Hoitotahto

Kerron sen nyt, kun vielä kykenen. Että sitten tiedätte, kun asia on ajankohtainen. 

Että siksi tähän on tultu.

Ihan varmasti olen vapaaehtoisesti Päällikkö. Koen sen tehtävän valtavana siunauksena. Ihan itse, jos saisin valita, millainen elämäni on juuri nyt, se olisi juuri tällainen.

Silti. Silti tunnearsenaalissani on myös jotain sellaista, mitä sanotaan turhautumiseksi ja kyllästymiseksi.

Se tulee silloin, kun on juuri saanut jonkun nurkan siivottua, niin jo on sillä aikaa toisessa päässä taloa on pommi räjäytetty. Tai illalla, jos ajattelee menevänsä nukkumaan ja aukaisee onnellisena makuuhuoneen oven, ja kas – peittoja ei näy missään ja kompastut niihin sängyn vieressä kävellessäsi – ja niissä ei ole edes lakanoita. Kuka lie tarvinnut mihin lie? Nukkuu kaikki peittovarkaaksi epäiltävät.

Tai käyn lakanakaapilla, ja iloitsin päivällä siitä miten omatoimisia lapseni olivatkaan... 

ja tajuntaani aukeaa, että lakanakaapista on tullut Niagaran putous kaikkine kuohuineen.

Tai juuri silloin, kun sain ompeluhuoneesi kirjahyllyn järjestettyä ja illalla oli aikomuksena vain viedä sinne lisää kankaita, niin huomaat, että kas kas – kaappi on hävinnyt.

Totta on kyllä sekin, että oli sovittu, että se kyseinen kaappi siirretään toiseen huoneeseen. Ja sen toisen huoneen haltija on saanut siivottua huoneensa ja tehnyt siitä ihanan.

Mutta oli sovittu, että ENSIN ostetaan mulle uusi kaappi ja SITTEN siirretään vasta se metrin leveä komero, joka oli täynnä kankaita, kaavalehtiä, askartelutarvikkeita, puikkoja, virkkuukoukkuja, laminointikone, kierresidontareiítin, ja mitä tuollainen metrin korkuinen kattoon asti kaappi voi ompeluhuoneessa sisältääkään – ne KAIKKI oli siinä ompeluhuoneen lattialla epämääräisissä kasoissa – ja minulta odotetaan, mitäpä muutakaan, kuin että menen sinne kaappivarkaan huoneeseen kehumaan, kuinka siistiksi hän on huoneensa siivonnutkaan, ja kuinka iso tyttö hän onkaan, ja kuinka valtavan kauniisti ja tyylikkäästi nuo kaikki tavarat on nyt järjestetty.

Ehkä kuitenkin silloin tunnen oloni  kaikkein itsekkäimmäksi, kun kylpyhuoneessa etsin hammasharjaani, ja mielessäni raivoan, että minkä takia mulla ei ole tässä talossa MITÄÄN OMAA?

Että onko ihminen perimmiltään niin epäsosiaalinen, että alkaa hetkellisesti inhomaan sitä kämppäkaveria, joka on varastanut MINUN hammasharjani? 

Ja jos sitten etsintöjeni päätteeksi sen jostain löydän, mieleeni nousee omituisia epäilyksiä siitä, että mitä kaikkea sillä harjalla on voitu tehdä, ja sen vihdoin löytyneen hammasharjan käyttö alkaa tuntua varsin epämiellyttävältä.

Niin sitä minä vaan toivon, että jos sitten aikanaan olen niin huonokuntoinen, että asetun asumaan johonkin, missä joku voi minua auttaa päivittäisissä asioissa…

Pyydän siis silloin, että ette päivittele, jos toivon käyttööni kahdeksaa hammasharjaa, tai lukittua hammasharjakaappia, sillä siihen on ihan omat syynsä.

Antakaa vaan sitten se kaappi.