Vaatekaappi

Kuusi viikkoa kaappeja koluttuani onneksi joulu ja lasten sairastelut toivat toivotun tauon. 

Kyllä olikin mukava omassa kodissaan tehdä ihan muuta kuin siivota kaappeja!  Uima-altaaseen laskettiin vesi ja joka päivä saunottiin ja uitiin kauan siellä hyisessä vedessä. 

Se lähes viimeinen kaappi kuitenkin samalla yhtäältä vaivasi mieltä, toisaalta hiukan huoletti. Oma vaatekaappi.

Tiesin, että sitä pitäisi kohdella rajuun ottein. Olin sellaista yrittänytkin.

Silti se pursusi.

Sopivasti tuli teini ostamaan koneaikaa, ja tarjoilin monenlaista kauppaa.  Siivoa veski. Siivoa keittiön pöydät ihan siistiksi. Laita kolme koria puhdasta pyykkiä paikalleen.  Eih. Kaikki tyhmiä.

Vielä tarjosin: tyhjennä mun vaatekaappi pyykkikoreihin. Laita sieltä kaikki turhat vaatteet pois.

Jo alkoi silmät kiiltää. Paljonko saan?

No yhtä monta minuuttia, kun siihen menee.

Niin aloitti teini homman, joka selvästi oli mieleinen. 

- Sori äiti.  Mun pitää nyt laittaa näitä täältä aika raakalla kädellä.

- Sori äiti. Mä sanon nyt ihan suoraan,  että näistä voi suurimman osan laittaa menee.

Irvistyksiä. Silmien pyörityksiä. Kysyviä katseita. Vilpitöntä naurua.

Poistettavien kasa.

Sitten kasa, jota ensin mietin, että mitä sinne kerää?

OMAANKÄYTTÖÖNSÄPÖLLITTÄVIEN kasa. Jaa joku järkevä vaate kuitenkin. 

- Hei tää äiti on kakskymppisen bilehilen paita.

Ja se lähti sinne omaan kasaan.

Kohta käppäili isäntä ja katseli touhua huolestuneena. 

- Muista sitten kohtuudella. Jos viet liikaa, alkaa äiti kohta sanoa, että sillä ei oo mitään vaatteita ja sen pitää mennä ostamaan uusia!

Homma jatkui.

- Noh. Tätä saat pitää korkeintaan kotona.

- Tää. No okei.  Menee sulla töissä.

- Tää laitetaan menee.

Ja minä upposin Saksan-matkamuistoihin. Sen paidan olin saanut 15 vuotta sitten,  kun anoppini kanssa olin mieheni siskon luona Saksassa. Eih. Tuo on niin ohut. Mutta tavattoman lämmin.

- No okei. Saat pitää sitä niin kauan, kuin oot hommannut uuden.

- Äiti tätä saat pitää talvellakin, kun käyt lenkillä. Mä tiiän, että sä tarviit jotain lämmintä. Vaikka tää onkin ihan. Sanonko mikä.

Tuo minun rakas teini. 

Kiitos tästä. Ei mulla olisi tästä itse mitään tullutkaan.

Hyvin sopii, että kannan nuo vaatteet varastoon. Ja jahka seuraavan kerran lähtee täältä yöksi jonnekin,  niin sitten hipsin vielä joku kerta sinne vaatekaupoille ;). 

Kukaan ei muuten ole kertonut, miten paljon omista lapsista on uudenlaista iloa sitten, kun niillä alkaa tulla huumoria ja niistä on jo kunnolla juttukaveria. Mitähän kivaa elämä vielä tarjoaakaan?

Päälliköt ja Pirpanat Raksissa

Ajeltiin naapurikaupungin keskustassa ihan huvikseen,  koko sirkus. Katseltiin jouluvaloja. Siinä ne mukavasti autossa pysyvät ihan ojennuksessa,  kaikki turvavöissä kiinni, kovin paljon kukaan ei sotke, kun ei ole tavaraakaan, mitä levittää.

Enemmän pitäisi istua autossa. Jos dieseli olisi halvempaa, voisi tämän tästä pakata Pirpanat autoon istumaan. Huvin vuoksi.

Kovasti laiskotti ajatus ruoanlaitosta, ja yllytin toisen päällikön ajamaan auton Raxiin.

Pirpanat innostuivat tietysti heti. Paitsi se yksi, joka ei tykkää koskaan mistään ruuasta muutenkaan. Paitsi lihakeitosta.

Ehdoksi sovittiin, että isot valkkaavat yhden pienen, josta huolehtii. Oli nopea huutokauppa ja kaikki saivat mieleisensä.

Tietysti vähän jännitti ja pidin perussaarnat. Sitten ootte ihmisiksi. Ja erityisesti ette huuda.

Mikäs siinä oli katsellessa. Isäntä kantoi vauvan kaukalon. Isot taluttivat pieniä. Minä hymyilin.

Vauva ymmärsi nukkua.

Varmuuden vuoksi laitoin Faceen päivityksen, että pitäkää ihmiset peukkuja. Olemme koko perheellä Raxissa. Ymmärtäviä peukkuja tuli heti paljon.

Kohta joku tiedotti, että praitti on hyvää.

Yksi isosisko selitti hoidokilleen, että semmoinen sääntö on, että salaattia pitää ottaa.

Taas hymyilin. En minä sellaisesta ollu tänään puhunut mitään.  Onko tosiaan niin, että lapset alkavat itsekin arvostaa niitä asioita, mistä olemme niille puhuneet.

2-vuotiaan lautanen näytti tältä, ja pikkuisen lipsuin palvelupäätöksessäni, nappasin pojan kainaloon, ja vein tarjoilupöydän ääreen. 

"Aluu", sanoi poika, ja pyöritti päätään joka ikisen ruuan vieressä. 

Se tarkoittaa, että en halua, enkä aio syödä. Ihana poika, joka on pikkuisen jo alkanut puhua.

Kun katsoin pöydän alle, hymyilin taas. Tämä "poika" oli lähtiessä ihan ite valinnut kenkänsä.  Tiedättekö... Meillä ei vaatteisiin menisi penniäkään, jos minä en niitä ostelisi.

Se sama 'poika' kohta tiedotti, että tämä on sitten samalla iltapala. Jos nimittäin sitä ei erikseen tiedota, lapset alkavat heti kotiin päästyään pyytää iltapalaa.

Pian teini kertoi, että joku koulukaveri oli tykännyt hänen kuvastaan instanssa. Kohta 8-vuotias poika tiedotti, että oon täys kuin Turusen pyssy. 

Eipä aikaakaan,  kun tämä herra alkoi tarkentaa. 

Mitä se tarkoittaa,  että on täys kuin Turusen pyssy?

Emme me tienneet.  Isi alkoi googlata.

1708 Lieksassa Venäjän puolelle tehtiin ryöstöretki. Mukana retkellä oli Turunen niminen mies, joka laittoi pyssynsä täyteen saalista, että ei paluumatkalla Suomen rajalla voinut laukaista kunnianlaukauksia. Pyssy oli liian täynnä. Siitä jäi sanonta.

Niin onnellisena. Niin kiitollisena istuin autoon. 

Mitään hullua ei tapahtunut.  Minun rakkaillani on taas maha täynnä ruokaa.

Enkelin viesti

Jouluilta painuu hämärään,
voisinko jo hetken viivähtää?
Jospa tähdet ja sanoma jouluinen
veisi kaiken kiireen arkisen.
Enkö kuule, kun enkeli viestin tuo:
Tule,  pysähdy sinäkin lapsen luo.

Näen, hän nukkuu unta rauhaisaa.
Ei hän tiedä murheista tämän maan.
Siinä vierellä hetken saan levähtää,
valo taivaan matkaa lämmittää.
Tässä kuulen, kun enkeli viestin tuo,
tule pysähdy sinäkin lapsen luo..

Joulun lapsi sai kuorman raskaimman.
Ristin kantoi,  voitti kuoleman,
siksi kerran on valmiina meillekin
ikijoulu, kiitos loputon.
Kuule, ystävä, enkeli viestin tuo:
Tule,  pysähdy sinäkin lapsen luo.

                   pirpanapaallikkö 2014

Voit kuunnella laulun tästä

Enkelin viesti

Kinkkukaupassa

Siellä me oltiin tyttöjen kanssa aatonaattona Prismassa, ja todettiin, että kinkut on loppu.

Olisi siinä ollut sellainen 11 euroa kilolta maksava ekoluomuhyperkinkku, jota pyörittelin, ja mietin maksaako kinkusta satasen, vai vietämmekö joulua ilman kinkkua.

Kumpikin vaihtoehto tuntui yhdentekevältä, sillä armas siippani kertoi samalla, kun tarkistin hänen toivekirjailijansa nimeä, että vauva oksentaa kaiken, mitä hälle saa juotettua.

Sekin vielä. Ei siis riittänyt, että kolme viikkoa on joku ollut sairaana.
Aamulla nousi vauvalle kuume, ja nyt se oksentaa.

Sitten välähti,  että soitan oman kylän S-markettiin, josta kerrottiin, että monenlaista kinkkua on vielä myytävänä.

Hiukan epäluuloisena nostin varmuuden vuoksi kyytiin pari valmista kilon pukkukinkkua ja koitin miettiä miltä sinappi maistuu tuollaisen päällä jouluaattona.


Myyjä pyöri S-marketissa sopivasti kinkkuhyllyjen luona inventaariopiipparin kanssa ja heitin hälle, kun kerta kello oli jo varttia vaille yhdeksän,  ja oli aatonaattoilta, että kai myyt nuo jo puoleen hintaan?

Ei. En voi antaa.

Sitten hän alkoi ihmetellä, että vakuumi on auennut.

- No hyvä. sittenhän se on puolen hinnan kinkku.

Myyjä hymyili.
- En saisi myydä tätä ollenkaan.

- Juu no sepä sattui mukavasti. Voin kyllä huolehtia sen roskiin.

Sitten myyjä jo nauroi.
Pian kinkussa oli keltaiset tarrat.

Ai että hymyilytti. Saatiinpas kinkkua tänäkin jouluna!

Tonttujen touhua

Kiitos vaan Tokmannin Pepsitölkit ja Lidlin jäätelötoimittajat, viimeistelitte Pirpanoiden työmotivaation.

Aiemmin olin ominut sen itselleni. Lapsuuskodissa, ja oman perheen perustettuanikin. Saunan siivoamiseen liittyi paljon muistoja koko elämäni ajalta.

Itsekästähän olisi pitää niin mukava homma aina vain itsellään, ja ajattelin suoda joulusaunan siivoamisen ilon myös Pirpanoille. Asiaa oli valmisteltu monta päivää ja vihdoin sovittu, että perjantaina koulun jälkeen porukalla siivotaan.

Hommaa vähän ennakointiin jo edellisenä päivänä,  pojat sai kerätä shampoot, pyykit ja kaiken mahdollisen koreihin.

Perjantai koitti ja jo soi puhelin yhden kieppeillä - saanko tulla teille?
- No muuten kyllä, mutta me ollaan muksujen kanssa sovittu,  että tänään siivotaan sauna.
- Ei se mitään,  mää haluun siivota teidän juu kanssa!
- No sitten passaa.

Niin alkoi riemunkiljunta puhelimen toisessa päässä ja pian sain seitsemäm uikkaripukuista saunansiivouskaveria aloittamaan uurastuksen.

Palkaksi oli sovittu ikiomat Pepsitölkit ja jätskiä.

Etsittiin harjoja, rättejä ja pesuaineita.

Sovittiin, että ei loorata lämmintä vettä koko varaajaa tyhjäksi, vaan aloitellaan kylmällä vedellä, joka meillä ei maksa mitään.

Eipä aikaakaan,  niin joku jo roiskasi toisen päälle vettä ja kiljuminenhan siitä alkoi.

Joku oli saanut paremman harjan ja toinen suihkutteli toisen mielestä liian pitkään ja se toinen olisi jo halunnut läträtä letkulla.

Kehotin laittamaan pesuvettä ammeeseen, niin hupskeikkqa, yksi jo siellä uikkarisillaan harjoittelee avantokautta varten.

Siitä se taas kiljuminen yltyi,  kun ei toisille passannut, että pesuvedessä istuu poika. Vaikea siinä on rättiä pestä.

Kohta lorautin ammeeseen hiukan pesuainetta, ja nimesin sen myrkkyvedeksi. Niin loppui uimatouhu, kaikkihan sen ymmärtävät,  ettei myrkkyvedessä kannata uida.

Sattui sitten ääni toiselta puolelta taloa kehoittamaan minut loikoil... ei kun ruokkimaan vauvaa, ja jätin tehoseitsikon saunaan.

Pian joku jo jotakin kantelemaan ja minä antamaan jäätelövaroituksia. Jos touhu jatkuu, ei jäätelöä.

Sain vauvan syötettyä ja kiiruhdin siivoajia paimentamaan.
- Minä olin siinä ensin.
- Ei kun minä
- Mee kauemmas nyt siitä
- Elä töni nyt mua...

Ja pian jo toinen itkua vääntää - ja minä ihmettelemään,  että mistä on kyse?

Siitä, kumpi heistä saa kaivaa moskaa lattiakaivosta!

Anna mun kaikki kestää!!!

Kyllä olen kuullut,  itseasiassa istuessani Gordonin perheviestintäkurssilla, että terveet lapset riitaantuvat noin vartin välein.
Sitö olen mielessäni pohtinut ja jakanut sen kymmenellä...  Ja laskenut välillä minuutteja,  että näin, juuri näin terveet lapset toimivat.

Gordonin mukaan eivät edes riitele, vaan heille tulee tarveristiriitoja.

Siis että noilla kahdella on tappel... tarveristiriita siitä kumpi saa siivota lattiakaivosta moskaa.

Kaivoja oli onneksi neljä, ja hyvin riitti kaikille moskankaivamista. Joku halusi tehdä sen kumihanskat kädessä, toinen nautti siivoamisen ilosta paljain hanskoja.

- Jee tää on ihanaa, huuteli se kaveri aina välillä, ja piti fiilistä yllä.

Kohta keksi vanhin, 10-vuotias, laittaa jalkojen alle kaksi hankaussientä ja saippuaa,  ja alkoi luistella. Toiset matkivat.
Kohta seassa teki piruetteeja se,  joka haluaisi alkaa harrastaa taitoluistelua.


Pian oli pesty lattiat, seinät, lauteet, ammeet, kauhat ja vadit, putsattu lattiakaivot ja iloittu siististä saunasta ja pesuhuoneesta. Kelpaisi tässä jouluna saunoa.

Loppuun pieni mainos: jos haluat väriä elämään,  tai siistit pesutilat, ota yhteyttä Päällikköön ja Pirpanoihin. Me hoitelemme homman.

Tavaravirta

Jotkut tietenkin siivoavat joka päivä kaappejansa. Eivätkä tee siitä sen kummempaa numeroa.

Toisin kuin toiset, esimerkiksi minä.
Nimittäin tästä kuuden viikon kaapinsiivouskohtauksesta tietää nyt muutama sata facekaveriani, kaikki läheiset ystävät, blogin lukijat, äiti, sisarukset ja heidän puolisonsa, ja ties ketkä vielä! Ai niin... Siis osansa siitä on tietysti saanut rakas puolisoni ja kaikki lapsemme.

Parasta on ollut se, että monesta suunnasta olen saanut kannustusta.
Ehdottomasti mukavinta on ollut kuulla, miten siivousinto on flunssan tavoin tarttunut, ja moni on tullut sanomaan, että on saanut postauksista virtaa oman kotinsa siivoamiseen.

Ihan huippua. Että minä tartutaan siivousintoa. Minä.  Kaappisiivouksen esikuva ja motivaattori.  Jes. Kaikkia uusia ulottuvuuksia tämä viides vuosikymmen tuokin tullessaan.

Tiedä, vaikka saisin tästä itselleni ammatin. Kaappien siivoaja. Siivousmotivaattori. Ammattiraivaaja.

Tänään en kuitenkaan tiennyt miten päin olisi hyvä olla.

Siinä samalla,  kun siivoilin viimeisiä hyllyä kodunhoitohuoneestamme, ja selkkasin lähes loputtomantuntuisia lastemme vaatevuoria, eräs kuoromme pirtsakka altto kertoi saaneensa siivousviiruksen ja kiitteli tartunnasta - ja osoitti runsaan kiitollisuutensa tuomalla meidän muksuille neljä laatikollista vaatteita.
- Ajattelin, että kun olet vauhtiin kerta päässyt  vauhtiin, niin voit sitten samalla käsitellä nämä meidänkin lasten vaatteet.

Oih kiitos. Olen sanaton.

Sen lorun loppu

Siellä me oltiin koulun myyjäisissä myyntipöydän takana tyttäreni kanssa ja ihailimme piparkakkutaloa, jonka oli taiteillut luokan näppäräsorminen tyttö.

Kauan sitä katselimme ja viimeisten minuuttien aikana sen sitten nappasin mukaamme.

Paljon tarttui muutakin jouluksi, viimeisten minuuttien aikaan useiden luokkien myyntipöydissä oli kaikki puoleen hintaan. Ei vitosen taatelikakkua raski jättää ostamatta.

Iltaruuaksi ostettiin loput puurot ja sopat, ja soppa-astiakin, kun ei muuten olisi sitä saatu kuskattua.

Kaikille riitti kantamista autoon. Iloisesti siinä jutusteltiin, kunnes

se piparkakkutalo vain yhtäkkiä sujahti sellofaanien välistä maahan!

Että sitten harmitti. Että miten voi talo pudota.  Miten se voi olla mahdollista?


Kävelin autolle ja pakkasin ostoksia.

Aloin jäsennellä ajatuksiani.
Oikeastaan piparkakkutaloa me ei oltu tänne tultu ostamaankaan.
Koko talo oli yleensäkin tehty tytön luokan myyjäisiin rahan keruuta varten - ja sen tehtävän se oli tehnytkin. Lisäksi talon leipoja oli oppinut paljon sitä tehdessään.

Lisäksi... Jos olisin sen meille kotiin asti vienyt, niin ressihän siitä olisi tullut.  Koko ajan olisi pitänyt sitä vahtia, ettei jonkun pienet sormet käy sitä närppimässä.
Sitten kuitenkin, kun olisin ollut hetken pois kotoa, olisi joku taittunut siitä palan ja ollut salaa hiljaa, ja kohta mua olisi alkanut suututtaa koko piparitalo...

Että oikeastaan paljon parempi,  että meni mokoma talo rikki.

Ja vielä...

Jotta voi oppia kantamaan piparkakkutaloa, pitää saada harjoitella piparkakkutalon kantamista. Vasta aikuisena tietää miten vaikeaa se on.

Autossa, siinä liikenneympyrän kohdalla, kun se litran riisipuurokuppi kaatui penkille, alkoi jo hiukan ärsyttää,  mutta siitä en kirjoita eri juttua ;)

Aarteita

Viidennen siivousviikon alussa honmani oli edennyt keittiön viimeisin kaappeihin, löysin aarteita.

Tämä paperi löytyi jääkaapin päältä, ja muistuttaa taannoisesta keskustelusta rakkaan tyttäreni kanssa. Hän nimittäin halusi jotain kallista, jota me taas emme halunneet ostaa.

Kerroin hänelle mitä kaikkea minä haluan. Kyllä minäkin osaan haluta.

Tämä aarre sai suuni hymyyn. On meillä ennenkin siivottu.  Tainnut tulla joku keskeytys, kun rätti löytyi hyllyltä kuivuneena.

Ehkä aloin pyyhkiä pölyjä hyllyltä ristiäisten aikaan, kun nostelin juhlakuppeja alas ja hylly tyhjeni.

Tämä pussukka löytyi jääkaapin päältä myös.  Sen toi kuopuksemme kummitäti terveisinä äidiltään, joka oli käynyt Karnaluksilla ostoksilla. Tämä pussi lisäsi vauhtia siivoukseen, sillä olen päättänyt,  etten ompele mitään ennen kuin kaappikierros on valmis.

Tämä kortti on muisto  viimeisestä työpaikastani. Sen antoi ystäväni,  jonka kanssa jaoimme mukavia hetkiä. Kiitos niistä. Laitan kortin maustekaapin oveen ilahduttamaan.

Paras aarre löytyi keittiön yläkaapista. Sopivasti hetki ennen ansaittua tekohetkeä. Lempisuklaata, jonka olemassaolon olin unohtanut. Eipä olisi voinut somemmin sattua.

Keittiö tuli valmiiksi. On tämä vaan mielettömän hienoa...

Korianteria

Kaappien siivous eteni maustekaappiin. Sinne, mistä useimmiten käytän mustapippuria, leivinjauhetta ja vaniljasokeria.

Ehkä viimeksi kävin mausteet läpi silloin, kun 2006 tähän kotiimme muutettiin. Löysin maustepusseja, joissa parasta ennen oli 2/2007.

Ei se tosiaan viimeinen käyttöpäivä ole, mutta ei ne enää tuoksuneet miltään.

Keittiöön sipsutteli avukseni pikkuinen tonttu,  jolle ei ollenkaan uni maistunut.
Unohdin hetkeksi äitimäisen tärkeyden, ja lupasin pikkutontun tulla avukseni, vaikka oikeasti olisi pitänyt olla jo omassa sängyssä.

Mukavasti tyhjeni siistiin maustepurkkiin kaikki kuusi avattua kardemummapussia ja 12 kardemummaputkea.

Pikkutonttu näppärästi kuivaili pestyjä mausteastioita ja samalla maisteli kaikkea.
Hyvähän se on ihmisen tietää, miltä maistuu inkivääri, rosmariini, rakuuna tai valkopippurijauhe.

Välillä kuului iloinen aivastus, kun maustepusseista pölähti tuhti tuoksu.

- Äiti saanko kirjoittaa tähän muskottipähkinä?

"Et missään tapauksessa. Minä haluan,  että niistä tulee siistit, ja ne on kirjoitettu kauniisti", ajattelin mielessäni, mutta vastasin: "Ilman muuta, tuossa on tussi ja teippi".

Ja tonttu alkoi kirjoittaa onnellisena M U S K O T T I P Ä H K I N Ä.
Siellä on neidin kirjoitukset muistona yhteisestä, mukavasta hetkeatämme.

Siinä vaiheessa,  kun löysin kolmannen pussin korianteria,  aloin ihmetellä päätäni. Mitä ihmettä olen tällä ajatellut tehdä? Miten olen ostanut sitä monta kertaa?  Kolme pussia ei selity silläkään, että kun reilu 17 vuotta sitten yhdistimme maustekaappimme, olisi molemmilla ollut omat korianteripussit.

Mitä sinä teet korianterilla?

Siivouspuuhissa

Jos tällainen määrätietoinen jokapaikan koluaminen olisi tässä mökissä jotenkin tavallista, tästä ei tarvitsisi tehdä näin suurta numeroa.
Mutta tämä on niin omituista ja uutta.

Ensimmäisen viikon lopulla laskin siivottuja kaappeja siipalleni, ja siinä samalla hehkuttelin, että ai että tästä tulee niin hyvä mieli. Siis ymmärrätkö kuin onnellinen olen?

Sieltä läppärin takaa kuului:
- No varmasti.  Tuleeko yhtä hyvä kuin ompelemisesta?

Hetken pohdin ja mietiskellen vastasin, että en tiiä... Ehkä jopa parempi!

- No sittenhän sun kannattaa aina vaan siivota!

Ei. Ei kuitenkaan niin hyvä mieli!

Toisen viikon päätteeksi ymmärsin, etten ikinä saa tätä urakkaa valmiiksi, ellen saa kaveriksi tuota rakasta puolesta puolisoani.
Yksi watsappi riitti ja niin lupasi siippani. Liekö ymmärtänyt urakan suuruutta? Vai olikohan niin, että siistit kaapit kiehtovat häntäkin?

Kolmas viikko meni arkieteisessä.
Samalla katsottiin jokaiselle sopivat luistimet, kumpparit, toppapuvut, takit, toppakengät,  vähän paremmat kengät, hanskat pipot yms. ja ostettiin kaupasta uusia.

Tiistain perinteiseen miesten avantosaunaan menon rakkaani perui - siivoan.

Kun urakka seuraavalla viikollakin vaan jatkui, ja armaani perui avantoreissun toistamiseen, oli ystävän jo vaikea ymmärtää.
Kai joku säälintapainen valtasi mieheni avanto- ja hirvikaverin, kun työpäivästä rentoutumisen sijaan mieheni ilmoittikin siivoavansa vaimonsa kanssa kaappeja, ja tämä ystävä ehdotti:
Eikö nyt olisi hyvä järjestää talkoot,  niin saataisiin sinut taas uimaan!
Ai mikä idea. Että vaikka koko metsästysseura tulisi tänne.
Minä vain jakelisin rättejä ja hommia. Keittäisin kahvia ja paistaisin piirakkaa.

Sillä välin metsämiehet tuhoaisivat kaiken turhan (=ei erätouhuihin tarvittavan?) kaapeistamme ja pyyhkisivät pölyt ja samalla puhuisivat mukavia muistellen menneitä ja suunnitellen tulevia hirvireissuja...

Ilman metsästysseuraa on kuitenkin saatu jo siivottua neljän viikon aikana:
- 7 makuuhuonetta (joista yksi mun työ-/ompeluhuone, josta tehtiin uusi nukkumahuone)
- 20 luukkua keittiöstä
-2 olohuoneesta
- Arkieteinen
- Porrasalusvarasto
- Tekninen tila
- Weskin kaapit ja laatikot
- Tuhottu muutama jätesäkkirulla

Se tunne, kun tietää, että

 noiden huoneiden joka ikinen mutka on käyty läpi niin, että yhtään hamahelmeä, repaleista Aku Ankkaa, pistaasipähkinän kuorta tai mitään muutakaan turhaa ei ole missään nurkassa.
SE tunne auttaa jatkamaan urakkaa viidennenkin viikon alkaessa.

Vaikuttava kohtaaminen

Siinä hän istui pirteänä ja hyväntuulisena.
Kertoi, että joka vuosi marraskuun alussa hän aloittaa - ja siivoaa koko talon joka ikisen kaapin ja laatikon.
Kun kaikki on käyty läpi, hän palkitsee itsensä.
Joskus lapset auttavat. Joskus ei.

Katselin häntä kauhuissani.
Järjetöntä. Mieletöntä. Käsittämätöntä... Voiko tuo olla totta?

Sitten aloin ihailla. Mikä tarmonpesä. Taitavan emännän esikuva.  Tehopakkaus. En keksi sanoja hänen ansaitsemaansa kunnioitusta osoittamaan.

Hiljaa mietin, että ei tuohon olisi ikinä.

On kuitenkin sanottu,  että itse istun päämääriin pääsemisen päällä.
Jos oikeasti haluaa jotain, sen voi saada.

Sitten minä päätin näyttää itselleni, hiukan puolisolleni - ja ihan vähän koko maailmalle, että kyllä se minäkin saan yhden talon kaapit ja laatikot siivottua!

Aloitin oleellisella. Laskemalla urakan. Kaappeja ja laatikoita on talossa:

Makuuhuone 1, 6 ovea, 6 laatikkoa
Mh 2, 8 ovea, 4 lipaston laatikkoa, lisäksi 16 lokeroa Ikean avohyllyt ja 4 Sovellan laatikkoa
Mh 3, 4 ovea, kirjahylly, jossa 3 hyllyä
Mh 4, 8-lokeroinen avohylly, työpöydän kaappi ja 4 laatikkoa
Mh 5, pulpetti,  kirjahyllyn 2 hyllyä
Mh 6, 6 ovea, 8 laatikkoa, kirjahyllyn 6 hyllyä,  lipaston 2 laatikkoa
Mh 7, lipaston 2 laatikkoa, 8-lokeroinen avohylly,  2 ovea
Arkieteinen, jossa ulkovaatteet (vastaa n. 20 luukkua)
Keittiössä 23 laatikkoa, 17 kaappia.
Veskissä 2 kaappia ja 6 laatikkoa.
Olohuoneessa kirjahyllyjen laukkuja ja kaappeja yhteensä 22
Lisäksi kodarissa kaapin ovia 20 ja avohyllyjä 14.
Vieraseteisessä ovia 4. Ja eteisessä liukuovikaappi 3, sekä lipasto, 6 laatikkoa.

Yhteensä 234.

Sitten minä aloin siivota, järjestellä, pyyhkiä pölyä - ja hävittää tavaroita!