Jotkut tietenkin siivoavat joka päivä kaappejansa. Eivätkä tee siitä sen kummempaa numeroa.
Toisin kuin toiset, esimerkiksi minä.
Nimittäin tästä kuuden viikon kaapinsiivouskohtauksesta tietää nyt muutama sata facekaveriani, kaikki läheiset ystävät, blogin lukijat, äiti, sisarukset ja heidän puolisonsa, ja ties ketkä vielä! Ai niin... Siis osansa siitä on tietysti saanut rakas puolisoni ja kaikki lapsemme.
Parasta on ollut se, että monesta suunnasta olen saanut kannustusta.
Ehdottomasti mukavinta on ollut kuulla, miten siivousinto on flunssan tavoin tarttunut, ja moni on tullut sanomaan, että on saanut postauksista virtaa oman kotinsa siivoamiseen.
Ihan huippua. Että minä tartutaan siivousintoa. Minä. Kaappisiivouksen esikuva ja motivaattori. Jes. Kaikkia uusia ulottuvuuksia tämä viides vuosikymmen tuokin tullessaan.
Tiedä, vaikka saisin tästä itselleni ammatin. Kaappien siivoaja. Siivousmotivaattori. Ammattiraivaaja.
Tänään en kuitenkaan tiennyt miten päin olisi hyvä olla.
Siinä samalla, kun siivoilin viimeisiä hyllyä kodunhoitohuoneestamme, ja selkkasin lähes loputtomantuntuisia lastemme vaatevuoria, eräs kuoromme pirtsakka altto kertoi saaneensa siivousviiruksen ja kiitteli tartunnasta - ja osoitti runsaan kiitollisuutensa tuomalla meidän muksuille neljä laatikollista vaatteita.
- Ajattelin, että kun olet vauhtiin kerta päässyt vauhtiin, niin voit sitten samalla käsitellä nämä meidänkin lasten vaatteet.
Oih kiitos. Olen sanaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti