Käypä huviksesi teidän eteisessä laskemassa monetko kengät
siellä on?
Minä en viiti. Sen tiedän, että niitä on liikaa.
Kesällä siivosin varastoa, ja parittomia kenkiä oli pahvilaatikollinen.
Kesällä siivosin varastoa, ja parittomia kenkiä oli pahvilaatikollinen.
Meillä äiti tykkää kengistä eniten. On monen fiiliksen
korkokenkää, lenkkaria, jumppakenkää, juhlakenkää, kotiläppänää, crocsia,
kesäkenkää, talvikenkää, nilkkuria ja saapasta, avantokenkää, pitkän
kaupunkireissun kävelykenkää ja kaikenlaista.
Kengät on mukavia. Varsinkin, jos ne on hyvät jalkaan. Ja jos ne on hyllyllä hyvässä ojennuksessa.
Kengät on mukavia. Varsinkin, jos ne on hyvät jalkaan. Ja jos ne on hyllyllä hyvässä ojennuksessa.
Jos jokaisella meidän perheen jäsenistä olisi vaikkapa vaan
crocsit, lenkkarit, paremmat kesäkengät, kumpparit, yhdet juhlakengät,
talvilenkkarit, talven siistimmät kengät, monot ja luistimet, varastossamme
olisi noin sata kenkää. Sattuu kuitenkin olemaan niin, että kenkiä on enemmän.
Jonkin verran kenkiä menee suoraan seuraavalle, mutta on
niinkin, että joitakin kokoja tarvitaan kolmet aina yhtä aikaa ja sen
seurauksena joutilaita välikokojakin on ihan liikaa.
Tänään meillä oli kenkien kierrätyspäivä. Keli viileni.
Crocsit laitettiin eteisestä pyörimästä teknisen tilan hyllylle hiihtolomareissua odottamaan.
Kumppareissakin palelee ja lenkkarit on aika äkkiä märät, eivätkä riitä
lämmittämään aamukohmeisia lapsia.
Meidän perheessä isä on ylin pahvilaatikkovastaava. Tai ei hän
kyllä sellaista titteliä ole ennen tätä juttua itse kuullut, mutta hän on tuossa
varastohommassa mestari. Minulla jäisi puolitiehen. Saisin ehkä kenkälaatikot
siihen oven eteen tukkeeksi. Tai tuohon kodinhoitohuoneen ovelle. Sitten
lähtisin jo muihin hommiin.
Isä haki siis kenkäbanaanilaatikot. Koko perhe huudeltiin koolle,
siihen olohuoneen pehmeän maton ympärille. Siellä ne oli touhuissansa kaikki ympäri taloa.
Auottiin porukalla laatikoita. Oli riemua ja intoa!
Oli kengät, joita moni havitteli. Hyvän näköiset. Oli kenkiä, jotka ei kellekään kelvanneet.
Yksi neideistä oli kasvanut niihin ihaniin hopeakimallekenkiin,
joista toinen oli kasvanut ulos. Se toinen katseli niitä haikeana. Ne ihanat
hopeankiiltävät välikausikengät toivat muistoihin myös ne jo edesmenneet kengät,
jotka oli kullan väriset. Neiti oli kävellyt ne loppuun, vetskari repsotti ja lopulta
äiti oli heittänyt ne roskiin. Muisto kirveli vieläkin. Ne kengät. Ne oli
ihanat.
Se nuorempi, joka sai nämä ehjät hopeankiiltoiset, näytti
onnelliselta.
Kuopus istui äidin sylissä mustalla kulmasohvalla
nipistelemässä äidin poskea. Välillä hän konttasi kenkälaatikoiden seassa ja
purki laatikoista kenkiä lattialle.
Isi mittaili toisella sohvalla poikien varpaita.
Yhdelle ei passannut mitkään kengät.
Kun touhua oli pidetty vähän aikaa, osa lapsista hävisi ja
homma pysähtyi. Piti oikein ärähtää, että nyt on tämä kenkätouhu, ja nyt ei
lähetä mihinkään.
Harmittihan se yläkerrasta asti könytä takaisin kenkiä
ihmettelemään.
Yksi pikkuinen kuskasi äidille kaikki pienet kengät ja hoki:
- nää on ”Leeville” yvät. Ja jatkaa laatikkojen purkamista,
ja taas tiedottaa
- Nää mattuu mulle. Nää mattuu mulle. Äiti nää mattuu mulle.
- Varmasti mattuu, lupailee äitikin ja hymyilee mielessään
klonksuvia kenkiä katsellen.
Pian joku isoimmista on saanut kokeilut suoritettua ja mutisee
itsekseen:
- Mää oon ihan ylityytyväinen näihin mitä mulle löyty… Ja
vielä jatkaa:
- Äiti. Saankö nyt mennä? Ja vielä tarkistaa
- Siis jos mää nyt meen, niin ethän huuda mua enää tänne
takaisin.
Yläkertaan on ärsyttävä kiivetä, jos kohta pyydetään
takaisin.
Tietenkin joku nousee myös sohvalle seisomaan, ja saa äkkiä
komennon istua alas.
Se vanhin poika, jolle on ostettu viime kevään
alennusmyynnistä uudet kengät, havittelee tietysti niitä, mutta äiti ei vielä
suostu. Ei sitten millään.
Ja selittää, että kun kengät kastuu ja kuivuu ja kurautuu ja
pestään ja kuivuu, niiden lämpimyys häviää. Että kyllä sinä vielä ne kengät
saat, kunhan tulee kunnon talvi. Ehkä joulun aikaan. Ja tämä pikkumies katsoo
nappisilmillään:
- Äiti. Onko joulun jälkeen kylmä?
Äiti vakuuttaa, että joulun aikaan alkaa olla niin kylmä,
että saat ne uudet kengät.
Kun koko porukan kenkäkohtaus alkaa olla ohi, istuu yksi
pieni mies sohvalla naama väärin päin ja mököttää.
Kaikki. Ihan kaikki kengät on tyhmiä. Ei auta selitykset
eikä maanittelut. Tämä nuori mies ei kelpuuttanut mitään kenkiä. Kaikissa oli
jotain vikaa. Isi mittaa pohjallisia, vertaa kenkien pohjia ja jalkoja. Kaikki
tyhmiä. Liian isoja tai pieniä.
Semmoista on Pirpanoiden kenkätouhu. Huomenna on vuorossa toppatakit
ja puvut.