Tämä on kaikista maailman aiheista tylsin. Niin tylsä, että juuri ja juurikaan tästä ei voi edes kirjoittaa. Mutta jos kovasti kuitenkin tekee mieli jotain kirjoitella, niin välillä on hyvät aiheet hukassa. Siksi kirjoitan siitä, mitä teen tavallisesti, aina. Arkena ja pyhänä. Lähes päätoimisesti, pieniä taukoja lukuunottamatta. Ja mitä pidempi tauko, sen suurempi urakka.
Siinä leivinuunin luukun vieressä on kaappi, johon nojaa lasta.
Tarkemmin sanottuna teräväkuivain.
Sellainen säädettävällä varrella varustettu lasta, jolla saa romut kerättyä lattialta.
Ostin sen Tampereelta, siivoustarvikeliikkeestä, kun 7-vuotias edeltäjänsä oli kulunut puhki.
Kun aamulla herään, vähän touhuan, ja aika pian otan sen lastan. Vetelen kasan.
Pari lusikkaa, kolme paritonta sukkaa, kaksi Aku Ankkaa, housut, paita, eilisillan viimeisten askartelujen silput, pariton lapanen... Mitä lie. Noin sata tavaraa.
Sitten alan mekkaloimaan, ja Pirpanat rientävät erinäisin selityksin ja vaikerruksin avukseni kasaa tyhjentämään.
Kun kasasta on vienyt kymmenen tavaraa paikalleen, saa rastin.
Kun rasteja on kymmenen, saa euron.
Kaikki muutkin hommat on pisteytetty. Kokeillaan nyt tätä. Sen kuulin joltain viisaammalta äidiltä. Että kun kotityöt pisteyttää, voi vaan aamulla sanoa, että sulla on tänään 17 pistettä - ja simsalabim - kaikki hommat hoituvat rivakasti, ja lapset valitsevat hommista mieleisensä.
Meillä se ei ihan noin suloisesti hoidu.
Silti kuulosti kokeilemisen arvoiselta. Kaikki ne hommat, joita nakitetaan lapsille, pisteytettiin.
Homma alkoi siitä, että kuinka tylsää on viedä kymmenen tavaraa paikalleen. Se on yhden pisteen tylsyys. Tiskikone on viisi. Veskin siivous 12. Pyykkikori 5, ja niin edelleen. Halkoja hakee kolmella pisteellä ja kuopukselle voi tehdä soijamaitopullon, kun pisteitä napsahtaa 2.
Ei kotitöistä tarvitse aina maksaa. Eikä viikkorahojakaan tarvitse antaa... Mutta tämä on jotain niiden sekoitusta. Viikkorahoista en ole pitänyt koskaan. Se on sellaista turhaa toimeentulotukea, joka passivoi.
Työtä ja palkka. Niin voi saada meillä rahaa.
Mutta se kasa.
Kuinka äiti-ihminen voi turhautua kasalasta kädessään ympäri taloa kulkemiseen, ja kasan tyhjentelijöiden huhuiluun. Näin joululomalla sotkeminen on tietysti päätoimista, kun eivät käy välillä sotkemassa kouluja ja päiväkoteka.
Haloo... kasalle äkkiä! Kakskytviis tavaraa siitä nyt jokainen, ja homma on selvä.
Tapaninpäivänä VIISI kertaa vetelin päivässä lattian rojut kasaan. Ja silti on sellainen olo, että rojua on lattialla!
Tietysti olisi järkevää, että talossa ei olisi yhtään tavaraa, mitä siihen kasaan kertyy. Sekään ei tunnu hyvältä. Mutta että viisi kertaa päivässä olohuoneen, keittiön ja eteisen lastaamalla saa aina puoli kuutiota romua!
Pirpanoiden mielestä kasatouhussa jännintä on olla KASAKIRJURI.
Kasakirjuriksi pääsee se, joka on todettu oikeudenmukaiseksi ja reiluksi kirjanpitäjäksi.
Joskus kirjuriksi pääsee se, joka ensimmäisena kerää kymmenen tavaraa. Joskus isi kirjuroi.
Kaikki haluaisivat siihen.
Kynä käteen ja jokaisen nimi paperiin. Sitten sille kirjurille aina näytetään, että kaksi tavaraa on kädessä - ja kasakirjuri merkkaa tukkimiehen kirjanpidolla, että kaksi tavaraa on lähtenyt.
Ei se niin helppoa aina ole. Joku tietysti huiputtaa. Ottaa lattialta viisi legoa, jotka ovat olleet yhdessä nipussa, ja levittelee ne osiin. Sitten näyttää kirjurille, ja kirjuri sanookin, että "tuosta saat yhden pisteen". Sotahan siitä syttyy.
Äiti. Tuo ei anna pisteitä. Mulla on tässä viis leegoa ja Pirpana ei anna kuin yhden pisteen.
Tilannetta selvittämään tarvitaan Päällikkö. Antamaan kasakirjurin ja alaisen väliseen sotaan työnohjausta.
Kasatyöläisiin mahtuu myös lintsareita.
Sellaisia, jotka reippaasti keräävät tavarat käsiinsä - ja heittävät ensimmäisen nurkan taakse.
Kasalintsari saa lisää kannettavia tavaroita.
Joskus, kun lastaamisesta on ollut taukoa liian kauan, tarvitaan kasapomo. Kasapomo saa määräillä, kuka minkäkin tavaran vie. Kasapomon tehtävä on vaikea, sillä pomon pitäisi itse keksiä kaikkien tavaroiden paikat. Päällikkö istuu toisinaan siinä tehtävässä.
Nokkelimmat ovat keksineet, että kun kasalle tulee heti kutsun kuultuaan, on tarjolla selkeimmät ja helpoimmat tavarat. Viimeinen ottaa rikkalapion ja harjan.
Sitten, kun tietty määrä romua on kuskattu, kirjuri kirjoittaa: VAPAA!
Se Pirpana on taas vapaa lähtemään ympäri taloa kulkemaan -. ja sotkemaan seuraavaa kasaa.
Paras levittäjä on kuopus. Vuotiainen.
Niin herttaista miestä ei maailmassa toista ole, mutta on vaan tehokas sotkija. Jos jonnekin on jäämyt puhtaan pyykin kori väärään paikkaan, alta aikayksikön on pikku-Pirpana vuorannut pyykeillä lattian.
Keittiön laatikot tyhjentyvät myös tehokkaasti.
Joskus laskin, että jos tunnissa tuollainen pikku-Pirpana levittää sata tavaraa, nin tuollainen yksi konttaaja levittää kuudessa tunnissa kuusisataa, ja yhdeksän Pirpanaa reilut viisi tuhatta.
Tietenkin he istuvat joitakin sekunteja paikallaan...
Ja ainoastaan pelkästään paikallaan istumisesta ei tule kummempaa sotkua.
Mutta aika pian liikkumisen alettua alkaa tavaraa levitä.
Jos varovaisestikin lasken... Niin kolme kasaa päivässä, noin 100 tavaraa per kasa, tekee vuodessa hyvin paljon reilun 100 000 tavaraa.
Nyt, arvoisa lukijani, tarvitsen käytännön apua!
Voitko auttaa minua kirjoittamaan kyllästymisenestolaulun, jota laulan, kun lastaan niitä askartelusilppuja, parittomia sukkia ja AkuAnkkoja sinne kasaan?
.JPG)
