Translate

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Päälliköt ja toivoton palapeli

Kyllä oli vaikeata. Paikalla oli 16 päällikköä, arjen sankaria.Vetäjä piilotti palapelin palat ympäri huonetta. Levitti, minne sattuu. Helppoihin ja vaikeisiin paikkoihin. Korkealle ja matalalle. Jotkut reilusti näkyviin ja osan paloista vähän piiloonkin.
Sitten se 40-palainen palapeli piti koota ryhmätehtävänä niin, että jolla on huivi silmillä, oli mykkä. Ja se, joka näki, ohjasi sitä sokeaa. Me pirpanapäälliköt oltiin pari.

Se toinen sai ensin huivin silmilleen ja aloin ohjata. Talutin häntä. Tuosta noin, tuosta tuonne. Juuri niin. Ei sinne, poika. Ei sinne. Varo hyvä ihminen. Tuonne päin.
(Voi että. Ei todellakaan noin!) Ota nyt tuosta ja laita käsi vähän tuonne päin. Nyt varovasti tuosta, laitoin käteni hänen hartioilleen. Ota vielä pari askelta. Nosta nyt oikea käsi ylös. Siinä hyllyssä se on. Hyvä.
Sokea, avuton, hidas, kömpelö, luottavainen, mutta niin tehoton ja saamaton oli ohjaukseni vastaanottaja. Kerättiin paloja, ja alettiin koota peliä huoneen lattialle.
Meistä puolet näki varsin kirkkaasti miten piti toimia.
Mutta se sokea ohjattavani siinä. Törötti vain, eikä tajunnut mistään mitään. Kun sitä ohjeisti, se ymmärsi väärin. Kun sanoin ”vähän oikealle”, teki liian vähän tai liian paljon. Kun kerroin, että palaa pitäisi vähän pyöräyttää, niin siinä samalla se sotki niitä, mitkä oli jo paikallaan. Kädet levällään, liian kaukana. Jalat tiellä. Ihan pihalla koko touhusta!

Puolessa välissä osat vaihtuvat. Huivi peitti silmäni ja sääntöihin kuului, että puhua ei saanut. Aloin saada ohjeita.

Tehtävä tuntui helpolta. Lasten isopalainen peli. Kulmapalat sopivasti paikallaan. Siinä hetkessä olin varsin motivoitunut. Halusin olla näppärä palapelinkokoaja. Halusin olla tehokas, saada paljon aikaan. Tehdä hyvin.

Mitä sitten seurasikaan?

Aloin saada ohjeita, joissa ei ollut tolkkua! Kun siirsin kättä, se oli väärä käsi. Kun nostin vähän, nostin liikaa. Tuo armas päällikköni turhautui minuun. Nauroikin mulle. Että en kelvannut hänelle. Alkoi tuntua, että olen aika tumpelo. Kömpelö. En muka usko ohjeita, vaikka mun mielestä vika oli ohjeissa. Minähän kyllä tein mitä vaan, kun oli hyvät ohjeet. Halusinhan niin kovasti tehdä sitä palapeliä, joka vielä äsken näytti kovin helpolta.

Ja että mulle naurettiin. Eikä siinä vielä kaikki. Tuli hetki, jolloin päällikkö ei enää viitsinyt antaa ohjeita ollenkaan, kun ei osannut. Ei tiennyt, mitä olisi sanonut, että olisi saanut minut toimimaan haluamallaan tavalla. Hermostui, turhautui ja lopetti! Ei uskonut minuun. Antoi toisten pelata ja odotti, että siitä se sitten valmistuu.

Siinä istuin ja muut pelasivat. Loksauttelivat paloja paikalleen – ja minun ohjaajani istuu sanaakaan sanomatta kyllästyneenä tolloon ohjattavaansa. Petyin. Turhauduin. Kyllästyin. Alkoi suututtaa koko päällikkö. Että kerta kaikkiaan et anna mulle tehtäviä. Et luota minuun. Annat asioiden vain olla… Toiset pelaavat, nauravat, saavat onnistumisen kokemuksia, ja minä istun, kun en osaa mitään. Heilutan käsiäni, pyydän uutta ohjetta. Auta!

Palapeli tuli valmiiksi, ja siinä hetken jo kuvittelin, että kokemukseni oli parilleni jotenkin outo. Että olin ihan varmasti saanut niin huonot ohjeet, että sellaisia ei voi edes olla koko maailmassa… ja että ja että nyt oli tässä kyllä kovasti keskustelemista…
Niin eikö jysäytä päällikkö sanomalla, että samat fiilikset.

Jälkikäteen, sen tunnemyrskyn jälkeen, tuo rakas päällikköni kertoi, että uusien tehtävien saamatta jääminen ei johtunut minusta. Oli toiminut siksi niin, että oli pitänyt ensin odottaa, että seitsemän muuta ohjattavaa saavat kädessään olevat palat loksautettua, ja sen jälkeen se pala, joka on vieressäni, menee sopivasti paikalleen. Ei kertonut silloin.

Kirjakaupat pursuavat kasvatuskirjoja. Lehdet kirjoittavat vanhemmuuden vaikeuksista. On tarjolla kursseja viestinnästä.
Ei kukaan ollut kertonut, miltä lapsesta tuntuu silloin, kun äiti antaa huonot ohjeet, hermostuu, nauraa ja turhautuu. Sinä iltapäivänä oli helppo tietää mitä on olla lapsi.

Olen äitinä huonomuistinen. Siksi kirjoitin


Rakas äiti.

Teen, juuri kuin tahdot.
Kerro selvästi mitä toivot.
Kannusta. Anna mahdollisuus tehdä uudestaan.
Jos teen edes vähän oikein, sano, että suunta on hyvä.
Ethän koskaan naura minulle, kun yritän parhaani. En tee virheitä tahallaan.
Kun turhaudut, pidä se omana tietonasi, etsi uusi tapa antaa ohje. Ethän ainakaan hermostu
Kerro minulle, jos tarvitset aikaa miettiä.
Turvallisinta on silloin, kun olet rauhallinen ja selkeä.
Luotathan minuun. Minä luotan sinuun. Ilman sinua en selviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti