Translate

tiistai 9. joulukuuta 2014

Pirpanoiden synttärit

Lapsiasiavaltuutetun blogikirjoitus rohkaisi jatkamaan aiheesta.
Kiitos hänelle keskustelun avauksesta!

Pirpanoiden äitinä miellän synttärit tärkeäksi, jokavuotiseksi huomaamisen hetkeksi - jokaisella lapsella on oma päivä, milloin on syntynyt.
Silloin voi muistella lapsen ainutlaatuisuutta, syntymän ja elämän alkutaipaleen hetkiä. Katsella vanhoja valokuvia ja huomata kuinka ihana lapsi hänestä on kasvanut! On hienoa ihmetellä lapsen kanssa sitä, miten paljon hienompaa on olla juuri niin vanha, kuinka vanha hänestä on tullut juuri tänään!

Lapsen kummit tai isovanhemmat on mukava kutsua kylään ja huomata lasta - ja saada perheen läheisiä ystäviä kylään. Liian vähän muutenkin tulee kyläiltyä.

Mukava tapa on myös juhlistaa synttäreitä koulukavereiden kanssa.
Synttärit saa välillä piirteitä, joita me aikuiset voisimme hiukan tarkemmin miettiä.

Synttärilahja on mukava viedä sankarille, mutta onko niin, että lahjaan menevä raha tulee jollekin esteeksi juhliin osallistumiselle?

Itsekin voi tehdä jotain. Voi tehdä myös kortin, vaikka aanelospaperille johon leikkaa ja liimaa mainoksista kivoja kuvia. Itse tehty kortti on osoitus sankarille, että olen odottanut tätä juhlaa ja ajatellut sinua!

Rahalahja on tietysti mukava, mutta äitinä tuntuu joskus hurjalta, jos lapsi saa sitä paljon.
Ymmärrän, että kaikissa perheissä ei tarvitse miettiä, paljonko lasten synttärilahjoihin menee rahaa - mutta pn perheitä, tilanteita ja kuukausia, jolloin eurot on laskettava tarkasti.

Rahalahjojen summat aiheuttavat vertailua. Haluanko sitä, että lapseni ystävyyttä arvotetaan synttärilahjan suuruudella? Voisinko ohjata lapseni kaveritaitoja muuten, kuin suurta seteliä heilauttamalla?

Synttäreiden aikana saattaa olla ohjelmana ongintaa.  Sekin on varmasti ihan hauskaa.
Mutta joskus ongintalahjoja katsellessa ihmettelen ongintalahjojen hintalappua! Tarra ja tikkarikin on ihan jännää.

Synttäreiden aikana voi olla piilosta, sokkoa, lukea sadun, tai pelata jalkapalloa. Äiti tai iskä lasten kanssa.

Tietenkin on mukavaa ja helppoa, että synttäreille on valmiita pitopaikkoja. Silloin kiireiset vanhemmat pääsevät juhlien järjestelystä helpommalla, ja sehän on oikein mukavaa.

Kaikissa perheissä ei ole mahdollisuutta järjestää 300 € syntymäpäiväjuhlia! Meillä se tarkoittaisi 2700 € vuodessa lasten synttäreihin.
Jos jostain ne rahat löytäisinkin, en ehkä kuitenkaan haluaisi sellaista summaa niihin vuosittain laittaa.

On paljon paikkoja, joissa ikimuistoiset synttärit voi järjestää hiukan pienemmällä budjetilla.

Koulujen liikuntasalit, kunnan vapaa-ajan tilat, saunat, yms. ovat

Lapset ovat synttäreiltä palatessaan aina onnellisia - olivatpa ne olleet missä ja miten tahansa järjestettyjä. Iloisia ystävyyden hetkiä!

Lapsiasiain valtuutetun kanssa olen samaa mieltä siitä, että tärkeää on se, että luokasta / ryhmästä ei jätetä yhtä tai kahta pois.
Jos kalliimpi synttäripaikka rajaa vieraiden määrän niukaksi, on vanhempien velvollisuus miettiä ryhmän ulkopuolelle jääneitä lapsia.

Elämä on opettanut, että jos kutsuu luoka kaikki lapset, heistä kaikki ei pääse kuitenkaan.
Jos tuntuu, että omaan kotiin ei oikeasti ihan mahdottoman paljon väkeä mahdu, niin käytäntö on myös osoittanut, että synttärit viikonloppuna, tai kutsujen jakaminen vasta muutamaa päivää aikaisemmin voivat myös hiukan pienentää osallistujien määrää.

On tärkeä myös miettiä kellonaika, jolloin synttärit pitää, ja rajata aika väkimäärään suhteutettuna. 15 iloisen energistä poikaa saa synttäriäidin mehut puristettua jo puolessatoistatunnissakin. ;)

Jokainen lapsi on synttärihuomionsa ansainnut ainutkertaisella olemassaolollaan - me aikuiset päätämme osallistummeko luokkakavereiden synttärisyrjintään - ja luomme synttäreille raamit, jotka sopivat perheen budjetille.

Jos sitten ihan oikeasti tuntuu siltä, että haluaa pitää vain parin hengen synttärit, niin fiksua on jakaa synttärikutsut kouluajan ulkopuolella, ja sanoa omalle lapselle, että näistä ei tarvitse erityisesti huudella muille, juhliin kutsumattomille ollenkaan. Näinhän me toivottaisiin työpaikallakin.
Jos kaikki muut on menossa jonnekin, minne minua ei ole kutsuttu, on äärimmäiesn ikävä kuunnella toisten  juhlasuunnitelmia.

Eikä ole pienimmässäkään määrin noloa käyttää järkeä synttärikustannuksissa!
Pirpanan arvoa ja ainutlaatuisuutta ei mitata juhlien järjestelymäärärahoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti