Päällikön pyssyt

Ajettiin hotellin pihaan.

Siinä sitä alettiin porukalla ihmetellä,  että mihin laitetaan meidän matkatavarat. Kivääri ja haulikot.

Sattui nimittäin niin, että tuli yhtäaikainen puute sekö lomasta, että käsityötarvikkeista.

Silloin on tietysti käsitöiden harrastajalle sopiva lomakohde Tallinnassa, Karnaluksilla.

Matlaseuraakin järjestyi. Mukaan lähti se toinen päällikkö, ystävä, ja hänen metsästävä miehensä.

Yhtäkkiä ne miehet keksivät lähteä villisikajahtiin sillä aikaa, kun me tutkimme perinpohjaisesti tulevaisuuden käsityömahdollisuuksia ja kaikenlaista siihen liittyvää tarviketta.

Touhuhan siitä alkoi kaikkine asepasseineen ja papereineen, mutta siitä saa se toinen päällikkö itse selostaa enemmän.

Nyt oltiin kuitenkin hotellin pihassa ja monestakin  syystä tuli mieleen,  että saattaa olla niin, että aseita ei ole hyvä säilyttää autossa.

Hurjalta tuntui ajatus siitäkin, että turvakaukalon, lastenvaunujen ja matkatavaroiden lisäksi päällikkö ja hänen ystävänsä lompsivat haulikot olallaan hotellin aulan läpi huoneeseen.

Paniikkihan siitä seuraisi. Kaksi järkälettä metsällemeneville sopivine huolettomine risupartoineen. Turvakaukalo, matkatavarat...
Kyllä olisi kuhina ja hössötys alkanut.

Niin saimme tehtävän.
No kysykää sitten respasta missä metsästysturistit säilyttävät aseitaan.

Kuulostipa hienolta. Että ihan metsästysturistit.

Mentiin lappuja täyttämään ja ihan hiljaa sipatettiin, että metsästysturisteja metsästysturisteja. Minne aseet?

Ei ymmärtänyt meitä nuori nainen. Pää pyöri ja suu kävi.
Hunting tourist. Hunting Hunting. Ja ei.
Minä piirtämään pyssyn kuvaa paperille ja kädellä näyttämään ampumista ja suulla sanomaan pam.

Ei löytynyt sanavarastosta haulikko eikä kivääriä, ja kohta me pyytämään, että Google -kääntäjä nyt tarvitaan ja sieltähän se löytyi, metsästysase.

Silloin  tyttö juoksun kanssa siitä ampaisi kohti vartijaa, joka tuimakatseisena, ehkä elämänsä tehtävän juuri saaneena rykäisi tärkeästi:
- Minä olen myös poliisi. Vastaan tämän talon turvallisuudesta.

Me selittämään, että kyllä kyllä.  Meillä on aseita autossa ja setä röhistelemään vielä lisää.
- Meillä on laki. Meillä on säännöt. Kröhöm.

Ja me kuiskaamaan ihan hiljaa, että kukaan ei kuule... Että kyllä kyllä.  Mutta nyt on niin, että me olemme metsästysturisteja ja kaikki metqästysluvat, paperit ja asepassit ja aseenkantoluvat on kunnossa, (helpotuksen huokaus näkyi vartijan kasvoilta), mutta haluamme vaan tietää, että säilytämmekö aseita autossa vai hotellihuoneessa.

- Ei. Ei kummassakaan.

Ja kohta hän kaivamaan taskusta avaimia ja me katsomaan, kuinka aseet asiallisesti säilytetään.

Ei loppunut huolet vartijoita.
- Vilaustakaan aseista ei saa näkyä yhdellekään asiakkaallemme.

Me miettimään miten ihmeessä saamme ne sinne asekaappiin kannettua ilman vilausta.

Sitten välähti.  Onhan meillä vauva! Ja vauvan vaunut. Laitamme pyssyt vaunuun nukkumaan,  peittelemme matolla ja sydänfleesellä ja viemme ne nätisti nukkumaan käskettyyn paikkaan.

Kun aamu koitti, ja hotellin väki nukkui, haki metsästäjät pyssynsä ja kantoivat mattorullat sydänfleeseineen autoon.

Ja me jäimme miettimään, onko viisasta olla peloissaan, jos oma rakas puoliso on villisikametsällä Latvian rajalla.
Pelkäisitkö sinä?