalloa.

Seuraavaana aamuna lähdin onnellisena töihin, ja illaksi suunnittelin mukavaa maalaussessiota...

Kunnes tulin kotiin, ja pojat silmät loistaen kertoivat, että olivat armaan siippani luvalla käyneet vähän maalailemassa.

Hetken jo meinasin hermostua...
Oli siippani ajatellut, että pojille mukavaa tekemistä.

"Kuvittelin vain, että pojilla on homma kesken, ja tietenkin sanoin, että voivat jatkaa, jos kerta homma on kesken!"

Niinpä niin. Olihan se hiukan kesken, totta.

- Onko maalipurkit kiinni?
Ja kauhuissaan olevan näköinen kuusivuotias juoksi tarkistamaan.

- Missä pensselit on?
Tietenkin siellä sanomalehtien päällä kuivumassa.

Hohhoijakkaa, ajattelin, ja pyysin pensselit vesipurkkiin likoamaan kummipojan synttärien ajaksi.

Iltasella sitten hipsin yläkertaan tekemään sen toisen kierroksen - ja mitä näin?

Kaksi sänkyä, joiden päädyissä ja laidoissa oli runsaan maalinsivelyn takia hyvät valumat ympäriinsä. - Elävä puupinta, ajattelin, ja aloin luoda silmäyksiä ympärilleni...

Se mustan sängyn mies oli päästänyt luovuutensa valloilleen - ja sivellyt kätensä maalilla - ja länttässyt käden kuvia sängyn päätyyn...



Myös poikien huoneen kaappiin oli tullut luovat koristeet.



Joku kaapin ovi oli ilmeisesti saanut jotain maalia - ja taiteilija oli tullut katumapäälle, oli "pessyt" maalit pois.

Vihreä sänky oli saanut mustia raitoja.




Illan hiljaisina hetkinä tein suuria linjauksia maalaamisesta. Kovasti ajattelin kaikkea rakastavaa luovista pojistani...


Aikani sudittuani sängyt oli maalattu toiseen kertaan - ja aloin unelmoida huoneen sisustamisesta poikien huoneeksi.

Armas siippani kävi tilanneanalyysissä myös, ja kertoi, että lattian laminaatista maali lähtee ihan näppärästi oikeilla aineilla.

Mitähän seuraavaksi lasten kanssa maalaisin?




Asuntovaunun pakkauslista

Tämä lista kyllä joitakin reissaamattomia pyörryttää. Mutta olemme joskus olleet reissussa kolmekin viikkoa - ja hyvin on pärjätty.

Tästä voit karsia omasi!


Ruokahuolto:
Juomapullot
kattilat, teepannu, paistinpannu, paistinlasta, kauha, kuorija, vispilä, purkinavaaja
jätesäkkejä
kahvimitta
kahvisuodatin, kahvikeitinjuttu
kertakäyttöastiat: kahvikupit, lasit, haar., veitset, lusikat, pikkulus., lautaset syvät, matalat ja pienet, muovilusikoita lapsille, vahvempi voiveitsi
kertakäyttörättejä
muovikasseja
muovipusseja
käsidesiä
nimimukit?
nokkamukit
   käsipyyhkeet
   astiapyyhkeitä
rasioita (leikkele, juusto)
roskapusseja
suodatin ja paperit
tee
tulitikut
tuttipullot
Tiskivati
Tuttipullot
astianpesuaine+tiskiharja
juustohöylä
kanistereita
leikkuulauta
leipälaatikko
mehukannu
pannulaput
litramyyntiastioita, muovipusseja
termarit kahville ja vedelle
vesikannu

kylmätavarat jääkaapista ja pakkasesta ja kylmäkallet
leikkuuveitsiä
vesi

Vaatehuolto:
lippikset, hatut, huivit, pipot
hanskat
sadetakki, kuravaatteet
sadevaatteet
sateenvarjot
kumpparit
alushousut
aluspaidat: pitkähih. ja lyh.
kauluspaidat
kengät: lenkkarit, kävelykengät, sandaalit
lämpimiä paitoja
pitkät alushousut
pitkät housut
rintsikat
solmiot
sukat
sukkahousut
takit
t-paidat
tuulipuku sadesäälle
uimapuvut
ulkopuvut lapsille
ulkotakit lapsille
valkoinen kauluspaita
verkkopaidat
villapaidat / villatakit
villapuvut lapsille
villasukat ja huivi
tumput
vyöt
yöpuvut

Hygienia:
hyttysaineet, aloe verat ms.
harjat
käsidesi
Retkilääkelaukkuun: kuumemittari, laastarit, lääkkeet lasten ja aik., sinkki, rasvat, lääke, aurinkovoiteet, huulirasva, käsirasva
eteeristen öljyjen pussi
nessut
peili
pyyhkeet
saippua käsienpesuun
sakset
kosteuspyyhkeet
wc-paperi ja talouspaperi
hammasharja + tahna
shampoot, hoitoaineet, hiusaineet, suoristusrauta, hiustenkuivaaja
partasystems
 kertakäyttöhanskat weskin tyhjennykseen
ihan vähän pyykinpesuainetta

Vaunuelämää helpottamaan:
kenkälaatikko
likaämpäri
kärpäslätkä
matot sisälle/ulos
penkin suojia
pöytäliinat
   sisälle ja ulos
suojakankaat
syöttötuoli?
sänkypeite
pressut, suojapeitteet
roskis
petivaatteet
   aluslakanat, peitot, tyynyt,
   sänkypeitot,
   mahd. lakanan aluset
asuntovaunun avain
auton vara-avain
harja ja rikkalapio
kaasupullojen tarkistus
potta
pyykkiteline
Päivämies ym.
radio+patterit
säiliöiden täyttö
Vatupassi, että saa vaunun suoraan, palikat, joilla voi oikoa
Retkituolit etutelttaan
ulkopöytä

Kaiken varalta:
kynttilä
kynät
maalarinteippi

omp. tarv. ja sakset
paperia, kyniä ja teippi
hakaneuloja
ilmastointiteippiä
narua

Pikkuväelle:
vaipat
Vati pikkupesuun
vaunuun portti
ruokalappuja
hyttysverkot
jalkapeitteet
rattaat, vaunut, matkasyöttötuoli
makuupussit vaunuihin

ruokalaput
tutit
tuttipullot, yks autoon

Yleistä lomalle:
virsikirja
Päivämies, jossa suviseura-alueen kartta + info
kamera, videokamera, laturit, akut, patterit
kännykät, laturit, läppärit?, laturit
lelut, piirustuslevyt, kynät yms. pelastusta sadepäivän varalle
osoite- ja puh.muistio
rahaa
lapsille vyölaukkuja tms. kännyköitä ja vesipulloa varten

Lähdön hetkellä:
kukkien kastelu
kukkien kastelu: sisäkukat, ulkokukat
postit, kuka hoitaa?
piha kuntoon
pyykkikone ja tiskikone hana kiinni
roskat sisältä
viimeiset laskut
tietokone kiinni
vaatteita vielä pyykkinarulta

Kaupasta:
ananas
hernekeitto
kaakao
kahvi
kaurahiutaleita
keksit
ketsuppi
Kurkkua
limsat / mehutiivisteet
makaroni, nuudelia
mysliä, muroja
näkkärit
pikkuleipiä
piltit, Tuttelit
sinappi
sokeri
suola
valmiskiisselit
vehnäjauho
hedelmät
jugurtti
juusto
kakut/pullat
kerma
leikkele
leivät
levite

maito
makkaraa
maksalaatikko
meetwursti
perunoita?
perunamuussijauhe
Pussikeittoa
salaattia
suolakurkku
tomaatti




p.s. Jos listasta puuttuu jotain tärkeää, laita viestiä, lisään sen. Kiitos.


Ja vielä tässä tällainen lista, jonka muksuille piirsin vaatteita varten...

Tuo jokaiselle käteen ja ison kauppakassin kanssa pakkaamaan. Tarkistan sitten.

Kirjoitan tähän. Määrä vaihtelee reissun mitan mukaan.

Lyhythihaiset
Pitkähihaiset
Hihattomia / mekkoja
Hupparit
Collarihousuja / leggareita
Farkut tms
Sortseja
Pikkareita
Toppeja / Rintsikoita
Pitkät alkkarit
Hattu / pipo / lippis
Sukat
Villasukat?
Hanskat
Sadetakki / Sateenvarjo
Pienille puku
Uikkarit
Pyyhe
Croksit tms
Lenkkarit
Kumpparit
Lääkkeet
Tyyny, peitto / makuupussi
Ponkkarit yms
Hiusharja
Vyölaukku / olkalaukku
Kännykkä
Laturi
Vedenpitävät housut
Takki