Translate

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kinkkukaupassa


Siellä me oltiin tyttöjen kanssa aatonaattona Prismassa, ja todettiin, että kinkut on loppu.

Olisi siinä ollut sellainen 11 euroa kilolta maksava ekoluomuhyperkinkku, jota pyörittelin, ja mietin maksaako kinkusta satasen, vai vietämmekö joulua ilman kinkkua.

Kumpikin vaihtoehto tuntui yhdentekevältä, sillä armas siippani kertoi samalla, kun tarkistin hänen toivekirjailijansa nimeä, että vauva oksentaa kaiken, mitä hälle saa juotettua.

Sekin vielä. Ei siis riittänyt, että kolme viikkoa on joku ollut sairaana.
Aamulla nousi vauvalle kuume, ja nyt se oksentaa.

Sitten välähti,  että soitan oman kylän S-markettiin, josta kerrottiin, että monenlaista kinkkua on vielä myytävänä.

Hiukan epäluuloisena nostin varmuuden vuoksi kyytiin pari valmista kilon pukkukinkkua ja koitin miettiä miltä sinappi maistuu tuollaisen päällä jouluaattona.


Myyjä pyöri S-marketissa sopivasti kinkkuhyllyjen luona inventaariopiipparin kanssa ja heitin hälle, kun kerta kello oli jo varttia vaille yhdeksän,  ja oli aatonaattoilta, että kai myyt nuo jo puoleen hintaan?

Ei. En voi antaa.

Sitten hän alkoi ihmetellä, että vakuumi on auennut.

- No hyvä. sittenhän se on puolen hinnan kinkku.

Myyjä hymyili.
- En saisi myydä tätä ollenkaan.

- Juu no sepä sattui mukavasti. Voin kyllä huolehtia sen roskiin.

Sitten myyjä jo nauroi.
Pian kinkussa oli keltaiset tarrat.

Ai että hymyilytti. Saatiinpas kinkkua tänäkin jouluna!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti