Translate

tiistai 12. elokuuta 2014

Pikkujuttuja: Pirpanat ja Aika




Pirpana ei tiedä paljonko kello on. Eikä sitä, miten nopeasti tai hitaasti aika kuluu?

Kohta, sen jälkeen kun, vähän ajan päästä, joku kerta, oota vähän, nopeasti, en mää vielä, vartin päästä, tunnin kuluttua. Vuorotellen.
Me aikuiset joskus oletamme lapsilta liikaa. Unohdamme, kuinka ihanaa on olla tässä hetkessä vailla huolia. Pirpanalla on aikaa. Hän elää hetkessä. Aikuinen on jo myöhästynyt ja oppinut.
Pirpana nauttii siitä, että saa sukan niin, ettei se ole rutussa.

 Monta pientä arjen tilannetta helpottuu näillä vanhempien työkaluilla.

Vuoron odottaminen, aikataulun mukaan lähteminen, tylsän asian tekeminen, iloisen asian odottaminen, peliaika, jäähyaika, rauhoittumisaika, bussiin ehtiminen, vaatteiden pukemisen vauhdittuminen, aika minkä saa lotrata suihkussa. Tämä on yhtä aikaa koko elämä.



Viiden minuutin Tiimalasi. (näitä on vaikka mitä minuuttimääriä)
Tämä koviakokenut pelastaja on ostettu vuosia sitten. Sen kanssa on puettu vaatteita, odotettu, istuttu jäähyllä, vauhditettu legojen keruuta, katsottu milloin isi tulee...
Keinuttu vuorotellen uudella keinulla.

Joskus on tehty niin, että lapset saa "äitihoitoa" tiimalasin ajan. Se on sellaista, että otetaan kynsisakset, korvan putsaukset ja rasvaa... ja asiakas saa itse päättää mitä tehdään. Jonossa on riittänyt asiakkaita.






Munakellollakin voi tehdä monen asian helpommaksi. Munakellon huono puoli on meillä ollut se, että ne tahtovat mennä helposti rikki, ja kova ääni ärsyttää joitakin lapsia. Mutta kelle se sopii, niin näitä on vaikka minkälaisia. Jokaiselle löytyy hauska, eivät montaa euroa maksa.








Munakellon kehittyneempi versio on tällainen, jossa näkyy jäljellä oleva aika punaisena sektorina.





Järin suuri satsaus ei ole lapsen oma herätyskellokaan. Muutaman euron. Kylläpä sai äitikin levollisen yöunen, kun jätti kännykän keittiön latauspisteeseen, unohti watsapit ja facet, ja meni omaan sänkyyn. Aamulla kello nätisti piipitti äidin ylös. Lapsista sekin, joka halusi laittautua kauemmin, sai haluamaansa aamuaikaa enemmän kuin aamu-unisemmat vanhemmat.

Aamulla kellot tuodaan lipaston päälle, jotta pienet ei pääse niihin käsiksi.







Viisaritaulut.

Jos lapset ovat keskenään, ja pitää tietää mitä milloinkin tapahtuu, voi näihin helposti kirjoittaa, että tee läksyt, syö välipala, saat mennä koneelle jne...

Meillä nämä auttoi tokaluokkalaista hahmottamaan miten aamu etenee...

Tiettyyn aikaan herättiin, käytiin veskissä, puettiin, syötiin aamupala ja sitten siirryttiin pukemaan ulkovaatteita ja lähdettiin bussille. Neiti oli helpottunut, kun muutama aamu oli menty, ja hoksas, että ai näääinko tää menee...








Time Timer
Tämä on hyvä. Näitä on monta eri kokoista. Tuo on n. 20 cm korkea. 
Meillä tätä käyttää vaan vanhemmat. Joutuu muuten liian koville. Monta vuotta on kestänyt. Kannatti. Tästä kuuluu hento äänimerkki, kun aika loppuu, mutta sen saa kytkettyä pois, jos ääni ärsyttää.

Tätä käytetään monissa kouluissa oppituntien tai kokeiden aikana. Auttaisi myös kokouksissa ja muissa tilanteissa jaarituksia vähentäen, joissa on tietty aika käytettävänä. On helpompi istua paikallaan, kun tietää, että sillä on joku loppu.







Tässäkin yksi kätevä tapa visualisoida... Ei joka paikkaan voi kaikkea kelloarsenaalia raahata. Silti pitäis saada viesti perille. Käsi on aina mukana. Viisi minuuttia aikaa uida, sitten mennään...




Perheen yhteinen seinäkalenteri, jossa kunnolla tilaa kirjoittaa.






Pirpanan oma almanakka. Meillä kokeillaan tänä vuonna tätä. Yritän sinne auttaa heitä laittamaan pakollisia muistettavia, syyslomat, odotetut vierailut jne. Saas nähdä onnistuuko.

Kännyköiden Timer -sovellukset. Monet ilmaisia. 30 sekunnin, 5 minuutin, 30 minuutin ja tunnin... Eri puhelimissa erilaisia.

Niin. Ja perinteinen uunissa oleva kello. Paitsi meillä se ei toimi, kun siinä on sellaiset pienet nupit, ja aina joku kiskoo sen nupin siitä irti, ja sitten se hukkuu...

Ihan perinteinen rannekello meinaa unohtua. Monta vuotta meni itsellänikin ilman sitä. Puhelin ja sen räplääminen tuli pakolliseksi, olihan kellonaikaa tarkastettava tämän tästä. 
Olen palannut kellonkäyttäjäksi. Pirpanakin saattaisi hyötyä siitä.

Näillä pääsee ehkä alkuun. Olisipa mukava kommenttikentässä kuulla miten perheissä on ratkottu aikapulmia... 

Lopuksi vielä pari linkkiä mistä näitä saa?

Tevellasta saa viisarikelloja, Time Timereita, ja tiimalaseja. 
Kärkkäisen verkkokauppa myy munakelloja, joissa sektori.
Perhekalentereita saa vaikkapa Immosen verkkokaupasta
Time Timereita ja varmasti mieluisen munakellon tai tiimalasin saa vähän kohtuullisempaan hintaan ebaysta. 

Onnellisia aikoja kaikkiin perheisiin!

Lisäys juttuun syyskuussa.
Ja vielä linkki Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa käsitellään näitä samoja asioita. Taltuta aamukaaos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti